Mukaudunko tämän maailman arvoihin?

Kristityt ovat kautta aikojen tasapainoilleet kahden suhtautumistavan välillä: tulisiko heidän ”erottautua maailmasta” vai sulautua ympäröivään kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Usein ensimmäistä, jopa täydelliseen eristäytymiseen johtanutta tulkintaa on perusteltu apostoli Paavalin kehotuksella olla mukautumatta maailman menoon.¹ Tällöin on ajateltu, että mukautumista vältetään parhaiten, kun vietetään mahdollisimman vähän aikaa ei-kristittyjen kanssa eikä osallistuta seurakunnan ulkopuoliseen harrastustoimintaan tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Pesäeroa maailmasta on korostettu myös välttämällä yhteiskunnassa suosittuja hius-, pukeutumis- tai musiikkityylejä sekä televisiota ja muita kulttuurin välittämisen kanavia.

Eristäytymistaktiikka ei toimi

Edellä kuvattu kulttuurisen mukautumisen mahdollisimman laaja välttäminen ei saa kuitenkaan tukea Raamatusta. Kirjeessään korinttilaisille Paavali kertoo pyrkineensä päinvastoin luomaan kulttuurisia siltoja – olemaan ”kaikille kaikkea” – jotta evankeliumi olisi helpompi vastaanottaa.² Myöskään eristäytymistä ei voi nähdä uuden liiton mukaiseksi toimintatavaksi; tärkein esikuvamme Jeesus seurusteli syntisten kanssa jopa siinä määrin, että närkästytti oman aikansa uskonnolliset johtajat. ³

Lisäksi eristäytymistaktiikka on tullut tiensä päähän hyvin käytännöllisestä syystä: länsimaissa tapahtuneen digitalisoitumisen ja globalisoitumisen seurauksena käytännössä kukaan ei pysty olemaan täysin erossa ympäröivästä kulttuurista ja yhteiskunnasta. Tässä tilanteessa onkin hyvä tutkia tarkemmin, mitä Paavali oikeastaan tarkoitti kehottaessaan Rooman seurakuntaa olemaan mukautumatta maailman menoon. Tarkoittiko hän eristäytymistä ja kulttuuristen tapojen välttämistä vai kenties jotakin muuta? Entä mitä voimme ymmärtää mukautumisen ja vastavirtaan kulkemisen jännitteestä Jeesuksen elämän ja opetusten perusteella?

Kutsu kokonaisvaltaiseen uudistumiseen

Paavalin ohjeiden ymmärtäminen edellyttää asiayhteyden selvittämistä. Roomalaiskirjettä voidaan pitää Paavalin teologian tärkeimpänä dokumenttina. Se on myös kirkkohistoriallisesti merkittävä teos muun muassa siksi, että uskonpuhdistaja Martti Luther teki kuuluisan löytönsä uskonvanhurskaudesta nimenomaan Roomalaiskirjeen kautta.

Kirjeen ydinsanoma onkin evankeliumi Kristuksesta. Roomalaiskirjeessä kerrotaan selvästi, että jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on ilman Jumalaa ”arvottomien ajatustensa vallassa”^.4 Jeesuksen tähden jokaisella meistä on kuitenkin mahdollisuus elää toisin, kun annamme elämämme synnin sijaan Jumalan hallintavaltaan. Paavali kutsuukin uskovia hyvin kokonaisvaltaiseen uudistusprosessiin eli pyhitykseen: antamaan koko elämänsä pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluiseksi uhriksi.⁵

Tämän jälkeen hän kirjoittaa: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”⁶

Ulkonäkö voi pettää

Pyhityksen lähtökohtana on tietoisuus taipumuksestamme toimia synnillisen luontomme mukaan eli siten kuin useimmat ympärillämme olevassa maailmassa toimivat. Tätä taipumusta ei voi voittaa mitenkään muuten kuin antautumalla Jeesuksen Herruuden ja Pyhän Hengen hallinnan alle sekä pyrkimällä jatkuvaan mielen uudistumiseen. Vain siten pystymme elämään Jumalan tahdon mukaista elämää.

Paavalin mukaan avain uudistumiseen ei siis ole ensisijaisesti käyttäytymisen tai tapojen muutoksessa vaan ihmisen sisimmässä. Nimenomaan mielemme on altis ympäröivän yhteiskuntamme vaikutteille ja tarvitsee siksi jatkuvaa arviointia ja uudistusta.

Sydämemme on se lähde, josta käytöksemme ja toimintamme kumpuavat.⁷ Siksi myös Jeesus oli kiinnostunut ennen kaikkea ihmisen sisimmästä: motiiveista, arvoista ja asenteista. Tämä tulee ilmi muun muassa hänen kritiikissään oman aikansa uskonkiivailijoita, fariseuksia, kohtaan. Hän teroitti, että jopa ulkonaisesti hurskas käytös, kuten hengelliset harjoitukset, voi olla vastenmielistä Jumalalle, jos se on ristiriidassa sisimmän kanssa.⁸

Arvot sisimmän peilinä

Ihmisen sisäistä maailmaa ja valintoja ohjaavat arvot. Arvo määritellään Suomen kielen perussanakirjassa ”arvokkaaksi tai merkitseväksi asiaksi”. Arvoista puhuttaessa voidaan viitata joko yksilön, yhteisön, organisaation tai yhteiskunnan arvoihin.

Suomalainen arvoteoreetikko Erik Ahlman määrittelee arvot kulttuurin perustekijöiksi. Filosofi Max Scheler samaistaa arvot rakkauden kohteisiin. Hänen mukaansa ihmisen arvomaailman ydin on ordo amoris (’rakkauden sisäinen järjestys’). Arvoissa onkin kyse asioista, joita rakastamme ja pidämme tärkeinä.

Kuntoutustyön ammattilaiset Tommi Koivu ja Susanna Sandhu kehottavat kirjassaan  Elämisen arvoista (Päivä 2015) etsimään omia arvoja esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä: Millainen on hyvä elämä? Mikä elämässä on minulle tärkeintä? Millaista elämää haluan elää? Mihin haluan käyttää aikaani?

Samalla Koivu ja Sandhu muistuttavat, että todelliset arvot eivät ole tavoitteita, toiveita tai tunteita, vaan ne näkyvät tekoina. Sanamme ja tekomme, kalenterimme ja rahankäyttömme paljastavat todelliset arvomme. Muuten kyse on vain ihanteista.

Jumalan oma matematiikka

Jumalan valtakunnan arvot – Jumalalle rakkaat ja arvokkaat asiat – ovat usein hyvin erilaisia kuin omamme.⁹ Erityisesti Uusi testamentti on täynnä ajatuksia, jotka näyttävät paradokseilta: elämänsä kadottava löytää elämän, viimeiset tulevat ensimmäisiksi, heikkous on vahvuutta.¹⁰ Kuuluisassa autuaaksijulistuksessaan Jeesus väittää ikionnellisiksi muun muassa murheellisia ja hengellisesti köyhiä.¹¹

Myös Raamatun kirjoittajien esittämät tapahtumat kertovat jotakin ”Jumalan matematiikasta”, joka ei aina ole ihmisen logiikan mukaista. Jotkin yksityiskohdat saattavat vaikuttaa omaa aikaamme ajatellen hyvin vähäpätöisiltä: esimerkiksi köyhä leskivaimo, joka laittoi temppelin uhriarkkuun ”kaksi pientä lanttia”,¹² ei ylittäisi nykyään uutiskynnystä. Kuitenkin hän teki Jumalan näkökulmasta jotain niin suurta, että kelpasi esimerkiksi opetuslapsille – ja meille jälkipolville.

Nämä esimerkit kertovat sellaisista Jumalan valtakunnan arvoista, jotka saattavat jäädä kristityltä huomaamatta helpommin kuin selkeästi tunnistettavissa olevat, käytökseen liittyvät synnit. Uskovan onkin syytä muistaa, että vaikkapa menestys ja suuruus määritellään Jumalan valtakunnassa aivan toisin kuin meidän valtakunnassamme.

Tee arvoinventaario

Kun siis lähdemme pohtimaan maailmaan ja sen arvoihin mukautumista, on tärkeää tuntea ensin Jumalan valtakunnan arvot. Kun opimme tuntemaan Raamattua ja sitä, ”mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellist䔹³, meidän on helppo verrata siihen omia ja yhteiskuntamme arvoja.

Tällaisen arvoinventaarion voi aloittaa tutkimalla ympäröivässä kulttuurissa suosittuja arvoja esimerkiksi kysymällä: Mitä yhteiskunnassamme rakastetaan ja pidetään tärkeänä? Mistä uutisoidaan, mitä mainostetaan (eli mihin ihmisille rakkaisiin asioihin vedotaan), millaisia päivityksiä jaetaan sosiaalisessa mediassa? Mistä on korrektia puhua, mistä ei? Mitkä ajatukset ja mielipiteet ovat trendikkäitä, mitkä vanhanaikaisia tai kapeakatseisia?

Tutkiskelun jälkeen voi pysähtyä vertaamaan listaa esimerkiksi edellä mainittuihin raamatullisiin arvoihin. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia niissä on? Inventaarion viimeinen ja tärkein vaihe on esittää itselleen kysymys: Kumpaa listaa omat arvoni – siis ne tekoina ja valintoina ilmenevät – muistuttavat? Olenko mukautunut ”maailman menoon”?

Raamatussa ei kehoteta eristäytymään maailmasta vaan menemään sen keskelle ja tuomaan sinne Jumalan läsnäoloa ja hänen valtakuntansa arvoja. Meidän ei tarvitse pelätä maailman tarttuvan meihin, koska apostoli Johanneksen sanoin ”se, joka on meissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa” ^14.

Kun Pyhä Henki saa hallita elämäämme, mielemme uudistuu niin, että voimme noudattaa Paavalin ohjetta: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” ¹⁵


Viitteet:
1) Room. 12:2.
2) 1. Kor. 9:20–22.
3) Matt. 9:11; Mark. 2:16; Luuk. 5:30.
4) Room. 3:23, 1:28.
5) Room. 12:1.
6) (Room. 12:2.)
7) Sananl. 4:23; Mark. 7:20–23; Luuk. 6:45.
8) Matt. 23:23–28.
9) Jes. 55:9.
10) mm. Matt. 10:39, 19:30; 2. Kor. 12:10.
11) Matt. 3–4.
12) Mark. 12:41–44; Luuk. 21:1–4.
13) (Room. 12:2.)
14) 1. Joh. 4:4.
15) Room. 12:21.


Elina Rautio

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja ja kasvatustieteen tohtori, joka harrastaa käytännöllistä teologiaa.

Mitä sinä rakastat?

Nyky-yhteiskunta muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Loppumattoman tietovirran äärellä oikean ja väärän, toden ja valheen, rakentavan ja tuhoavan erottamisesta on tullut entistä vaikeampaa. On aivan mahdotonta tehdä yleispätevää ”syntilistaa”, jota välttämällä yksilö tai seurakunta pysyisi oikealla tiellä. Siksi aikamme ihminen tarvitsee entistä enemmän kykyä arvioida itseään ja ympäristöään.

Viime aikoina on käyty keskusteltua älylaitteiden vaikutuksista vanhempien ja lapsen vuorovaikutukseen ja ylipäätään ihmissuhteisiin. Kristitty perheterapeutti Elli Meklin on puhunut jopa ”someorvoista”, jotka jäävät vaille vanhemman läsnäoloa, koska näiden huomion saavat taukoamattomat Facebookin, Instagrammin ja Snapchatin ilmoitukset.

”Kymmeniä ilmoituksia somemaailmasta ilmestyy älypuhelimen ruudulle tunnin sisällä. Vaikutus näyttää olevan äärimmäisen koukuttava. Moni ei edes huomaa omaa käytöstään ja kuvittelee olevansa läsnä lapselleen, mutta todellisuudessa viesti lapselle on hyvin selvä: ’Sinä et ole jakamattoman huomion arvoinen.’”, Meklin kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Hän näkee someriippuvuuden näyttäytyvän lapselle kännykän ja vanhemman välisenä rakkaussuhteena. ”Käytinkö sanaa rakkaus? Kyllä! Vain jollakin hyvin tärkeällä ja rakkaalla on oikeus olla lapsen ja vanhemman välissä niin paljon kuin kännykkä on.”

Mikäli arvot määritellään rakkauden kohteiksi, esimerkki kertoo sellaisista aikamme arvoista, joihin meillä on suuri vaara mukautua. Ilmiön taustalla voi nähdä esimerkiksi ”ajan hermolla olemisen” tai ”someyhteisöön kuulumisen” arvot.

Vai onko siinä pohjimmiltaan kyse jopa olemassaolon kokemuksesta, jota Meklin kuvaa seuraavasti: ”Oma olemassaolon kokemus alkaa yhä vahvemmin rakentua sille, että –– on mukana jatkuvassa some-virrassa. Siitä tulee –– mielihyvän ja merkityksellisyyden lähde, ja aivojen mielihyväkeskus saa palkintonsa.” Tällöin ilmiön takana saattaisivat vaikuttaa esimerkiksi ”merkityksellisyyden kokemisen” tai ”mielihyvän” arvot, joita on lähdetty hakemaan vääristä lähteistä – ja muiden tärkeiden arvojen kustannuksella.

Esimerkki kertookin yhden tärkeän lainalaisuuden: jos ihmisen henkiset perustarpeet, kuten rakastetuksi tulemisen ja elämän tarkoituksen kokemisen tarpeet, ovat täyttymättä, on suuri vaara mukautua sellaisiin arvoihin, jotka eivät tue Jumalan tahdon mukaista elämää.

Maailman menoon mukautumista onkin helpointa välttää noudattamalla Jeesuksen neuvoa ”pysyä hänen rakkaudessaan” (Joh. 15:9). Kun identiteettimme saa rakentua Kristuksen täytetyn työn ja hänen rakkautensa varaan, meidän ei tarvitse ostaa someyhteisön tai muiden meille tärkeiden viitekehysten rakkautta mukautumalla niiden arvoihin.