Miten juurtua Kristukseen kärsimyksessä? –  Rankkoina hetkinä kyselemme usein, missä Jumala oli, kun jokin asia tapahtui

(Kuva: Sasha Freemind / Unsplash)
(Kuva: Sasha Freemind / Unsplash)

Kun lapsi kuolee, läheinen sairastuu vakavasti, mieli järkkyy, aviopuoliso hylkää, mietimme, miksi Jumala sallii kaiken tämän. Pahimmillaan alamme epäillä Jumalan rakkautta, jopa hänen olemassaoloaan. Saatammepa luopua uskostammekin. 

 

Mitä kärsimys voi olla?  

Kärsimys on fyysisen, psyykkisen tai hengellisen kivun tuntemista. Kärsimyksen vastakohtana on ilo, eheys ja onnellisuus. Kärsimys on vaikeaa epämukavuutta, joka aiheuttaa todellisen tai ihmisen kokeman uhan omalle eheydelle. 

Ihmisen kokema kärsimys voi olla niin fyysistä, psyykkistä, sosiaalista kuin olemassaolon merkitykseenkin kytkeytyvää. Kärsivä voi tuntea turvattomuutta, pelkoa kärsimyksen jatkumisesta ja ahdistusta tulevaisuuden näyttäytymisestä ennustamattomana ja kontrolloimattomana.

 

 

     Uskovan tienä on kulkea vaikeuksien kautta voittoon.

 

Kärsimystä lisää kokemus siitä, että se on turhaa ja merkityksetöntä. Kärsivä ihminen hakee merkitystä kärsimykselleen. Hän kyselee: ”Miksi kärsin?” 

Kärsimys on kokonaisvaltainen kokemus. Kun sydän kärsii, koko ruumis kärsii niin fyysisessä kuin henkisessä mielessä. Fyysinen kipu vaikuttaa psyykkiseen, tunneperäiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Myös henkiseksi koettu ahdistus voi tuntua fyysisinä oireina, kuten kipuna tai pahoinvointina, ja vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. 

Kärsimystä on mahdollista helpottaa monella tavalla. Esimerkiksi kipua voi lievittää hoitamalla fysiikkaa muun muassa lääkkeiden avulla ja emotionaalista minää hakemalla turvallisuutta sekä ottamalla vastaan myötätuntoa ja apua toisilta. Hengelliseen avun tarpeeseen auttaa Jumalan rakkaus ja armo. Jos kärsimys kohdataan myötätunnolla ja ihminen kokee saaneensa apua, on kärsimyksen mahdollista lievittyä tai muuttua siedettäväksi. Jotta voisimme auttaa kärsivää, meidän tulee nähdä, tunnistaa ja kohdata kärsimys. 

 

Kärsimys ja Jumalan rakkaus  

Toimittaja, kirjailija Vaneetha Risner on miettinyt kärsimyksen ja Jumalan rakkauden suhdetta usein. Hän sairastui polioon jo vauvana ja on siksi joutunut käymään läpi monia leikkauksia ja olemaan usein sairaalassa. Kun hän naimisiin mentyään sai pojan, tämä kuoli. Jonkin ajan kuluttua mies lähti. Kaikkien näiden kipujen keskellä Vaneetha mietti Desiring Godin julkaisemalla YouTube-videolla: ”Jos Jumala rakastaa minua, miksi hän sallii minulle tällaisia kärsimyksiä.” 

Vaneetha päätteli kärsimyksiensä keskellä, että joko Jumala ei olekaan hyvä tai sitten hän itse on niin paha, että häntä täytyy rangaista. Tulipa mieleen sekin, että mahdollisesti koko Jumalaa ei ole olemassakaan tai sitten tämä ei välitä. Hän epäili ja oli vähällä luopua uskostaan ja kääntää Jumalalle kokonaan selkänsä. 

Sitten Vaneetha ymmärsi, miten Saatana nautti hänen eksyttämisestään. Sille sana ”jos” oli eksytysten avain. Saatana sai Eevankin epäilemään. Se kiusasi Gideonia, kun Israelin kansa huusi avukseen Herraa Midianin tähden, ja sai Gideonin lausumaan ivallisesti: ”–– jos Herra todella on meidän kanssamme, niin miksi kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä?”1 Jeesusta Saatana kiusasi sanomalla: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”.2

 

 

     Kärsimys voi olla liikkeellepaneva voima.

 

Sana ”jos” on epäuskon sana, kun se liitetään Jumalaan ja hänen uskottavuuteensa. Kun Vaneetha tajusi tämän, hän vaihtoi jos-sanan koska-sanaksi. ”Jos Jumala rakastaa minua” vaihtui muotoon ”koska Jumala rakastaa minua”. Sanan vaihdos muutti Vaneethan suhtautumisen kärsimyksiin ja vastoinkäymisiin. 

Jumala ei rakasta kärsimystä, mutta hän voi sallia sitä meille monista syistä, koska rakastaa meitä. Kärsimyksessä hän tekee jotakin minussa, minulle ja minun kauttani. Kun uskomme tämän, suhteemme kärsimykseen muuttuu ja voimme nähdä, että siinä on jotakin hyvääkin. 

Kärsimys voi kääntyä katkeruudeksi, mutta parhaassa tapauksessa kärsimyksessä riippuvuus Jumalasta lisääntyy ja usko syvenee. Pinnallisuus katoaa ja elämän tarkoitus selkenee. Oma luonne alkaa hioutua vaikeuksissa. Kasvamme toisten palvelemisessa ja voimme lohduttaa muita, kun olemme käyneet itse syvissä vesissä. Opimme luottamaan siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja Jumala voi kääntää pahankin siunaukseksi. 

Jumala ei rakasta kärsimystä, mutta hän rakastaa minua. Jumala ei siis anna jotakin tapahtua ”jos” hän rakastaa minua, vaan ”koska” hän rakastaa minua. Saamme luottaa Kirjoituksiin ja Jumalan lupauksiin. ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.”3 Lisäksi Jeesus vakuuttaa meille: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”4 

Kun hylkäämme Vaneethan tavoin jos-sanan uskossamme ja vaihdamme sen koska-sanaan, vältymme turhilta miksi-kysymyksiltä ja selittelyiltä. 

Nykyään kärsimyksestä, kilvoittelusta tai kuuliaisuudesta ei juurikaan puhuta. Julistuksessa tärkein tuntuu olevan rakastava Jumala, ja tottahan se on, että hän on rakkaus, mutta se ei sulje pois vaikeuksia, ahdistuksia ja kriisejä. 

 

Kärsimys Jumalan nimen kunniaksi 

Kärsimys on yksilöllistä, mutta se vaikuttaa aina jollain tavalla ihmissuhteisiin ja avioliittoon. Avioliitossa yhteinen menetys, vaikkapa lapsen kuolema, usein joko erottaa tai hioo puolisoita lähemmäs toisiaan riippuen siitä, miten he reagoivat kärsimykseen ja osaavat ilmaista suruaan. 

Uskottomuus, narsismi ja kaltoinkohtelu lisäävät liiton vaikeuksia. Ennen pitkää myös luonteiden erilaisuus saattaa aiheuttaa kärsimystä. Tavallisimpia kuulemiani valituksia on se, että nainen sanoo tuskastuneensa miehen puhumattomuuteen ja kyvyttömyyteen puhua tunteista. 

Kärsimys voi olla myös synnin seurausta. Siihen auttaa syntien tunnustaminen. Joskus taas kärsimys on toisten meille aiheuttamaa. Silloin auttavat vihamiesten siunaaminen ja kriisin läpikäyminen. 

Joskus kärsimys tapahtuu Jumalan nimen kunniaksi. Tästä Jeesus puhui parantaessaan sokean näön ja vastatessaan ihmisten kyselyyn siitä, minkä synnin mies oli tehnyt, koska oli ollut syntymästään asti sokea.5 Jeesus sanoi, että Jumalan tekojen piti tulla ilmi tämän sokean elämässä. Myös esimerkiksi Joosefin tarina kirkastaa Jumalan nimeä kääntämällä hylkäykset uskollisuuden ja odotuksen kautta siunaukseksi. 

Sukellusonnettomuudessa nuorena halvaantunut Joni Eareckson Tada on kääntänyt kärsimyksensä ja katkeruutensa Jumalan ylistämiseksi. Hän kertoo, miten alkukatkeruuden jälkeen hän päätti omistaa elämänsä Jumalan ja lähimmäisten palvelemiseen onnettomuudesta huolimatta. Joni taisteli tullakseen naiseksi, jonka kärsimys kääntyisi hänen kohtaamilleen ihmisille, niin kuin hänelle itselleenkin, siunaukseksi. 

Uudestisyntyneet kärsivät yhdessä Jeesuksen kanssa myös maailman pahuudesta. Pyhän Hengen herättämä omatunto tunnistaa pimeyden ja herättää halun taistella sitä vastaan. Tällainen kärsimys on hengellistä mutta vaikuttaa myös mieleen. Paholainen yrittää aiheuttaa meille monenlaista kärsimystä, mutta Raamatussa sanotaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.”6 ja ”Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää.”7 

 

Kohti voittoa  

Kärsimys liittyy usein henkiseen ja hengelliseen kasvuun. Monen uskovan tienä on kulkea vaikeuksien kautta voittoon. Joskus kärsimyksellä testataan uskoamme: 

”Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.”8 

”Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa. Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan.”9 

Uskovilla ei ole kuitenkaan mitään hätää. Herra on luvannut olla kanssamme kärsimyksissämme. Jesajan kirjan 43. luku ja psalmi 23 ovat hyvää luettavaa silloin, kun kaipaamme lohdutusta ja muistutusta siitä, ettei Herra meitä jätä.  

”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.”10 

Kärsimyksen juuri on Aatamin ja Eevan lankeemuksessa. Ilman sitä eläisimme yhä auvoisessa paratiisissa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että Jumala on kanssamme kärsimyksissämme. Hän ei hylkää eikä jätä meitä. ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen”.11 

Kärsimys voi olla liikkeellepaneva voima. Se on viesti, että jokin on vialla, ja ihminen pyrkii poispäin kärsimyksestä yrittämällä poistaa kärsimyksen aiheuttajan. 

Esimerkiksi parantumattomassa sairaudessa on kuitenkin usein vaikea toimia niin, että kärsimys lievenisi. Lääkkeet eivät aina riitä poistamaan kipua ja mielikin synkkenee, kun toivoa parantumisesta ole. Sairaus voi kuitenkin herättää ihmisen pohtimaan, mikä itselle on tärkeää, ja suuntaamaan voimavaroja itselle merkittäviin asioihin. 

Kärsimys voi olla liikkeellepaneva voima myös välillisesti. Kärsivä voi saada avun mutta myös auttaja voi kokea mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä auttaessaan. 

 

Elämän ohjakset Jumalalle 

Oli kärsimyksen syy ja lähde mikä tahansa, se on meille annettu mahdollisuus juurtua syvemmin Kristukseen, luottaa syvemmin Jumalaan ja antautua täydellisesti hänen johdettavakseen kaikissa olosuhteissa tunteista huolimatta. Vaikka Jobia pidettiin hurskaana miehenä, sai hänkin kärsimyksen kautta nähdä, ettei ollut tuntenut Jumalaa sellaisena kuin Jumala on. Job oli pappi ja hurskas Jumalan palvelija, mutta vasta menetettyään kaiken ja oltuaan Jumalan puhuttelussa hänen sisäinen ihmisensä uudistui ja hän ymmärsi: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.”12 

”Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.”13 

Anna ohjakset Jumalalle. Hän tietää, minne mennään. 

 

Salme Blomster

 

Kirjoittaja on terapeutti ja Trigonos ry:n toiminnanjohtaja. Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan hänen kirjastaan Palasista koottu Jumalan kuvaksi (Aikamedia 2020). 

 

 

Viitteet: 1) Tuom. 6:13. 2) Matt. 4:3. 3) Ps. 23:4. 4) Matt. 28:20. 5) Joh. 9:1–7. 6) Matt. 5:10. 7) 1. Piet. 4:19. 8) 1. Piet. 1:7. 9) Hepr. 12:5–7. 10) 2. Kor. 1:4–5. 11) Room. 8:28. 12) Job 42:5. 13) 1. Piet. 5:10–11. 

 

 

 

Löydä rauha kärsimyksen keskellä 

1. Tutki inhimilliset syyt kärsimykseen. Oletko esimerkiksi aiheuttanut vaikeutesi tekemällä vääriä valintoja? Ehkä väsymyksen vuoksi jätit itsesi hoitamatta ja sairastuit, ja niin edelleen. 

2. Usko, että Jumala rakastaa sinua ja hänen tahtonsa sinua kohtaan on hyvä. Hän ei hylkää eikä jätä sinua, sanoivatpa tunteet mitä hyvänsä. Tätä Jumala vakuuttaa sinulle useassa raamatunjakeessa (ks. esim. 5. Moos. 31:6, 8; Joos. 1:5; Job 8:20, 36:5; Ps. 9:10, 16:10, 51:17, 94:14 ja Hepr. 13:5). 

3. Käänny kärsimyksessä Jumalan puoleen ja etsi hänen kasvojaan. (Ps. 27:7–14.) 

4. Usko, että Jeesus jakaa kärsimyksesi: ”Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” (Jes. 53:5). 

5. Lue Raamattua. 

Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. (2. Kor. 4:17–18.) 

(SB) 



Opetus
51���52/2019

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan