Jeesus Uuden testamentin ulkopuolisissa lähteissä

Kuva: James Shepard
Kuva: James Shepard
Kysymys Jeesus Nasaretilaisen historiallisuudesta nostetaan esiin monenlaisissa tilanteissa. Historiallisen Jeesuksen olemassaolon kyseenalaistaminen on kuitenkin moderni ilmiö: ensimmäinen kirja, jossa väite esitetään, julkaistiin vuonna 1791. Antiikin kirjallisuudesta tätä argumenttia ei yksinkertaisesti löydy.

Jos ja kun kristittyihin suhtauduttiin antiikin aikana epäilevästi, kristinuskon keskushenkilön historiallisuutta asenne ei koskenut. Päinvastoin jälkipolville on säilynyt joukko varhaisia tekstejä – historiateosten katkelmia ja teologisia kirjoituksia – jotka toimivat Uudesta testamentista riippumattomana vahvistuksena monille Jeesuksen elämän yksityiskohdille: hänen ihmeilleen, seuraajiensa runsaudelle, ristinkuolemalleen…

Vaikka Uusi testamentti on historiallisesti luotettavin tietolähde Jeesuksen elämästä, Uuden testamentin ulkopuoliset lähteet antavat mielenkiintoisen näköalan siihen, miten seurakuntien ulkopuoliset ihmiset näkivät kristinuskon ja mitä he sen päähenkilöstä ajattelivat.

Flavius Josefus: ”Yllättäviä sankaritekoja”

Vuosina 37–100 eläneen juutalaisen historioitsijan Flavius Josefuksen teokset ovat merkittäviä lähteitä, joiden perusteella tutkijat yrittävät selvittää tapahtumia ensimmäisen vuosisadan Israelissa.

Elämänsä loppuvaiheet Josefus vietti Roomassa, jossa hän kirjoitti neljä teosta. Kaksi merkittävintä näistä ovat Juutalaissodan historia (70-luvulta) ja Juutalaisten muinaishistoria (90-luvulta). Jälkimmäinen teos mainitsee useita Uuden testamentin henkilöitä, kuten Hannaan, Kaifaan ja Johannes Kastajan. Josefus myös kertoo, miten Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veli Jaakob tapettiin Jerusalemissa vuonna 62.1

Kaikkein tärkein kohta Jeesuksesta löytyy samasta teoksesta. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että teoksen myöhemmät kristityt kopioitsijat tekivät tekstikatkelmasta ”ymmärrettävämmän” lisäämällä siihen muutamia lauseita, ja siksi alkuperäisen tekstin selvittäminen on vaatinut tekstikriittistä arviointia. Monet merkittävät tutkijat ovat rekonstruoineet alkuperäisen tekstin seuraavasti:

”Niihin aikoihin siellä eli Jeesus, viisas ihminen. Sillä hän oli henkilö, joka teki yllättäviä sankaritekoja ja oli sellaisten ihmisten opettaja, jotka iloiten ottivat vastaan totuuden. Hän voitti puolelleen monia juutalaisia ja monia kreikkalaisia. Kun Pilatus, kuultuaan että häntä syyttivät keskuudessamme korkeimmassa asemassa olevat miehet, oli tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet kiintymyksestään häntä kohtaan. Ja kristittyjen heimo, jota hänen nimeensä siten kutsutaan, ei tähän päivään mennessä ole kadonnut.”2

Josefus toisin sanoen tiesi Jeesuksen olleen merkittävä opettaja, jolla oli paljon seuraajia. Josefus myös mainitsee Jeesuksen tehneen ihmeitä ja että Pontius Pilatus, Juudean maaherra vuosina 26–36, ristiinnaulitsi hänet Jerusalemissa. Tästä huolimatta hänen seuraajiensa ryhmittymä jatkoi olemassaoloaan.

Talmud: Jeesus sai oikeudenmukaisen tuomion

Juutalaisten rabbiinisilla traditioilla on monimutkainen historia. Näistä, muun muassa Vanhan testamentin lakia selittävistä traditioista syntyivät kokoelmateokset Mishna (200-luvulla) ja Talmud (500-luvulla). Mishnassa ei ole minkäänlaisia mainintoja Jeesuksesta, mutta Talmudista keskustellaan vilkkaasti.

Aiempi tutkimus ajatteli, että Jeesus mainitaan teoksessa kryptisesti eri nimillä, kuten ”Ben Stada”, ”Balaam” tai ”Se”. Tulkinnasta, jonka mukaan nämä nimet ovat todellisuudessa viittauksia Jeesukseen, on sittemmin luovuttu. Varmaa kuitenkin on, että Jeesus mainitaan muutamassa kohdassa nimeltä. Eräässä tekstissä kerrotaan, miten Jeesus tapettiin pääsiäisen aattona Jerusalemissa, koska hän oli johtanut Israelin kansaa harhaan.3

Jeesuksella myös kerrotaan olleen opetuslapsia, vaikka mainittu lukumäärä onkin virheellisesti viisi. Ehkä tunnetuin maininta Jeesuksesta on kertomus, jossa Jeesuksen väitetään olleen Marian ja roomalaisen sotilaan Panteran äpärälapsi. Kyseessä näyttäisi olevan sanaleikki, koska nimi Pantera muistuttaa kreikan kielen sanaa parthenos, neitsyt. Tämä viittaus on siis selkeä polemiikki Jeesuksen neitseestäsyntymisväitteisiin.

Ongelma Talmudin kohdalla on se, että nämä lähteet ovat peräisin toiselta ja kolmannelta vuosisadalta, ja siksi tutkijat eivät anna niille kovin suurta painoarvoa. Kertomusten tarkoitus oli muistuttaa juutalaisia siitä, että Jeesus oli kansan eksyttäjä, joka sai oikeudenmukaisen tuomion.

Tacitus, keisari ja Rooman palo

Roomalainen historiankirjoittaja Cornelius Tacitus (n. 55–120) kirjoitti useita teoksia. Niistä merkittävin kantaa nimeä Keisarillisen Rooman historia (lat. Annales). Vuonna 115 kirjoitettu teos oli 16-osainen, ja se kattoi ajan keisari Tiberiuksen valtaannoususta vuodesta 14 aina Neron hallintavallan päättymiseen vuoteen 68. Ikävä kyllä viidennestä kirjasta puuttuu isoja kokonaisuuksia, kirjat 7–10 ovat kadonneet täysin ja kirja 16 päättyy vuoteen 66.

Teossarjassa Tacitus kirjoittaa pitkästi Rooman palosta, joka tapahtui vuonna 64. Liikkeellä oli huhuja, joiden mukaan keisari Nero oli itse vastuussa tästä tuhopoltosta. Saadakseen tilalleen syntipukin hän heitti syyt kristittyjen niskoille. Tässä kohden Tacitus selittää kristillisen liikkeen alkuperää:

”Nimitys oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloittanut Tiberiuksen aikana. Turmiollinen taikausko talttui hetkeksi, mutta levisi sitten uudelleen, ei ainoastaan Juudeaan, jossa paha oli saanut alkunsa, vaan jopa Roomaankin. Kaikki inhottava ja hävettävä näet kerääntyy tänne ja viihtyy täällä.”4

Tämä kohta on sikäli mielenkiintoinen, että se on roomalaisten historioitsijoiden teoksissa ainoa maininta Pontius Pilatuksesta, vaikka titteli onkin väärä: Tiberiuksen aikana virka kulki todellisuudessa vielä nimikkeellä ”prefekti”.

Tekstikatkelma maalaa kristityistä todella negatiivisen kuvan mutta tulee vahvistaneeksi monta tärkeää yksityiskohtaa Jeesuksen elämästä. Kristittyjen nimitys juontaa juurensa Kristuksesta, joka toimi Juudeassa ja jonka Pontius Pilatus ristiinnaulitsi keisari Tiberiuksen aikana. Kristillinen liike talttui hetkeksi, mutta jostain syystä se elpyi uudelleen. Teksti todistaa myös sen, että 60-luvulle tultaessa liike oli niin tunnettu, että Roomassa se osattiin erottaa juutalaisuudesta omaksi ryhmäkseen.

Tacituksen teksti on Josefuksen ohella kaikkein vahvin Uuden testamentin ulkopuolinen dokumentti Jeesuksen kuolemasta.

”Eräs levottomuutta aiheuttanut Chrestos”

Kristityistä kirjoitti myös Gaius Plinius Caecelius Secundus (61– 113), joka uransa loppuvaiheessa toimi Bitynian maaherrana. Vuonna 111 hän kirjoitti keisari Trajanukselle kirjeen ja kysyi neuvoa kristittyjen suhteen; heidän uskontoaansahan pidettiin laittomana.

Jälkipolville säilyneessä kirjeessä puhutaan siitä, miten kristityt laulavat hymnejä Kristukselle kuin Jumalalle ja nauttivat tilaisuuksissaan yhteisen aterian.5

Samaa aikakautta edustaa roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen (70–140) vuonna 120 kirjoittama teos De vita Caesarum, jossa hän käsitteli kahdentoista keisarin elämää.  Claudiuksesta kertoessaan hän kertoo Claudiuksen ajaneen juutalaiset pois Roomasta, koska ”eräs Chrestos” aiheutti heidän keskuudessaan levottomuutta.6

Kohta vahvistaa ainakin Apostolien tekojen maininnan samasta karkotuksesta.7 Lisäksi osa tutkijoista näkee sanan ”Chrestus” viittaavan Kristukseen. Näyttää siltä, että Suetonius on ymmärtänyt väärin Kristus-sanan ja muuttanut sen roomalaiseksi nimeksi. Tietonsa Suetonius on todennäköisesti penkonut roomalaisten virallisista lähteistä, ja täten kohta on itsenäinen viittaus Kristukseen.

Thallus ja Jerusalemin arvoituksellinen pimeys

Edellisten lähteiden lisäksi Jeesuksesta on jäänyt jälkiä kreikkalaisen filosofin Kelsoksen teokseen Todellinen oppi noin vuodelta 180. Kelsos hyökkää rajusti kristittyjen väitteitä vastaan. Hän muun muassa ivaa sitä, että Jeesuksen ylösnousemuksen paras todistaja oli hysteerinen nainen. Myös syyrialaisen kirjailijan Lukianos Samosatalaisen teos Peregrinoksen polttoitsemurha vuodelta 165 sisältää maininnan muun muassa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

Kaikkein varhaisin tunnettu Raamatun ulkopuolinen viittaus evankeliumien tapahtumiin  löytyy kuitenkin historioitsija Thallukselta, joka 50-luvulla kirjoittamassaan teoksessa ottaa kantaa Jeesuksen kuoleman hetkellä olleeseen pimeyteen.8

Nykyään teos tunnetaan vain välikäsien kautta, mutta tiedämme, että kristitty historiankirjoittaja Julianus Africanus (160– 240) kritisoi Thalluksen tulkintaa, jonka mukaan pimeys johtui auringonpimennyksestä. Maininta näyttäisi vahvistavan sen, että Jeesuksen kuoleman hetkellä maan todella peitti kummallinen pimeys, joka ilmiönä vaati selityksen.


Viitteet:
1) 20.200–201.
2) 18.63–64.
3) b Sanh. 43a.
4) 15.44.
5) ks. Fil. 2:5–11; Kol. 1:15–20.
6) Claud. 25:4.
7) Ap.t. 18:2. 8) Mark. 15:33.

Lähde: Van Voorst. R. 2000. Jesus Outside the New Testament. An Introduction to the  Ancient Evidence. Eerdmans.


Janne Saarela
Kirjoittaja on teologian kandidaatti.






Miksi suotta pelata skeptikkojen korteilla

Henkilöt, jotka kyseenalaistavat Jeesuksen historiallisen olemassaolon, kyseenalaistavat luonnollisesti Uuden testamentin luotettavuuden historian kuvaajana.

Tähän haasteeseen vastatessamme kristityillä on kiusaus lähteä pelaamaan skeptikoiden  jakamilla korteilla ja tarttua ensisijaisina todisteina Uuden testamentin ulkopuolisiin teoksiin. Tällaiseen peliliikkeeseen sisältyy kuitenkin se virhepäätelmä, että Uuden testamentin evankeliumit eivät sisällä millään tavalla historiallisesti arvokasta tietoa Jeesuksesta.

Todellisuudessa neljä evankeliumia ovat edelleen parhaimmat ja luotettavimmat historialliset lähteet Jeesuksesta. Uuden testamentin ulkopuoliset teokset eivät anna hänestä käytännössä mitään lisätietoa — vaikka ne mielenkiintoisella tavalla vahvistavatkin joitakin Jeesuksen elämän pääkohtia.

On myös hyvä ottaa huomioon se, että antiikin ajan kirjoittajilla oli yleensä täysin erilaiset motiivit teostensa sisältöjen valikoimisessa kuin mitä 2000-luvulla elävät modernit ihmiset  toivoisivat. Vain ani harva tuon ajan ihmisistä sai nimensä niihin teoksiin, jotka ovat sattuneet selviytymään meidän aikaamme saakka. Yksikään roomalainen kirjoittaja ei mainitse lainkaan esimerkiksi Flavius Josefusta, vaikka hän on kaikkein merkittävin juutalainen historioitsija ensimmäiseltä vuosisadalta.

Ne muutamat maininnat, jotka Jeesuksesta ovat luettavissa säilyneissä teoksissa, ovat juuri sen verran, kuin mitä me olisimme voineet olettaa.

Opetus
51���52/2019

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan