Onko Herran palvelijan lupa levätä?

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Kun ihminen päättää omistaa elämänsä Jeesuksen seuraamiselle, hän ymmärtää saaneensa maailman tärkeimmän tehtävän. Paavalin sanoja lainaten Kristuksen rakkaus alkaa ”pakottaa” häntä ahkeroimaan evankeliumin eteenpäin menemiseksi.1

Kun tämä sisäinen palo yhdistyy tietoisuuteen elämän rajallisuudesta ja ilman Jeesusta kuolevien ihmisten iankaikkisuuskohtalosta, tulee herkästi tunne, ettei ole hetkeäkään hukattavana. Ihanne ”saappaat jalassa” kuolevasta Jumalan palvelijasta elää yhä. Siitä ei ole kauankaan aikaa, kun seurakuntaympäristössä oli vielä normaalia tyrmätä lomasta haaveilevan saarnamiehen unelmat muistuttamalla, ettei Paholainenkaan lepää.

Harva nykypastori tai seurakunta-aktiivi kuuntelee enää tällaisia neuvoja. Siitä huolimatta huono omatunto joutilaisuudesta tai lepäämisestä ei ole hellittänyt. Kokemus siitä, ettei ole tarpeeksi tuloksellinen ja tehokas, vaivaa monia. Myös väsymys, uupumus ja stressi ovat tuttuja niin palkallisten työntekijöiden kuin vapaaehtoistoimijoiden keskuudessa.

Tarvitsemme kipeästi Jeesuksen viestiä: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”2

Virvoitusta nääntyneille

Jeesus sanoi edellä mainitut sanat aikana, jolloin yhteiskunnan henkistä ilmapiiriä hallitsivat senaikaiset hengelliset johtajat, fariseukset ja lainopettajat. Jeesus määritteli kyseiset vallanpitäjät ihmisiksi, jotka ”köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi”. 3 Heitä kuvataan evankeliumeissa myös omahyväisiksi ja ylpeiksi vallankäyttäjiksi, jotka yrittävät olla ihmisten silmissä hurskaita mutta ovat sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.4

Tällaisten johtajien vaikutuspiirissä kasvaneet juutalaiset olivat Jeesuksen sanoin ”näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla”.5 Heitä Jeesus kutsui lepoon ja kevyen kuorman kantamiseen. Lisäksi hän sanoi antavansa seuraajilleen taakan kantamista helpottavan ”ikeen”, joka on hyvä kantaa.6

Jeesus tarjosi lääkettä ihmisten nääntymykseen myös esimerkillään. Hän antoi mallin elämäntavasta, joka poikkesi ulkokultaisista fariseuksista. Hän osoitti, ettei Jumalan valtakunnassa ole kyse suorittamisesta vaan suhteista. Hän näytti, ettei Jumala halua yhteyteensä ihmisiä ensisijaisesti työntekijöiksi vaan lapsikseen. Ja kun hän antaa lapselleen tehtävän, sen onnistumista ei mitata määrällä vaan laadulla – ei tehokkuudella vaan uskollisuudella. 7 Työnantajana hän on jopa niin hyvä, että antaa saman palkan osa-aikatyöntekijöille kuin koko päivän uurastaneille.8

Lisäksi Jeesus osoitti, että menestyksekkäidenkin työvaiheiden keskellä on syytä vetäytyä lataamaan akkuja, jotta voi palvella täyteydestä eikä tyhjyydestä käsin. 9 Jumalan valtakunta on paikka, jossa saamme palvella levosta käsin.

Oliko Jeesus tehoton?

Kun Jeesuksen elämää ja opetuksia tarkastelee lähemmin, voi huomata, että myös hänen näkemyksensä tehokkuudesta ja tuottavuudesta olivat hyvin toisenlaiset kuin nyky-yhteiskunnassamme. 33-vuotiaaksi elänyt mestarimme työskenteli ”tehokkaasti” vain elämänsä viimeiset kolme vuotta eli yhdeksän prosenttia elinajastaan.  Kolmestakymmenestä ensimmäisestä vuodesta emme tiedä paljoa muuta kuin sen, että hän opiskeli isänsä ammatin ja eli tavallista ihmisen elämää yhteisönsä keskellä.

Evankeliumeista voi päätellä, että Jeesus oli tietoinen omasta identiteetistään jo lapsesta asti.10 Siitä huolimatta hän tarvitsi jostakin syystä kolmenkymmenen vuoden ”tyhjäkäyntiä” ennen varsinaisen tehtävänsä aloittamista.

