Jeesus ihmeiden tekijänä

Jeesuksen julistustoimintaa leimasivat vahvasti vaikuttavat ihmeet ja eksorkismi eli pahojen henkien ulosajaminen. Vaikka ihmekertomukset on usein selitetty ainoastaan lainauksiksi pakanallisista tai juutalaisista vastineista, nykytutkimus on yksimielinen siitä, että Jeesus todella teki asioita, jotka hän ja hänen aikalaisensa tulkitsivat ihmeiksi.

Ihmeitä vailla vertaa

Evankeliumit kertovat yli kolmestakymmenestä Jeesuksen tekemästä ihmeestä. Sen lisäksi, että evankeliumit ovat täynnä kertomuksia, joissa Jeesus parantaa sairaita, ajaa ulos pahoja henkiä, herättää kuolleita ja tyynnyttää myrskyjä, ihmeet ovat esillä hänen opetuksissaan¹, vertauksissaan², riitatilanteissa³ ja ohjeissa⁴. Jeesuksen ihmeet hämmästyttävät pelkällä määrällään: pelkästään Markuksen evankeliumin sisällöstä noin kolmasosa sisältää jonkinlaisia viittauksia Jeesuksen ihmeisiin.

Nämä huomiot nostavat esiin useita kysymyksiä. Tekikö Jeesus todella ihmeitä, vai ”saiko kala lisää pituutta” ajan kuluessa? Ja jos Jeesus todella teki ihmeitä, mikä oli niiden tarkoitus?

1900-luvulla tutkimuskentässä vaikutti vahvasti eräs koulukunta, joka nosti esiin niin sanotun jumalallinen mies (kreik. theios aneer) -hypoteesin. Väitteen perusidea oli esittää, että kreikkalais-roomalaisessa maailmassa eli vahvana ajatus ”jumalallisista miehistä”, jotka tekivät paljon erilaisia ihmeitä. Eräs tutkija listasi jumalallisen miehen määritelmään kuuluvan muun muassa seuraavia asioita: henkilön syntymä on ennustettu aiemmin, hänen syntymänsä hetkellä tapahtuu ihmeitä, nuoruudesta saakka henkilö on pätevä opettaja, hän tekee ihmeitä, hän on jumalan poika, hänellä on vihollisia, häntä syytetään noituudesta, hänet tapetaan ja hän nousee jälleen ylös ja ilmestyy seuraajilleen.

Väite esittää, että koska evankeliumit kuvaavat Jeesuksen elämässä kaikki edellä mainitut asiat, kertomukset ovat selvästi lainattuja ja näin ollen keksittyjä. Kun evankeliumi levisi uusille alueille, Jeesus, joka ei koskaan tehnyt ihmeitä, oli paketoitava uuteen muottiin.

Kaikuja muista lähteistä?

Yllä mainitut asiat näyttäisivät päällisin puolin olevan vahva osoitus siitä, että evankeliumit todella saivat vaikutteita pakanallisen maailman ”jumalallinen mies” -kertomuksista. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa kyhäelmän hataraksi korttitaloksi.

Jo vuonna 1965 Moses Hadas esitti, että yllä mainitut listaukset voidaan löytää ainoastaan kahdesta eri lähteestä: Uuden testamentin evankeliumeista ja Philostratuksen (n. 170–250) teoksesta, jossa hän kertoo Apollonius Tyanalaisesta. Apollonius oli askeetikkofilosofi, joka  eli ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen kerrotaan parantaneen sairaita, herättäneen kuolleita, ilmestyneen seuraajilleen kuolemansa jälkeen ja kohonneen jumalalliseen asemaan. Tämän kertomuksen valossa Jeesuksen elämä ei enää näyttäydy mitenkään erityisenä.

Evankeliumeiden ja Philostratuksen teoksen vertaaminen puhuu kuitenkin selvää kieltä. Sen sijaan, että Jeesuksesta kertovat neljä evankeliumia muotoutuivat joitain vuosikymmeniä hänen elämänsä jälkeen, Philostratuksen teos Apolloniuksen elämästä on kirjoitettu noin vuonna 220, yli sata vuotta henkilön kuoleman jälkeen. Lisäksi Philostratus on nojannut lähteissään lähinnä kuulopuheisiin ja hänellä oli taloudellinen motiivi saada Apollonius näyttämään hyvältä.

On selvää, että teoksen kirjoitusaikana kristinusko oli jo levinnyt laajoille alueille ja Jeesuksen ihmeteot olivat yleisesti monien tiedossa. Näin ollen kun luemme kertomuksen, jossa Apollonius herättää nuoren tytön kuolleista hyvin samantapaisesti kuin Jeesus toimii  Nainin kaupungin lesken pojan kohdalla, yhteneväisyys on ilmeinen.⁵ Vaikutteita on mitä ilmeisemmin otettu, mutta tässä tapauksessa Philostratus on tuntenut Luukkaan evankeliumin kuvauksen ja käyttänyt kertomuksen hyödykseen.

Aihetta paljon tutkinut Erkki Koskenniemi on esittänyt, että ajalta 300 eKr. – 150 jKr. kirjallisuudesta ei voida löytää ainoatakaan pakanataustaista ihmeidentekijää. Myös  Graham Twelftree, joka on kirjoittanut tärkeän kirjan Jesus The Miracle Worker, on todennut, että ”jumalallinen mies” -hypoteesin tulisi tutkimuksessa pysyä kuolleena ja kuopattuna. Kaiken kaikkiaan evankeliumit eivät muutenkaan näytä kertomuksilta, joihin ihmeet olisi lisätty myöhempinä legendoina, vaan pikemminkin kertomuksilta, joissa ihmeillä on alusta saakka erityinen rooli Jeesuksen toiminnassa.

Henkien karkottamista Jumalan sormella

Jeesuksen elämä on ainutlaatuinen, eikä pakanallisesta maailmasta löydy hänelle vastaavuuksia. Sama huomio voidaan tehdä juutalaisesta maailmasta.

Jeesus esimerkiksi toimi eksorkistina täysin ainutlaatuisella tavalla. On mielenkiintoista havaita, että vaikka Vanhan testamentin kertomukset eivät liitä kuningas Salomoon minkäänlaisia kykyjä ajaa ulos pahoja henkiä, ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisissa teksteissä hänet tunnettiin erityisesti eksorkistisista kyvyistään.

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kertoo Eleasar-nimisestä miehestä, joka vapautti erään henkilön riivaajasta suuren väkijoukon katsellessa. Olennaista kertomuksessa on tapa, jolla rituaali suoritetaan. Eleasarilla on kädessään sormus, jonka sinetin alla on Salomon määräämä juuri. Eleasar vetää pahan hengen sormuksen avulla ulos riivatun sieraimista, minkä jälkeen hän toistaa useita loitsuja. Tässä tilanteessa ”Salomon ymmärrys ja viisaus tulivat selkeästi julki”.

Juutalaisten keskuudessa toimi selkeästi monia eksorkisteja. Jeesus ei kuitenkaan koskaan kopioi näiden eksorkistien rituaaleja, koska hän ei tarvitse minkäänlaisia esineitä riivajia ulosajaessaan. Hän yksinkertaisesti vetoaa omaan auktoriteettiinsa käskemällä henkiä lähtemään.

Historialliset todisteet

Tutkijat ovat nykyään vankasti yksimielisiä siitä, että Jeesus todella teki tekoja, jotka sekä hänen seuraajansa että vihollisensa tulkitsivat ihmeiksi. Yksi laajan yksimielisyyden merkittävin syy on huomio, että ihmekertomukset esiintyvät kaikissa itsenäisissä lähteissä, joita evankeliumeiden kirjoittajilla on ollut käytössään.

Jeesus-tutkija John P. Meier on huomauttanut, että jos joku haluaa poistaa Jeesuksen elämästä kaikki ihmeet, historiallisen tutkimuksen valossa ja johdonmukaisuuden nimessä hän joutuu toteamaan, että Jeesuksen elämästä ei voida tietää oikeastaan mitään. Toisin sanoen se, että Jeesus teki tekoja, jotka tulkittiin ihmeiksi, on hyvin varmasti osoitettavissa historialliseksi ainekseksi.

Tämän lisäksi Jeesus nähdään ihmeidentekijänä Uuden testamentin ulkopuolisissa lähteissä. Edellä mainittu Josefus nimittäin mainitsee Jeesuksen teoksessaan ja toteaa hänen tehneen ihmeitä. Juutalainen Talmud viittaa Jeesukseen, joka ihmeillään johti kansaa turmioon.

Toisella vuosisadalla kristinuskon kovaääninen vastustaja Kelsos yritti selittää Jeesuksen tekemät ihmeet väittämällä, että Jeesus ”kasvoi aikuiseksi salassa ja pestautui työläiseksi Egyptiin, ja kokeiltuaan tiettyjä taikavoimia hän palasi sieltä ja antoi näiden voimien perusteella itselleen Jumalan nimen”. Tästä syystä ei ole lainkaan yllättävää löytää Uudesta testamentista kertomuksia, joissa jotkut yrittivät ajaa pahoja henkiä ulos vetoamalla Jeesuksen nimen voimaan, joskus vain melko huonoin seurauksin.⁶

Edellä mainitut viittaukset osoittavat, että Jeesus tunnettiin nimenomaan ihmeidentekijänä. Ainoa asia, joka jakoi mielipiteitä, oli kysymys Jeesuksen valtuuksista.

Jeesuksen ihmeiden merkitys

Huomio valtuuksista johtaa meidät tapahtumaan, jossa juutalaiset esittävät Jeesukselle vakavan syytteen. Matteus ja Luukas ovat tallettaneet kertomuksen, jossa Jeesus parantaa sokean ja mykän miehen ajamalla hänestä ulos pahan hengen.⁷ Kansanjoukko yhdistää hänet luonnollisesti ”Daavidin poikaan” eli Salomoon, joka siis tunnettiin taitavana eksorkistina. Fariseukset kuitenkin syyttävät Jeesusta väittämällä, että hän karkottaa pahoja henkiä Belsebubin eli riivaajien päämiehen voimalla. Jeesus osoittaa vertauksellaan heidän logiikkansa toimimattomaksi. Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin hänen valtakuntansa on kohdannut loppunsa.

Sen sijaan Jeesus paljastaa, että hän on tuomassa Israelin kansalle uuden exoduksen, vapautuksen sortajan kahleista. Samalla tavalla kuin Egyptin tietäjät joutuivat Mooseksen ihmeiden edessä tunnustamaan, että ”tämä on Jumalan sormi”⁸, Jeesus huomauttaa, että jos hän ajaa pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloin Jumalan valtakunta on jo tullut kansan keskuuteen.

Kun Jeesus toteaa olevansa luvattu vapauttaja, joka hyökkää väkevän miehen kimppuun vapauttaen hänen saaliinsa, hän osoittaa täyttävänsä Jesajan kirjan profetian kansan pakkosiirtolaisuuden päättymisestä.⁹

Tämä kokonaisuus antaa myös järkevän selityksen Pyhän Hengen pilkalle, joka on aiheuttanut monille tarpeettomia epäilyksiä ja johtanut mitä eriskummallisimpiin selityksiin.

Jeesus oli tuomassa Jumalan valtakunnan Israelin kansan keskuuteen, ja Jumala oli uudistamassa liittonsa heidän kanssaan. Tästä merkkinä oli ennennäkemätön Pyhän Hengen toiminta. Koska kansan johtohenkilöt vastustivat Jeesusta eivätkä alistuneet hänen sanomaansa, he eivät voineet astua sisälle uuteen liittoon. Tämä ei onnistunut, koska he vastustivat Jumalan Hengen työtä. Tämän Jeesus tulkitsi ”pilkaksi jota ei anneta anteeksi” juuri siitä syystä, että anteeksiantamus tapahtuu ainoastaan uudistetun liiton sisällä. Ne, jotka hylkäsivät Jeesuksen sanoman, leikkasivat itsensä irti Jumalan kansasta ja jäivät vaille anteeksiantamusta.

Tämä kaikki johtaa Jeesus-tutkija N. T. Wrightin keskeiseen huomioon. Jeesuksen ihmeet olivat niin keskeisessä osassa hänen toimintaansa, että se jätti jäljelle ainoastaan kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa: joko Jeesus oli Jumalan lähettiläs, joka saattoi loppuun kansan pakkosiirtolaisuuden ja toi mukanaan kauan odotetun Jumalan valtakunnan, tai sitten hän toimi pääeksyttäjän eli Belsebubin käskyläisenä, joka oli johtamassa Israelin kansaa turmioon.

Pieni joukko uskoi Jeesuksen olleen kansan messias, ja he seurasivat häntä uskollisesti loppuun saakka. Kansan johtajat kuitenkin tulkitsivat asian toisin ja antoivat Jeesukselle lain määräämän tuomion: kansaa eksyttävä profeetta on tapettava.¹⁰

Viitteet:
1) Matt. 11:4–5.
2) Matt. 12:25–29.
3) Matt. 12:27.
4) Mark. 9:38–41.
5) Luuk. 7:11–17.
6) Mark. 9:38–40; Ap.t. 19:13.
7) Matt. 12:22–32; Luuk. 11:14–23.
8) 2. Moos. 8:12–15.
9) Jes. 49:24–25.
10) 5. Moos. 13:1–8.

Janne Saarela

Kirjoittaja on teologian kandidaatti.

Aseena ainutlaatuinen auktoriteetti

Jeesus näyttää sitkeästi pysyvän hyvin ainutlaatuisena henkilönä, jonka opetuksille ja varsinkaan ihmeteoille ei löydy kunnollista vertailukohtaa. Lienee selvää, etteivät kaikki asiat, joita Jeesus teki, olleet täydellisen ainutlaatuisia.

Israelin kansan historiassa oli nähty ihmeitä, mutta monesti ne keskittyivät joko Egyptistä vapautumisen hetkeen tai muutaman erityisen profeetan, kuten Elian ja Elisan, elämään. Kuitenkin se tapa, jolla Jeesus kohtasi pahoja henkiä, sairauksia ja kuolemaa, oli täysin ainutlaatuinen. Hänen ei tarvinnut kantaa repussaan monimutkaisiin rituaaleihin tarvittavia esineitä, eikä hänen edes tarvinnut erityisesti rukoilla Jumalaa. Hän yksinkertaisesti toimi erityisellä auktoriteetilla, tavalla, joka sai ihmismassat 30-luvun Galileassa joukkoliikkeeseen.

Emme edelleenkään taida olla kovin kaukana siitä haasteesta, jonka Jeesuksen aikalaiset ymmärsivät varsin hyvin: joko Jeesus toimi Saatanan asialla vieden osaa Israelin kansasta kohti tuhoa tai sitten hän oli Jumalan Poika, joka rikkoi Saatanan valtakunnan rakennelmia puskutraktorin tavoin. Näin Jeesus raivasi tilaa Jumalan valtakunnalle, jossa Jumala otti hallintavallan niin maan päällä kuin taivaassa.