Jumalan Hengen lahjat annetaan käyttöä varten

Niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissakin ihmiseksi tulemiset kuuluvat Pyhän Hengen aikaansaamiin ensimmäisiin tekoihin. Aatamista tuli Jumalan henkäyksen kautta elävä sielu. Jeesuksesta tuli Pyhän Hengen ja Marian välisen yhteyden kautta inhimillinen olento. Pyhä Henki ei tehnyt Jeesuksesta Jumalaa – sitä hän oli aina ollut – vaan mahdollisti Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen.

Jeesuksesta tuli ihminen. Sama tehtävä on asetettu meillekin. Erityisesti lähetystyön konteksteissa on tärkeää tulla ennen kaikkea ihmiseksi niille ihmisille, joiden parissa teemme työtä. Kaivataan lihaa ja verta olevia ihmisiä, ei mitään korkeasti pyhiä, joilla ei näennäisesti ole ongelmia ja joiden jalat tuskin koskettavat maan pintaa.

Kun tulemme ihmisinä ihmisten luo, he ottavat paremmin vastaan myös sen sanoman, jonka heille viemme. Mitä enemmän siis saamme kokea Pyhän Hengen täyteyttä, sitä lähemmäksi ihmisiä tulemme; meidän on helpompi kohdata heitä ja kokea rakkautta heitä kohtaan. Pyhän Hengen vaikutuksesta evankelioinnista tulee luovaa. Jeesus, lihaksi tullut lähetystyöntekijä, on tässä suhteessa meille mitä parhain esikuva.

Älä halveksu lahjaa!

Ihmisenä olemiseen kuuluvat luonnolliset lahjamme. Näillä tarkoitan sellaisia kykyjä, joita usein pidämme perimän aikaansaamina. Meidän on tärkeää tunnistaa, että esimerkiksi sukupolvien ajan tietyssä suvussa periytynyt kädentaitojen lahjakkuus on myös Jumalan Hengen vaikuttamaa. Luonnolliset ja yliluonnolliset lahjamme saavat alkunsa samasta lähteestä: Jumalan Hengestä. Näin ollen jopa luonnollisilla lahjoillamme on yliluonnollinen alkuperä.

Lähetystyössä tarvitaan kipeästi tällaisia lahjoja. Ei tietenkään ole niin, että lähetystyöntekijän pitäisi olla tuhattaituri, mutta erityisesti täysin pioneerilähetystyön tilanteissa laaja taitojen kirjo on toivottava. Naiset ja miehet, jotka ovat osanneet rakentaa, kääntää kieliä, korjata autoja, pystyttää hallintokoneistoja, suoristaa jokia ja leikata lonkkaniveliä, ovat vieneet Jumalan valtakuntaa eteenpäin valtavien suoritustensa avulla. Vain Pyhä Henki voi saada ihmisessä aikaan kokonaisvaltaisen harmonian: meillä on Hengen kautta saatuja luonnollisia lahjoja, joilla voimme Herran palveluksessa hyödyttää näiden lahjojen alkulähdettä.

Ei lahjoja lahjojen vuoksi

Jerusalemin ensimmäisen helluntaikokemuksen ajankohta sattui varhaisen aamurukouksen aikaan. Luonnollisesti ei silloinkaan, kuten ei meillä nykyäänkään, ollut koko seurakunta koolla aamuvarhaisella. Tosin 120 uskovaa – heidän joukossaan seurakunnan koko johto – lähti rukouskokoukseen vähintään 380 opetuslapsen jäädessä kotiin.1

Pyhä Henki laskeutui, kristityt puhuivat uusilla kielillä, he profetoivat ja iloitsivat niin, että ulkopuolella olevatkin kiinnittivät huomiota heidän iloonsa.

Miten kauan tämä kokemus kesti? Lauloivatko he yhden tunnin ajan kielillä? Profetoivatko opetuslapset kolme tuntia? Sitä emme tiedä. Mutta tohtori Luukas kirjoittaa selvästi, mikä oli tämän karismaattisen tapahtuman seuraus: uskomattomat ihmiset kiinnostuivat asiasta.

Kun he hämmästelivät sitä, mitä oli tapahtumassa, nousi Pietari – ja hänen jälkeensä muut apostolit – ylös, ja hän selitti. Eikä hän vain selittänyt, vaan saarnasi. Pietari piti ensimmäisen ”oikean” evankelioimissaarnan, jonka kautta kuulijoille selitettiin Jeesuksen kuolema, julistettiin hänen ylösnousemustaan ja kutsuttiin heitä henkilökohtaiseen parannuksentekoon. Pelkään pahoin, että moni nykypäivän seurakunta ei antaisi uskomattomien ihmisten kysymysten keskeyttää menojaan, vaan jatkaisi ylistyslaulunsa laulamista.