Kun sitten Jeesuksen julkinen palvelutyö alkoi, hän panosti aikaansa ja energiaansa suurten massojen sijaan kahteentoista mieheen. Heidät hän kutsui ensisijaisesti olemaan kanssaan – ei puurtamaan hyväkseen.11 Kun mittavat kansanjoukot seurasivat Jeesusta, hänellä ei ollut paineita ”takoa, kun rauta on kuuma”, vaan hän saattoi jopa lähteä heitä karkuun.12

Kuinka Jeesus uskalsi olla näin ”tehoton”?

Ensiksikin hän oli, paitsi tosi Jumala myös tosi ihminen, ja tiesi, ettei ihminen ole loputtomasti jaksava kone. Toiseksi hän oli hyvin kutsumustietoinen – jopa niin kutsumustietoinen, että se sai hänet vaikuttamaan välillä tylyltä. Kun kanaanilainen nainen pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen tyttärestään, Jeesus vastasi hänelle: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.”13

Jeesus siis tiesi, mihin hänen tuli satsata ja mihin ei. Tärkeintä oli olla yhteydessä Isään ja tehdä vain niitä tekoja, jotka hän näki tämän tekevän.14

Keskity olennaiseen!

Kutsumustietoisuus onkin yksi levollisen elämän avaimista. Jos emme ole tietoisia yksilöllisestä kutsumuksestamme, vaarana on se, että sanomme jokaiseen pyyntöön ”kyllä” ja yritämme vastata kaikkiin ympärillämme näkemiimme tarpeisiin – ja niitähän maailmassa riittää.

Pastori Craig Groeshel kertoo kirjassaan Chazon – Oma elämä uusin silmin (Päivä 2008), että häneltä kysytään usein, miksei hän pala loppuun kuuden lapsen perhettä ja suurta seurakuntaa pyörittäessään. Hänen vastauksensa kysyjille on: ”Työni ja perheeni eivät ole minulle taakkoja –– koska tätä varten minut on viritetty. Juuri tämän näyn Jumala istutti sydämelleni.” Groeshel kertoo myös kieltäytyvänsä kaikista sellaisista tehtävistä, jotka eivät vastaa hänen kutsumustaan. Usein nämä asiat ovat hyviä ja innostavia, mutta ne veisivät voimavarat kaikista tärkeimmiltä.

Kutsumustietoisuus johtaakin siihen, ettei tarvitse tehdä kuin oma osuutensa. Tämän artikkelin johdannossa siteeratussa raamatunkohdassa Jeesus jakaa opetuslapsilleen huolensa siitä, että Jumalan viljapelloilla on liian vähän työntekijöitä. Hän ei kuitenkaan tarjoa ratkaisuksi yhteiskunnastamme tuttua mallia, jossa yksi työntekijä tekee töitä kahdenkin edestä. Hän ei myöskään kehota unohtamaan inhimillisiä rajoitteitamme, kuten levon tarvetta, ja vain rukoilemaan yliluonnollista voimaa.

Sen sijaan Jeesus sanoo: ”Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” 15 Toisin sanoen: tulokset eivät synny pienen vastuujoukon entistä suuremmilla ponnisteluilla vaan sen kautta, että oikeat ihmiset saadaan oikeille paikoille.

Jumala vastaa tuloksista

Jokainen Jumalan palvelija on siis vastuussa vain omasta tehtävästään. Jumalan näkökulmasta tuloksellisuus ei tarkoita ”mahdollisimman paljoa” vaan ”oikeita asioita”. Tehtävämme on ahkeroida ja tehdä parhaamme Jumalan meille antamilla lahjoilla ja kutsumukseksemme kokemissamme tehtävissä, mutta meidän ei tarvitse yrittää täyttää toisten saappaita.

Itse asiassa meidän ei tarvitse edes pohtia omaa tehokkuuttamme, koska Jumala on se, jonka varassa ovat tulokset.16 Uskonpuhdistaja Martti Luther kehottikin seuraavasti: ”Tee sinä työtä ja salli Hänen antaa hedelmät! Hallitse sinä ja anna Hänen suoda voitto! Saarnaa sinä ja anna Hänen tehdä sydämet hurskaiksi! Ota sinä puoliso ja anna Hänen synnyttää lapsia! Syö ja juo sinä ja salli Hänen antaa sinulle voimaa ja väkevyyttä. Ja niin edelleen: mitä teemmekin, Hän on suorittava kaiken meissä ja meidän kauttamme, ja Hän yksin on saava siitä kunnian.”

Jeesuksen elämäntapa osoittaa, että tärkein tehtävämme on huolehtia siitä, että pysymme yhteydessä Isään. Tuosta yhteydestä seuraa automaattisesti hedelmän kasvua, samalla tavalla kuin viinipuun oksa tuottaa hedelmää, kun se on yhteydessä runkoon. Vaikka emme aina näkisikään tuloksia, voimme luottaa siihen, että Jumala antaa hedelmän ajallaan.17


Viitteet:
1) 2. Kor. 5:14.
2) Matt. 11:28.
3) Matt. 23:4.
4) Matt. 23:13–36; Luuk. 11:39–54.
5) Matt. 9:36.
6) Matt. 11:30.
7) Matt. 25:14–30.
8) Matt. 20:1–16.
9) Mark. 1:35; Luuk. 5:16.
10) Luuk. 2:49.
11) Mark. 3:14.
12) Luuk. 5:16, 9:10.
13) Matt. 15:24.
14) Joh. 5:19.
15) Matt. 9:37–38.
16) Fil. 1:11, 2:13.
17) Joh. 15:4–6.


Elina Rautio

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja.



Lepääminen kuuluu kutsumukseemme


Koko luomakunta on rakennettu siten, että lepo on välttämätön osa kasvuprosessia ja hedelmän kantamista. Eliökunta, kasvillisuus ja maaperä tarvitsevat välillä karsimista ja tyhjäkäyntiä. Joskus luonnossa on ajanjaksoja, jolloin näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Kuitenkin talven jälkeen puuhun ilmestyy taas vihreitä lehtiä ja maasta pilkistää uusi, kaunis verso. Tuhkaksi poltetusta maasta korjataan jälleen satoa, ja kauan paikallaan olleesta kotelosta kuoriutuu perhonen.

Kun Jumala loi ihmisen, tämän ensimmäinen päivä oli lepopäivä. Näin Jumala osoitti levon olevan työn tekemisen lähtökohta: meidän tulee tehdä työtä levosta käsin, ei levätä tekemästämme työstä.

Tuona seitsemäntenä päivänä lepäsi myös itse Jumala ja asetti näin mallin levon ja työn rytmistä. Lepääminen kuuluu siis ihmisen kutsumukseen aivan samalla tavalla kuin työn tekeminen. Tästä muistuttaa myös se, että lepopäivä – ja sen pyhittäminen Jumalalle – pääsi Jumalan ”kymmenen kärkeen” eli Israelin kansan elämän ylimmiksi ohjeiksi annettujen kymmenen käskyn joukkoon.

Ihminen on siis luotu unen ja valveen sekä levon ja työn rytmiin, joten ilman tuon ”käyttöohjeen” noudattamista hän menee epäkuntoon. Ihmisen ”polttoaine”, kuten ravinnosta ja unesta saatava energia, kuluu käytettäessä. Siksi myös kristityn on välttämätöntä huolehtia hyvinvoinnistaan muun muassa liikunnan, terveellisen ravinnon ja riittävän levon avulla.

Lisäksi on tärkeää pohtia, mitkä ovat itselle parhaita latautumistapoja. Mitkä harrastukset ja kiinnostuksenkohteet tuovat minulle iloa ja voimia? Lataudunko luonnossa vai kulttuuririennoissa, yksin vai seurassa? Persoonallisuudeltaan sisäänpäin suuntautunut ihminen voimaantuu yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, kun taas ulospäin suuntautunut saa virtaa toisista ihmisistä ja paljosta tekemisestä.

Oman jaksamisen laiminlyöminen vaikuttaa suoraan kykyymme toteuttaa tehtäväämme. Pastori John Ortberg muistuttaa kirjassaan Elämä jota kaipaan (Fontana media 2003), että joskus hengellisintä, mitä ihminen voi tehdä, on nukkua. Ortberg nimittäin näkee hengellisen harjoituksen minä tahansa toimintana, joka auttaa meitä saamaan voimia elää ja toimia niin kuin Jeesus opetti. ”Tiedämme esimerkiksi, että meidät on kutsuttu olemaan rakkaudellisia. Yksi asia, jonka oivalsin kun vietin päivän yrittäen olla rakkaudellinen, on että rakkaus vaatii suunnattoman määrän energiaa. Minä puolestani olin väsynyt antaakseni sitä. Niinpä käsitin –– että jos aion vakavissani tulla rakkaudellisemmaksi, minun täytyisi nukkua enemmän.”

Pakina
51

PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa kaverini Erkon. Törmäsimme toisiimme Sokoksella jouluostoksilla.


Erkko halusi tarjota kahvit. En pannut vastaan. Olin jo ehtinyt oppia, että eläkeläisen ei...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaTalvi-ilta 2022 oli kuin Dickensin romaanista. Katu­lamput loivat oranssia va­loaan hämärtyvälle kadulle, jolla siniset varjot leikkivät väsymättä. Suuria, piparkakun kokoisia lumihiutaleita leiju...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
PakinaKaikki isät, haluan onnitella teitä juhlapäivänne johdosta.


Onnea teille, biologiset isät. Kannattaa iloita päivästä, jolloin hedelmöittyminen onnistui. Muistatte varmaan vielä hetken...
PakinaÄiti, missä sä oot?


– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaUskovista koostuva talkooporukka keskusteli kahvitauolla lopun­ajoista. Oli päästy tuhatvuotiseen valtakuntaan asti.


”Siellä me uskovat sitten hallitsemme”, muuan talkoolainen totesi...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa Erkon. Törmäsimme sattumalta toisiimme

S-marketin parkkipaikalla ja jäimme tarinoimaan.


Huomasin heti, että Erkko oli innoissa...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaTavattiin Erkon kanssa kesällä kirkonkylän torilla. Mies on samanlainen huonokuuloinen eläkeläinen ja traktorinomistaja kuin minäkin.

Tarjosin Erkolle torikioskilla kahvit...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika.
Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.

Vaat...
PakinaVilho piti joulukuun alus­sa Jeesuksen kanssa pa­laverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt tulla pyhimyk­seksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.

– Tu...
PakinaTänäkin vuonna useim­pien ihmisten uuden­vuodenlupaukset unoh­tuvat jo ennen kesää. Suklaan syöminen alkaa viimeistään maa­liskuussa, ja kuntosalilla käymi­nen lopahtaa heti lumien sulet­tu...
PakinaEräänä päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari oli jo van­ha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa hellun­taiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos, Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyt­tää mieltä, kun saa kuul­la noin elämänmakuisen kerto­muksen metsäretkestäsi ja oravi­en käpyjenkeräystavoista!

Ennen...
PakinaSeurattuani viime vuodet Fa­cebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyt­tö tekee ihmisistä kuin huomaa­mattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky pettää, psykologi­set...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa ol­leista listoista, etenkin siitä, jos­sa lueteltiin kasvaneen...
PakinaEi kukaan. Artikkeli ei kuitenkaan voi olla näin lyhyt, joten pureskellaan hiukan tätä sitkeää pähkinää.



Ei minun ansiostani
Armoa on monenlaista, mutta armon peruskä...
PakinaLomakausi on aluil­laan ja suomalaiset valmistautuvat ku­kin tahoillaan otta­maan irti mahdol­lisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille ly­hyen kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti hiljattain sähkömyyjä. Kävin hänen kanssaan saman tahtojen taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien kanssa: minä yritin vakuuttaa hänet siitä, etten aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luteri­lainen ja baptisti ajoi­vat kerran autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurin­ko paistoi ja autojen stereot huu­dattivat Hillsongia, Lutherin vir­siä ja mieskuorolauluj...
PakinaKevään tullen evankelistakin herää talviunilta. Markon matkassa -teokseen kootut kokemukset herättelevät jopa evankelistaa itseään.
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänko­kemuksen karttuessa tajusin, että kyse on harhasta, jonka taustal­la on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun en­simmäinen sun­nuntai, kun Jeesus kuuli Ala-Kattila­mäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu kutsui: ”Sua odotan, jo saa­vu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna 1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä ko­koonnuimme paikalliseen uima­halliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierusto­verin kanssa eläimistä, joita emme haluaisi lem­mikiksi. Minä en halunnut hämä­häkkiä, koska en uskaltaisi käsi­tellä sitä, eikä hän halunnut kar­vatonta kissaa....
PakinaEräs tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaa­tua. Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan, vaik­ka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jäl­keen minä ja mieheni päätimme luopua aja­tuksesta, että kotonamme kuu­luisi pienten jalkojen tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa nart­tukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdista­jat, ja sydämelli­sesti tervetuloa rikkaviljan kitki­jöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan kaikilla oi­kea käännös? Tällä kertaa harjoit­telem...
PakinaUseimmat ihmiset nautti­vat nukkumisesta. Joilla­kin tosin on nukahtamis­vaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan en­nen kuin jo kuukahtavat höyhen­saarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät mel­ko helposti. Kun tiedän, että kir­joitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa puhutella tai mieleen nou­see muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on nykyisin arka ja hienotunteisuutta vaativa keskustelunaihe. Kansanperintönä vaikuttanut vakaumuksen siirtäminen uudelle sukupolvelle ei enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta äitini muistaa. Olin alle kouluikäisenä kaupassa hänen kanssaan. Mieleni teki nakkeja, ja sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä, että nakkeja ei...
PakinaKun vaimoni Tarja täytti 30 vuotta, meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme kauhisteli asiaa tokaisten spontaanisti äidille: ”Kolmekymmentä vuotta! Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan reformaattoritestin, ja lopputulos puhui lahjomatonta kieltään: kaksi vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen suuntaan, neljä näkemystäni Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä kahvilla. Saatoimme usein istua pitkän tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä kuppeja hiljaa käsissämme ja kuuntelimme kadulta tulevaa puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen hyvinvointiin. Se näyttäisi vaikuttavan myönteisesti jopa ihmisen terveydentilaan. Ollakseen onnellinen parisuhteessa ihmisen tulisi olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017) kirjoitin pieleen menneistä lomaodotuksista, kun kaivattu Suomi-lomani meni penkin alle. Tai paremminkin penkin päälle, jolle kaaduin liukkaassa kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on joko vapaaehtoisesti tai pakosta tehty sopimus raportoida tekemisistään jollekin taholle. Tilivelvollisuudesta on hyötyä niin työyhteisöissä kuin yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi lukijoitaan kertomaan, mitkä sanat lohduttivat ja rohkaisivat heitä eniten ja mitä he ennen muuta kaipasivat saada kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti kiireen? Olemmeko aina juosseet kellon perässä ja suunnitelleet päivän menot minuuttien tarkkuudella? En oikein usko.


Teolli...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi.
Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee lamautunutta, apeaa, alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka tarkoittaa väsymistä, uupumista, pulaan tai hätään jo...
PakinaKun pikkusisko nappaa viisivuotiaalta veljeltään värityskynät, veli parkaisee: "Anna tänne!"


Kun sisko ei tottele huudosta huolimatta, veli kopauttaa siskoa kippiautolla p...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun hän kylvi, siemenet putosivat varsinaissuomalaiseen savimaahan, joka on kuivana kovaa kuin kivi ja märkänä kelpaisi ruukkujen muovailuun. Syövätkö linnut jy...
PakinaMuutama vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli parhaillaan keräämässä astioita pöydistä, kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.


–...
PakinaOsallistuin teini-ikäisenä valtakunnalliseen naisvoimistelutapahtumaan, jossa ryhmäni yöpyi helsinkiläisellä koululla. Illalla paikkoja tutkiessani huomasin, että rappukäytävästä pääsee k...
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaToimituksessa mietittiin juttuideoita ystävänpäivän tienoille. Ehdotin koiran ja ihmisen ystävyyttä.

”Voiko koiran tapauksessa puhua ystävyydestä?” työkaveri mietti.

Ihmisparka, joka et...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.

Ateistit ja skeptikot ovat vuosien varrella a...
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaNäin sanoo flegmaattinen ja yksinkertainen kalifi Harun-el-Pullah Ahmed Ahne -sarjakuvassa yksinvaltiaan auktoriteetillaan.

Ei ollenkaan huono idea, kyllä minäkin haluan olla hyvä. Ja kun oikei...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
Pakina"Miksi meidän pitää olla niin köyhiä? Miksei meillä ole ikinä rahaa?! Jos mä voittaisin lotossa, niin mulla olis kaikkea!"

Näihin kysymyksiin vuosia sitten yksi lapsista halusi vastauksia – ja...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
PakinaHavahduin tänä kesänä siihen, etten ole pitkään aikaan ollut häissä. Suomalainen avioituu keskimäärin kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini kuuluu paljon perinteisesti ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaViime syksynä Facebookissa kiersi negatiivisuushaaste. Siinä piti viikon ajan joka päivä kirjoittaa kohtaamistaan harminaiheista.

Otin haasteen innostuneena vastaan: lopultakin pääsen hyödyntäm...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan