Kaste on enemmän kuin symbolinen riitti

 Tänä keväänä kastettuja Dimitri Salmista ja Tommi Lindströmiä yhdistää se, että kummallekaan kasteen ottaminen ei ollut hetken päähänpisto.

Rovaniemeläinen Dimitri Salminen, 20, mietti uskonratkaisun tekemistä koko viime kesän. Syksyllä hän päätti lopullisesti sanoa Jeesukselle ”kyllä”.

Aluksi Salminen ei ajatellut kasteen ottamista ollenkaan, ja sen jälkeen hän arveli, ettei ole vielä kasvanut uskossaan tarpeeksi voidakseen tulla kastetuksi.

Salminen oli jo täyttynyt Pyhällä Hengelläkin, kun pastori talvella erään kokouksen jälkeen tuli kysymään kasteelle menemisestä. Se rohkaisi.

– Silloin ajattelin, että täytyy kai sitä kasteella käydä, kun Raamatussa niin sanotaan. Sen jälkeen, kun minut oli kastettu, ymmärsin, että aivan turhaan pitkitin asiaa: Jeesus on ristillä tehnyt kaiken puolestani, en voisi itsestäni tehdä parempaa. Armo on se, joka kantaa, Salminen kertoo.

– Koin pelastusvarmuuden ja rauha tuli sisimpääni. Enää en hätäillyt, olenko tarpeeksi hyvä.

Salminen oli kastettu vauvana luterilaisessa seurakunnassa. Niin oli myös lahtelainen Tommi Lindström. Uskovassa kodissa varttunut Lindström kasvoi jo lapsena sisälle uskoon, ja se on aina ollut luonnollinen osa hänen elämäänsä. Kristillisen kasteen olemus alkoi kuitenkin pohdituttaa viisikymppistä miestä pari vuotta sitten.

– Joku kysyi mielipidettäni asiasta, ja se herätti miettimään sitä, miten Paavalin opetus yhdestä kasteesta (Ef. 4:5) suhteutuu lapsikasteeseen. Viime syksynä erään vapaakirkollisen pastorin kanssa käymäni keskustelu sitten naksautti palikat kohdalleen; sain vastauksen kysymyksiini, Lindström toteaa.

”Siinä se oli”

Salmisen ja Lindströmin kasteet vastaavat monilta osin alkuseurakunnan kastekertomuksia, mutta myös eroavuuksia löytyy.

Eroavuuksista merkittävin on ajallinen viive. Ensimmäisten kristittyjen elämässä kaste tapahtui hyvin pian kääntymyksen jälkeen; kaste oli keskeinen osa kuultuun evankeliumiin annettua vastausta – lähes samaan tapaan kuin kädennosto ja syntisen rukouksen rukoileminen nykyajan evankeliointikokouksissa.

Yhteistä Salmisen, Lindströmin ja varhaisten kristittyjen kasteille on puolestaan juuri se, että myös Salmiselle ja Lindströmille kaste toimi uskonvastauksena: kastetta oli edeltänyt evankeliumin kuuleminen ja uskon syntyminen, ja upottamalla toimitettu kaste tapahtui henkilön omasta aloitteesta tai vähintäänkin hänen suostumuksestaan.

Julkinen, vahvasti vertauskuvallinen kastetapahtuma oli näkyvä merkki siitä, että ihminen oli kääntynyt kristityksi ja halusi sitoutua uuteen uskoonsa.

Tommi Lindströmin viimesyksyinen kastekeskustelu liittyi juuri tähän.

– Ymmärsin, että Raamatussa kaste on julkinen vihkiytyminen ja tunnustautuminen Jeesukseen. Siinä se oli. Eikä se ollut ollenkaan lakihenkistä.

Tärkeä tekstiyhteys

Edellä mainitut kasteen ulottuvuudet ovat osa myös esimerkiksi luterilaisessa ja katolisessa kirkossa toimitettavia aikuiskasteita.

Näiden kirkkojen kasteteologiassa on silti perinteisesti keskitytty enemmän niihin raamatunkohtiin, joissa kastetapahtuman yhteydessä mainitaan pelastuminen (1. Piet. 3:20–21), syntien anteeksiantamus (Ap. t. 2:38; 22:16; Hepr. 10:22), Kristukseen pukeutuminen (Gal. 3:27), vanhurskauttaminen (1. Kor. 6:11; Tit. 3:4–7), sisäinen uudistus ja uudestisyntyminen (Joh. 3:5; Tit. 3:4–7; Kol. 2:11–12; Room. 6:3–10) sekä Pyhän Hengen lahjan saaminen (Ap.t. 2:38).

Näitä jakeita tulkittaessa on tärkeää huomioida kyseisten kirjoitusten muu sisältö sekä tiedot niiden taustasta. Vain siten kastejakeetkin saavat oikean sisällön.

Esimerkiksi Roomalaiskirje, jossa Paavali liittää kasteen sisäiseen uudistukseen ja synnin vallasta vapautumiseen, on useimpien muiden Paavalin kirjeiden tavoin kirjoitettu henkilöille, joista vähintäänkin useimmat olivat kääntyneet Jeesuksen seuraajiksi aikuisina tai nuorina. Ajoituksellisten seikkojen lisäksi tämä käy ilmi heti kastemainintaa seuraavasta tekstijaksosta (Room. 6:16–23), jossa Paavali muistuttaa kuulijoitaan näiden entisestä paheellisesta elämästä.

Näiden taustatietojen vuoksi tähän ja käytännössä kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin kastejakeisiin voidaan sisäänlukea vain sen verran ”sakramentalismia” kuin sitä evankeliumin kuulemisen kautta uskoon tulleen ja sen jälkeen kastetta itse pyytäneen henkilön kasteessa voi olla.

Pelastuksen kokonaisuus

Nykyaikaisessa raamatuntutkimuksessa ollaan hyvin yksimielisiä siitä, että kristityksi tuleminen ja pelastus muodostavat Uudessa testamentissa kokonaisuuden, johon sisältyy laaja joukko eri ulottuvuuksia: evankeliumin kuuleminen, usko Jeesukseen, katumus, kaste, syntien anteeksisaaminen, vanhurskauttaminen, uudestisyntyminen, uskon tunnustaminen, Pyhän Hengen lahjan saaminen ja kristittyjen yhteisöön eli Kristuksen ruumiiseen liittyminen.

Silti Raamatun teksteissä näistä ulottuvuuksista mainitaan yleensä kerrallaan vain osa. Teksteissä saatetaan puhua kasteesta ja syntien anteeksiantamuksesta mainitsematta esimerkiksi uskoa (kuten Pietari helluntaisaarnassaan, Ap. t. 2:38) tai pelastuksesta ja uskon tunnustamisesta mainitsematta kastetta ja katumusta (kuten Paavali Roomalaiskirjeessä, Room. 10:8–10).

Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että Uuden testamentin pelastusoppi olisi sekavaa, vaan siitä, että pelastuksen ”kokonaispaketti” oli varhaisille kristityille niin selvä, ettei sen jokaista kulmaa tarvinnut erikseen mainita – kaikki tiesivät niiden kuuluvan asiaan joka tapauksessa.

Tästä syystä Uudesta testamentista ei ole mahdollisuutta tislata erilleen vain kastetta ja pelastuksen lahjoja ja väittää kasteriitin tuottavan ne ikään kuin mekaanisesti ilman evankeliumin kuulemisen myötä syntynyttä henkilökohtaista uskoa. Toisaalta Raamatusta ei ole myöskään mahdollista poimia vain sisäistä uskonratkaisua ja pelastuksen lahjoja ja sivuuttaa kaste: Uusi testamentti ei tunne ajatusta kastamattomasta seurakunnan jäsenestä.

Tähän pelastuksen kokonaisuuteen viitataan myös Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat -asiakirjassa: ”Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. –– Kaste on toimitettava uskoa tunnustavalle henkilölle –– Tämän vuoksi näemme, että raamatullinen kaste otetaan uskon ehdon toteuduttua eli kaste seuraa ihmiselle lahjoitettua uskoa.”

Näissä sanoissa voi kuulla painotettavan myös mahdollisimman tiivistä ajallista yhteyttä uskon syntymisen ja kasteen välillä.

Suomen kaltaisessa lapsikasteympäristössä monien kastettavien kasteelle meno viivästyy, koska asian jäsentäminen vaatii aikaa. Toisinaan viive voi kuitenkin johtua myös seurakunnasta: kastetilaisuuden järjestämiseen saattaa liittyä esteitä, ja joskus pidetään viisaana odottaa ennen kuin kiirehditään kastamaan esimerkiksi riippuvuuksista kärsineitä ihmisiä tai kovin pieniä lapsia.

Vaikka nämä syyt ainakin osin ovat ymmärrettäviä, viiveet hämärtävät Raamatussa kasteelle annettua merkitystä.

Voimakasta symboliikkaa

Monissa baptistisissa yhteisöissä kasteen tunnustautumisulottuvuutta on korostettu niin voimakkaasti, että toimituksen muut merkitykset ovat lähes unohtuneet. Tämä on johtanut siihen, että koko baptistista kastenäkemystä on kritisoitu sisällön ohuudesta ja ihmistekoisuudesta.

Baptistisessa opetuskirjallisuudessa on kuitenkin eritelty useita kastetapahtumaan liittyviä psykologisia ja hengellisiä vaikutuksia, jotka kenties antavat myös selitystä sille, miksi Jumala on valinnut juuri julkisen veteen upottamisen portiksi perheyhteytensä jäsenyyteen.

Ensimmäinen näistä liittyy kastetoimituksen vahvaan vertauskuvallisuuteen: etenkin upottamalla toteutettuna se havainnollistaa pelastuksen ja jumalasuhteen olemusta erinomaisesti. Ensinnäkin vesi itsessään viittaa aineena puhtaaksi pesemiseen. Toiseksi kasteessa henkilö itse ei ”kastaudu” vaan hänet kastetaan: hänen on jättäydyttävä kastajan käsivarsille aivan kuin uskova jää elämässään Jumalan armon ja pelastustyön varaan. Kolmanneksi kaste symboloi Kristuksen hautaamista ja ylösnousemusta, ja toimii siten eräänlaisena samastumisriittinä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Siellä missä käytetään erillistä kastepukua, kasteelle menevät lisäksi astuvat kasteveteen ”lahjavaatteissa”, kaikesta omastaan riisuutuneena, mikä jälleen toimii kuvana uskosta ilman omia ansioita tai tekoja. Ja onpa kastepuku nähty myös eräänlaisena univormuna, joka todistaa Kristuksen vallan alla olemisesta sekä tähän asemaan kuuluvista valtuuksista.

Osa tästä havainnollisuudesta perustuu baptistisen kasteen fyysiseen kokemuksellisuuteen. Helluntaivaikuttaja Toivo Haapala kirjoittaa tästä kirjasessaan Miksi kasteelle? (Aikamedia, 2006):

”Samoin kuin Jumalaa, vettä ei voi ottaa haltuun. Samoin kuin Jumalaa, vettä voi vain koskettaa – ja antautua veden kosketettavaksi. Kasteessa astutaan veteen, otetaan askel syvemmälle, lopulta upottaudutaan, antaudutaan veden haltuun, annetaan veden vallata. Samoin kuin rakastava Jumala näkee kaiken, valaisee kaiken, tietää meidät läpikotaisin, samoin vesi, kun sille antaudumme, tietää ja tuntee jokaisen kehomme osan.”

Dimitri Salminen koki fyysisen kastetoimituksen hengellisesti hyvin puhuttelevana.

– Kun menin veden alle ja sitten sieltä nousin, tuli olo, että Jeesuksen veri puhdisti minut kokonaan joka paikasta. Tuntui, että olen kokonaan puettu Jumalan vanhurskauteen ja valkeuteen ja puhtauteen. Vaikka olin saanut synnit anteeksi jo aiemmin, kaste vahvisti ja konkretisoi sen, Salminen kertoo.

Uskoa varjeleva kiintopiste

Salmisen kokemuksesta välittyy myös toinen baptistisen kastetoimitukseen merkitys ja anti: uskon ja seurakuntasuhteen vahvistuminen.

Havainnollisuuden lisäksi tätä palvelee tilanteen julkisuus. Moni uskova on kokenut, miten kaste lujittaa suhdetta Jumalaan ja uskovien yhteisöön – vähän samalla tavalla kuin julkinen avioliittoon sitoutuminen syventää suhdetta puolisoon ja entisestään lisää tosissaan olemisen tuntua. Eikä tämä vaikutus ole kiinni todistajajoukon suuruudesta.

Kolmas merkitys liittyy edelliseen: kaste varjelee uskoa, sillä se toimii eräänlaisena rajapyykkinä entisen elämän ja kristityn uuden elämän välillä. Kaste Jeesuksen nimeen vakuuttaa koko maailmalle, että kastettava on uuden herran palvelija, hänellä on uusi identiteetti, hän on nyt Herran oma. Välirikko maailmalliseen elämäntapaan voimistuu.

Neljänneksi kastetoimituksen on nähty toimivan jälkikäteen yhtenä uskonelämän kiintopisteenä. Epäilysten, pettymysten ja tappioiden hetkellä kokemus Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetuksi tulemisesta muistuttaa uskovalle, että Jumala on kutsunut hänet yhteyteensä ja että hän saa levätä armossa ja luottaa Jumalan aloittamaan työhön.

Tässä mielessä kastetta on verrattu muinaisten juutalaisten pystyttämiin kiviröykkiöihin, jotka rakennettiin jonkin Jumalan pelastusteon muistoksi (esimerkiksi Joos. 4:5—7). Näiden röykkiöiden tavoin kastekin muistuttaa uskovaa Jumalan teoista.

Jumalan kohtaamisen odotusta

Vaikka edellä mainitut asiat ovat vahvasti psykologisia ja osin yhteisöllisiä, ne eivät ole pelkästään sitä – onhan kyse Jumalan synnyttämästä uskosta. Kun Jumala puhuu symbolin kautta, se on hengellistä.

Silti maailmalla monissa baptistisissa yhteisöissä kastetoimitukseen liitetään myös muunlaisen hengellisen vaikutuksen odotusta. Tällöin tarkoitetaan vähintään sellaista Jumalan kohtaamisen ja siunauksen odottamista, jota liittyy ehtoollisen nauttimiseen. Aivan samoin kuin ehtoollisessa Jumalan uskotaan kasteessakin lähentävän uskovaa itseensä ja lahjoittavan tälle jotakin. Tämän siunauksen sisältöä ei kuitenkaan ole haluttu määrittää ennalta, sillä Kristuksen ajatellaan koskettavan ihmistä aina haluamallaan tavalla.

Itse asiassa olisi erikoista, jos kasteeseen ei uskottaisi liittyvän mitään kosketusta evankeliumiin ja Jumalan siunaukseen – onhan kyse Jumalan säätämästä asiasta.

Baptistien ja helluntailaisten muiden kirkkojen kanssa käymissä kansainvälisissä dialogeissa on todettu, että tällaisessa merkityksessä osa baptistisen kasteen harjoittajista voisi puhua kasteesta jopa ”armonvälineenä”. Siinä, kuinka paljon kasteeseen tällaista hengellistä vaikutusta liitetään, on baptististen yhteisöjen välillä kuitenkin merkittäviä eroja.

Käytännön kokemus osoittaa, että kastetoimitukseen voi toisinaan liittyä fyysisen kokemuksellisuuden lisäksi hengellinen kokemus tai armolahjojen toimintaa.

– Kastetilanteessa en kokenut mitään erityistä, mutta seuraavina viikkoina koin voimakasta hyvän olon tunnetta, jota en ollut kokenut aiemmin. Olin kuin pilvissä. Nyt ajattelen, että kaste syvensi jumalasuhdettani, Tommi Lindström kuvaa.

Kaiken takana Jumala

Entä kritiikki baptistisen kasteen ihmistekoisuudesta? Baptistisissa kirkoissa ollaan yhtä mieltä siitä, että pelastusprosessin alkaja ja toteuttaja on pohjimmiltaan Jumala: hän kutsuu Henkensä ja Sanansa kautta ihmistä pelastukseen, herättää synnintunnon, auttaa ymmärtämään Kristuksen armon, johtaa uskonratkaisuun ja kannattelee ihmisen uskoa koko elämän ajan.

Tässä mielessä mielenkiintoinen huomio on baptistisen kasteen esiintyminen uskonvanhurskausoppia alleviivaavassa Galatalaiskirjeessä. Kuten Roomalaiskirjeen tapauksessa, myös Galatalaiskirjeen vastaanottajien enemmistö oli todennäköisesti pääosin ensimmäisen sukupolven kristittyjä, jotka olivat aikuisena tai nuorena kastattaneet itsensä vastauksena kuulemaansa evankeliumiin. Evankeliumi oli siis ensin synnyttänyt heissä uskon, mitä seurasi kasteen ottaminen.

Silti apostoli mainitsee baptistisen kasteen lahjavanhurskauteen perustuvan uudenlaisen jumalasuhteen askelmana (Gal. 3:27). Paavalilla kasteeseen ei toisin sanoen liittynyt omavanhurskauden häivääkään.

Onko siis baptistien, helluntailaisten, kristinuskoon kääntyneiden maahanmuuttajien tai uskoon tulleiden ja kastetta pyytävien ateistiperheiden nuorten kaste jotenkin uskonvanhurskausopin vastainen, ihmistekoinen tai väärä? Ei ole.

Myöskään Tommi Lindström ja Dimitri Salminen eivät allekirjoita väitettä kasteesta jonkinlaisena omavanhurskauden tekona tai epäuskon ilmauksena.

– Raamatussa ihmistä kehotetaan kastattamaan itsensä. Kasteelle meneminen on luonnollisesti ihmisen teko, mutta kaste itsessään ei ole ihmistekoinen vaan Jumalan asettama, Lindström pohtii.

Kohti kiihkotonta

keskustelutapaa

Samalla kun Uusi testamentti ja muut varhaiset kristilliset tekstit antavat kaikki syyt pitää kiinni baptistisesta kastekäytännöstä ja edistää sen leviämistä, on muistettava, että nykyajan kirkollinen tilanne ei täysin vastaa alkuseurakunnan asetelmaa.

Suomessakin elää suuri joukko luterilaisia ja muiden kirkkojen uskonystäviä, joita edellä esitetty baptistinen kastenäkemys ei ainakaan vielä ole vakuuttanut. Ja silti Jumala toimii voimakkaasti heidän keskuudessaan.

Vähintäänkin tästä syystä aggressiivisten kastetaisteluiden soisi olevan menneisyyttä ainakin baptististen kirkkojen taholta. Omaa näkemystä voi puolustaa kiihkottakin ja ilman ylimielisyyttä.

Kristillisen Gospel Riders -moottoripyöräkerhon aktiivina Lindströmillä on jo pitkään ollut uskonystäviä kasteopetukseltaan erilaisista kirkoista. Eikä suhtautuminen muihin uskoviin muuttunut kasteen myötäkään.

– En edelleenkään katso ketään alas- enkä ylöspäin. Gospel Riderseissa me puhumme siitä, mikä meitä yhdistää: moottoripyöristä ja Kristuksesta, Lindström toteaa.


Heikki Salmela

Mallia sataluvun seurakunnilta

Useimpien suomalaisten vapaakristillisten yhteisöjen kastekäytäntö poikkeaa Uuden testamentin tavasta kastaa uskovat välittömästi kääntymyksen jälkeen. Sen sijaan yhtymäkohtia löytyy toisen vuosisadan seurakuntien kanssa. Tuolloin baptistinen kastenäkemys oli edelleen vallitseva, mutta kastetta edeltävän kasteopetuksen rooli korostui.

Tätä kehitystä kuvataan teoksessa Johdatus varhaisen kirkon teologiaan (Kirjapaja, 2005):

”Kastettavan kannalta kaste oli vastaus sanomaan, jonka oli vastaanottanut. Kirkon teologian kannalta kaste oli paljon enemmän. Oli tarpeen kertoa kastettavalle, mitä kaikkea kaste ja sen jälkeen nautittava eukaristia ovat. Syntyi kaste- eli katekumeeniopetuksen tarve (katekumeenilla tarkoitettiin kasteoppilasta). Koska opetus vei aikaa, kristillisen sanoman vastaanottamisen ja kastehetken väliin jäi jatkuvasti kasvava ajanjakso. Uskosta suoraan kasteeseen johtanut tie piteni vuosisatojen kuluessa niin, että 200-luvulla mainitaan peräti kolmevuotinen opetusjakso ennen kastetta.”

Vallitsevaksi kastekäytännöksi myöhemmin muodostunutta vastasyntyneiden lasten kastamista alkoi nykytutkimuksen mukaan esiintyä vähitellen vasta toisen vuosisadan loppupuolella. Näin on päätelty muun muassa kirkkoisä Tertullianuksen noin vuoden 200 aikoihin julkaisemasta kastekirjasta, jossa hän erikseen kieltää tuomasta pieniä lapsia kasteelle ja kehottaa kastamaan heidät vasta, kun he ovat kasvaneet ja heille on opetettu, mistä kasteessa on kysymys.

Baptistinen kaste toisin sanoen säilyi varhaisessa kristikunnassa vielä pitkään sen jälkeen, kun ensimmäinen lähetysvaihe oli jäänyt taakse ja kristilliset yhteisöt olivat vakiintuneet. Edes Uuden testamentin maininnat perhekuntakasteista, joihin lapsikasteen kannattajat ovat perinteisesti vedonneet, eivät himmennä tätä kuvaa.

Jossakin yhteyksissä baptistisen kastenäkemyksen ongelmana on pidetty sitä, missä iässä uskovassa kodissa kasvanut, uskoa ilmaiseva lapsi olisi paras kastaa. ”Ongelma” ei kuitenkaan ole uusi: saman kysymyksen kanssa elettiin varhaisessa kristikunnassa vielä pitkään apostolisen ajan jälkeenkin.

Kommentti:

Maallistuminen yhteisenä haasteena

Baptistisissa liikkeissä lapsikastekäytäntöä on toisinaan kritisoitu sillä, että se näyttää johtavan sylilapsia kastavan kirkkokunnan maallistumiseen – tilanteeseen, jossa suurin osa kastetuista elää seurakuntayhteyden ulkopuolella eikä usko yhteisön tunnustuksen mukaisesti. Näin näyttäisi tapahtuneen yleisesti ainakin länsimaiden suurissa protestanttikirkoissa.

 

Silti maallistumisen haaste ei ole vain lapsikastekirkkojen ongelma: nimikristillisyyttä esiintyy myös baptistista kastetta toteuttavissa yhteisöissä. Ja valitettavasti myös Suomessa.

 

Ekumeenisissa yhteyksissä on terveellisesti todettu, että kaikilla kirkoilla on parannettavaa kristillisessä kasvatuksessa. Myös niiden, jotka ovat kerran todistaneet uskostaan kasteellaan, on kasvettava uskossaan.

 

Siinäpä haastetta yhteisöjen opetusviran haltijoille.

 

Mitä itse kasteen merkityksen ymmärtämiseen tulee, baptistisissa liikkeissä sitä olisi mahdollista vahvistaa jo pelkästään sanoittamalla kastetoimituksen rikasta symboliikkaa. Mitä luontevin ympäristö tähän on juuri kastejumalanpalvelus.

 

Heikki Salmela