Lahjat on tarkoitettu “kaduille”

Karismojen tehtävä on kiinnittää ihmisten huomio Kristukseen ja tuoda ilmi hänen valtaansa Pelastajana. Ne eivät ole olemassa vain itsensä vuoksi.

Vaikka Hengen lahjat palvelevat seurakunnan rakentumista,2 näemme Uudessa testamentissa useita tapauksia, joissa lahjoja käytetään ”kadulla” ihmisten parissa. Jeesus  käyttää esimerkiksi viisauden sanoja keskustelussaan naisen kanssa Jaakobin kaivolla.3 Ihme tapahtuu temppelin portilla Apostolien tekojen 3. luvussa. Ja Apostolien tekojen luku 5 kertoo parantumisista, joita tapahtui ihmisille, jotka oli kannettu kadulle odottamaan sitä, että Pietarin kulkiessa ohi hänen varjonsa sattuisi heihin.

Vaikuttaa siltä, että Pyhä Henki voi toimia parhaiten evankelisessa ympäristössä. Häntä ei ole lähetetty pyhien ”paapomista” varten – niiden, joilla on utopistisia odotuksia esimerkiksi siitä, että kuoleman ei tulisi kohdata meitä.

Saisimme nähdä paljon enemmän Jumalan toimintaa, mikäli luopuisimme naurettavasta vaatimuksestamme saada itse osaksemme karismaattista ylisuojelua ja odottaisimme sen sijaan Jumalan voiman ilmenemistä uskosta osattomien keskuudessa. Lupaus siitä, että Herra on kanssamme, että puhumme uusin kielin ja että sairaat paranevat kätten päällepanemisen kautta, koskee kaikkia, mutta erityisesti niitä, jotka menevät ihmisten luo.4

Mikä tekee meistä valovoimaisia?

Pyhä Henki kasvattaa meissä myös hedelmää.5 Tällä tarkoitetaan luonteemme muuttumista Jumalan Hengen vaikutuksesta kohti Kristuksen kaltaisuutta. Paavali ei kirjoituksissaan pidä tätä prosessia valmistautumisena taivasta varten, vaan sen tarkoituksena on saada uskovat tulemaan toimeen toistensa kanssa ja jopa enemmänkin, muuttumaan rakkaudelliseksi yhteisöksi.6

Tätä kautta sekä yksittäinen uskova että seurakunta ovat tulleet voimalliseksi välikappaleeksi evankeliointi- ja lähetystyössä. Eivät niinkään sanamme ole voittaneet monia ihmisiä Jeesukselle, vaan se, että meistä on saanut tulla jotain uutta Kristuksen kautta. Kyseessä on puoleensavetävä erilaisuus, ei kummajaisena oleminen tai etäisyyden ottaminen, vaan todellinen vaihtoehto tämän ajan elämäntyylille.

Seurakunta, jossa on edellä mainitun kaltaisia uskovia, ei tarvitse mitään varsinaista evankeliointiohjelmaa. Ihmiset tulevat sinne nähdessään aitoja ihmisiä. Jumalan Hengen vaikuttama rakkaus on saanut aikaan sellaista lämpöä ihmisten välille, jollaista ei ole aistittavissa missään muussa yhteisössä koko maailmassa.

Rakkaus on suurin hedelmä

Ensimmäinen Pyhän Hengen kasvattama hedelmä onkin rakkaus. Monet pitävät Galatalaiskirjeen 5:12:ssa ensimmäisenä mainittua agape-rakkautta kaikkien muiden sen jäljessä tulevien Hengen hedelmän osien yläotsikkona.

Rakkaus puhuu itsestämme poikkeavien ihmisten hyväksymisestä, mikä on meille mahdollista Pyhän Hengen kautta. Hedelmän ulkonainen tunnusmerkki on puoleensavetävyys, mutta sen sisällä asuva periaate on kasvu. Tultuaan sisälle Jumalan valtakuntaan meille uskotut ihmiset saavat kokea Kristuksen vaikuttamaa muuttumista ja Pyhän Hengen antamaa kasvua, sitä samaa, jota mekin jo olemme saaneet kokea. Pyhä Henki vaikuttaa yliluonnollisten lahjojen kautta Jumalan valtakunnan laajenemista.

Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 12. luvussa lueteltua yhdeksää Hengen lahjaa on ryhmitelty ja järjestelty useilla eri tavoilla. Apostolien teoissa on nähtävissä esimerkkejä jumalallisia tekoja välittävistä lahjoista. Meille kerrotaan henkien erottamisesta, parantumisista, ihmeistä ja viisauden sanojen toiminnasta – mutta niiden ilmenemisten tapahtumapaikkoja ovat usein ulkoilmakokoukset, torievankelioinnit ja marttyyrien elämänvaiheet.

Jumalan tekojen muuttava vaikutus

1950-luvulla asui kaksi teini-ikäistä nuorta Pohjois-Malawin pienessä Kauliran kylässä. Molemmat kuolivat tapaturmaisesti, ja vainajille järjestettiin valvojaiset hautajaisia edeltäväksi yöksi. Kaulirassa oli kourallinen kristittyjä, jotka muistivat, että Jumala voi  herättää kuolleita. Niinpä he menivät valvomaan pöytien ääreen, joilla kuolleet makasivat, ja lauloivat laulujaan. He rukoilivat Jeesuksen nimessä, ja molemmat nuoret heräsivät samalla hetkellä kuolleista.

Kävin Kaulirassa ensimmäisen kerran vuonna 1998. Totesin hämmästyksekseni, että kylän seurakuntaan kuului 700 jäsentä. Kysellessäni asiasta minulle esiteltiin kaksi iäkästä seurakunnan jäsentä. Kysymyksessä olivat samat henkilöt, jotka olivat heränneet kuolleista yli 40 vuotta sitten. Pastori kertoi, että vielä nykyäänkin, kun molemmat vanhukset kertovat kokouksissa kokemuksestaan, monet ihmiset tekevät ratkaisun Jeesuksen puoleen. Heidän kokemansa oli siis syynä siihen, että seurakunnan jäsenmäärä oli suurempi kuin kylän asukasluku!

Päätelmät

Lähetyshenkisessä ja evankelisessa ilmapiirissä voimme mitä suurimmalla todennäköisyydellä odottaa saavamme kokea Pyhän Hengen läsnäoloa persoonana ja päästä osallisiksi hänen vaikutuksestaan. Henki tekee lähetyskäskystä seurakunnan luonnonlain. Uskovat eivät evankelioi pakosta, vaan luontaisesti.

Yksin Pyhä Henki voi saada aikaan sovintoa ja yhtenäisyyttä kaikkien ihmisten kesken. Rasismin muurit kaatuvat, ja ennakkoluulojen tilalle tulee hyväksyminen. Henki saa aikaan hedelmää ja antaa lahjoja, jotta evankeliumi voisi vallata alaa.

Kenelläkään ei ole yksinoikeutta Jumalaan, mutta niille, jotka ovat Jeesuksen tähden  jättäneet kotinsa ja lähteneet vieraisiin olosuhteisiin, on luvattu erityinen Pyhän Hengen läheisyys.7 Pyhä Henki on Jumalan voima lähetystyössä. Voimme luottaa siihen, että hän ei vaikuta ainoastaan vieraiden kulttuurien parissa, vaan myös omalla lähetyskentällämme: koulussa, työpaikallamme ja naapurustossamme.


Viitteet:
1) 1. Kor. 15:6.
2) 1. Kor. 14:1.
3) Joh. 4:18.
4) ks. Mark. 16:15–18.
5) Gal. 5:22–.
6) Gal. 5:25–.
7) Matt. 28:20.



Ulf Strohbehn

Kirjoittaja on Viitasaaren helluntaiseurakunnan lähetystyöntekijä ja teologian tohtori.


Artikkeli on lähetystä käsittelevän kolmiosaisen kirjoitussarjan viimeinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin RV-lehden numerossa 4/2016 ja toinen osa numerossa 11/2016.





Ihmeet kääntävät huomion Jumalaan

Näemme Jeesuksen palvelustehtävässä ulottuvuuden, jota voisi kuvata ihmeelliseksi ja yliluonnolliseksi. Jeesus ei toiminut aina karismojen kautta, eikä se ollut sattumaa. Hän ei edes tehnyt ihmetekoja omassa voimassaan.

Jeesus teki ihmetekoja ja näytti merkkejä Pyhän Hengen inspiroimana kiinnittääkseen ihmisten huomion Isään – ei siksi, että oli Jumalan Poika (se on Uuden testamentin perusedellytys) – vaan jotta hänet tunnustettaisiin Jumalan Pojaksi (Joh. 11:41).

Samalla tavoin, Pyhän Hengen inspiroimana, meidätkin, Jeesuksen seuraajat, on varustettu voimalliseen ja ihanaan palvelustehtävään Kristuksen evankeliumin julistamiseksi.


Teema
51���52/2019

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan