Kalibroi itsesi Jumalan aikaan! - "Omatunto on kuin kello, joka hälyttää, kun olemme tekemässä väärin"
Mies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi uskovaksi: hän ei pystyisi valvomaan enää yhtään yötä.
Tämä on pastori Hannu Mehtosen kuulema tositarina ja esimerkki paitsi kaanaankielen vaikeaselkoisuudesta myös yliherkästä omastatunnosta.
– Yliherkkä omatunto on tyypillinen erityisesti vastauskoontulleille. Tällaisessa tilassa ihminen kokee elävänsä kuin ”pikku piru olkapäällä”. Se tekee elämän niin raskaaksi, että moni lyö hanskat tiskiin.
– Muun muassa siksi omastatunnosta pitäisi opettaa enemmän, Mehtonen sanoo.
Kymmenisen vuotta sitten Hannu Mehtonen alkoi ihmetellä, miksi omatuntoteema puuttui lähes kokonaan seurakuntien opetusohjelmasta.
– Kuitenkin aihe on tärkeä, ja Raamatussakin siitä puhutaan. Lisäksi jopa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus mainitsee omantunnon.
"Molemmat ääripäät ovat vaarallisia."
Mikä omatunto sitten on?
– Ihan ensiksi täytyy sanoa, mitä se ei ole: omatunto ei ole Jumalan ääni. Muutenhan se olisi erehtymätön, Mehtonen selventää ja jatkaa:
– Uuden testamentin kreikan Novum-sanakirja kääntää omatunto-sanan käsitteeksi ”kanssatieto”.
Monissa muissakin kielissä, kuten latinassa, espanjassa ja englannissa, omatunto-käsite sisältää tietämisen, joka jaetaan jonkun toisen kanssa.
– Omatunto on siis sisäinen ääni, jonka Jumala on ladannut jokaiseen ihmiseen. Se on käsityksemme oikeasta ja väärästä.
Omantunnon ääneen vaikuttaa kuitenkin moni asia: kotikasvatuksemme, raamatuntuntemuksemme sekä meitä ympäröivä kulttuuri seurakunnassa ja yhteiskunnassa.
– Omantunnon sisältö riippuu siitä, mitä mieleemme on syötetty.
Hannu Mehtonen jakaa omantunnon kolmeen lajiin. Ensimmäinen on yliherkkä, ikään kuin edistävä kello. Toinen on paatunut eli jätättävä kello tai kuin housunkauluksessa oleva kuminauha, joka on menettänyt kimmoisuutensa. Kolmas omantunnon laji on niiden välimuoto eli terve ja Jumalan ”aikaan” kalibroitu kello.
– Yliherkkä omatunto on kireä kuin viulun kieli ja herättää väärää syyllisyyttä joka asiasta. Usein tällainen omatunto johtuu opetuksesta, jonka mukaan lähes kaikki on syntiä. Toki taustalla voi olla myös uupumusta tai muita psyykkisiä sairauksia.
Mehtonen muistelee lapsuutensa seurakuntakulttuuria, jossa syntiä olivat muun muassa television katselu, tanssiminen ja meikkaaminen.
– Espanjassa asuessamme törmäsimme romanialaiseen perheeseen, joka loukkaantui pikarin mallisista juomalaseista. Juoma oli alkoholitonta, mutta heille oli opetettu, että pikaritkin ovat syntiä.
"Jeesuksen puhdistava pesu on koko ajan käynnissä."
Eri maissa ja seurakuntakulttuureissa onkin asioita, joita toiset pitävät syntinä, toiset eivät. Silloin on Mehtosen mukaan hyvä noudattaa Paavalin periaatetta ”heikomman veljen” omantunnon huomioimisesta.
– Esimerkiksi minua Buddhan patsas kiinalaisessa ravintolassa ei haittaa, koska tiedän Raamatun pohjalta, että on olemassa vain yksi Jumala. Kuitenkin jos vaikkapa uusi uskova tulee kanssani syömään ja kokee patsaasta syyllisyyttä, meidän on parempi vaihtaa ravintolaa, pastori havainnollistaa.
Paatuneesta omastatunnosta Mehtonen antaa esimerkin Schindlerin lista -elokuvasta. Yhdessä kohtauksessa keskitysleirin vieressä asuva natsiupseeri käskee uutta tulokasta ampumaan pihalle eksyneen juutalaisen. Sotilas ei ole ikinä ampunut ketään, joten upseeri rohkaisee häntä tähän tapaan: ”Älä välitä, ensimmäinen tuntuu pahalta, toinen on jo helpompi, sadas ei tunnu enää miltään.”
– Myös Israelin kansa Vanhassa testamentissa on hyvä esimerkki paatumuksesta: israelilaiset lähtivät Egyptistä mutta Egypti ei lähtenyt heistä.
Ensimmäisessä timoteuskirjeessä puhutaan omastatunnosta, joka on merkitty poltinraudalla. Mehtonen vertaa poltinmerkkiä karjan korvamerkkiin, joka kertoo omistajan.
– Jos tarpeeksi pitkään paaduttaa omaatuntoaan, Saatana iskee ihmiseen poltinmerkin eikä tämä koe enää tarvetta tehdä parannusta. Tällainen tila on kaikista tuhoisin.
Molemmat ääripäät ovat kuitenkin Mehtosen mukaan vaarallisia.
– Niin paatumus kuin yliherkkä omatuntokin ovat vihollisen ansoja, koska molemmat niistä voivat kääntää ihmisen pois Jumalan yhteydestä.
Terve omatunto puolestaan on herkkä mutta vahva. Se on syötetty täyteen Raamatun sanaa ja ”kalibroitu Pyhällä Hengellä”.
– Paavali puhuu Roomalaiskirjeessä Pyhän Hengen valaisemasta omastatunnosta. Heprealaiskirjeessä puhutaan taas Jumalan sanasta, joka erottaa ”sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet”. Kun opimme tuntemaan Raamattua, alamme tietää yhä paremmin, mikä on oikein ja mikä väärin.
Hannu Mehtonen muistuttaa, että Jumala lupaa Raamatussa puhdistaa omantuntomme, kun sitä pyydämme. Siksi meidän ei tarvitse pelätä, että syntiä tehtyämme menetämme Jumalan lapsen oikeuden.
– Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan, että Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Puhdistaa-sana on preesensmuodossa, mikä tarkoittaa veren puhdistavan meitä jatkuvasti, pastori huomauttaa.
Siksi uskovan ei tarvitse koko ajan pinnistellä ja miettiä, miten päin eläisi.
– Matti Vuorinen kertoi kerran saarnassaan kapeasta ostoskadusta, jonka näyteikkunat likaantuivat kurakelillä ohi ajavien autojen roiskeista. Yksi ikkuna oli kuitenkin aivan puhdas, ja kun Matti peruutti katsomaan, hän näki sen ylälaidassa letkun, josta tihkui koko ajan vettä. Samalla tavalla meidän sydämessämme on Jeesuksen puhdistava pesu koko ajan käynnissä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...