Jeesus ihmeiden tekijänä

Jeesuksen julistustoimintaa leimasivat vahvasti vaikuttavat ihmeet ja eksorkismi eli pahojen henkien ulosajaminen. Vaikka ihmekertomukset on usein selitetty ainoastaan lainauksiksi pakanallisista tai juutalaisista vastineista, nykytutkimus on yksimielinen siitä, että Jeesus todella teki asioita, jotka hän ja hänen aikalaisensa tulkitsivat ihmeiksi.

Ihmeitä vailla vertaa

Evankeliumit kertovat yli kolmestakymmenestä Jeesuksen tekemästä ihmeestä. Sen lisäksi, että evankeliumit ovat täynnä kertomuksia, joissa Jeesus parantaa sairaita, ajaa ulos pahoja henkiä, herättää kuolleita ja tyynnyttää myrskyjä, ihmeet ovat esillä hänen opetuksissaan1, vertauksissaan2, riitatilanteissa3 ja ohjeissa4. Jeesuksen ihmeet hämmästyttävät pelkällä määrällään: pelkästään Markuksen evankeliumin sisällöstä noin kolmasosa sisältää jonkinlaisia viittauksia Jeesuksen ihmeisiin.

Nämä huomiot nostavat esiin useita kysymyksiä. Tekikö Jeesus todella ihmeitä, vai ”saiko kala lisää pituutta” ajan kuluessa? Ja jos Jeesus todella teki ihmeitä, mikä oli niiden tarkoitus?

1900-luvulla tutkimuskentässä vaikutti vahvasti eräs koulukunta, joka nosti esiin niin sanotun jumalallinen mies (kreik. theios aneer) -hypoteesin. Väitteen perusidea oli esittää, että kreikkalais-roomalaisessa maailmassa eli vahvana ajatus ”jumalallisista miehistä”, jotka tekivät paljon erilaisia ihmeitä. Eräs tutkija listasi jumalallisen miehen määritelmään kuuluvan muun muassa seuraavia asioita: henkilön syntymä on ennustettu aiemmin, hänen syntymänsä hetkellä tapahtuu ihmeitä, nuoruudesta saakka henkilö on pätevä opettaja, hän tekee ihmeitä, hän on jumalan poika, hänellä on vihollisia, häntä syytetään noituudesta, hänet tapetaan ja hän nousee jälleen ylös ja ilmestyy seuraajilleen.

Väite esittää, että koska evankeliumit kuvaavat Jeesuksen elämässä kaikki edellä mainitut asiat, kertomukset ovat selvästi lainattuja ja näin ollen keksittyjä. Kun evankeliumi levisi uusille alueille, Jeesus, joka ei koskaan tehnyt ihmeitä, oli paketoitava uuteen muottiin.

Kaikuja muista lähteistä?

Yllä mainitut asiat näyttäisivät päällisin puolin olevan vahva osoitus siitä, että evankeliumit todella saivat vaikutteita pakanallisen maailman ”jumalallinen mies” -kertomuksista. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa kyhäelmän hataraksi korttitaloksi.

Jo vuonna 1965 Moses Hadas esitti, että yllä mainitut listaukset voidaan löytää ainoastaan kahdesta eri lähteestä: Uuden testamentin evankeliumeista ja Philostratuksen (n. 170–250) teoksesta, jossa hän kertoo Apollonius Tyanalaisesta. Apollonius oli askeetikkofilosofi, joka  eli ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen kerrotaan parantaneen sairaita, herättäneen kuolleita, ilmestyneen seuraajilleen kuolemansa jälkeen ja kohonneen jumalalliseen asemaan. Tämän kertomuksen valossa Jeesuksen elämä ei enää näyttäydy mitenkään erityisenä.

Evankeliumeiden ja Philostratuksen teoksen vertaaminen puhuu kuitenkin selvää kieltä. Sen sijaan, että Jeesuksesta kertovat neljä evankeliumia muotoutuivat joitain vuosikymmeniä hänen elämänsä jälkeen, Philostratuksen teos Apolloniuksen elämästä on kirjoitettu noin vuonna 220, yli sata vuotta henkilön kuoleman jälkeen. Lisäksi Philostratus on nojannut lähteissään lähinnä kuulopuheisiin ja hänellä oli taloudellinen motiivi saada Apollonius näyttämään hyvältä.

On selvää, että teoksen kirjoitusaikana kristinusko oli jo levinnyt laajoille alueille ja Jeesuksen ihmeteot olivat yleisesti monien tiedossa. Näin ollen kun luemme kertomuksen, jossa Apollonius herättää nuoren tytön kuolleista hyvin samantapaisesti kuin Jeesus toimii  Nainin kaupungin lesken pojan kohdalla, yhteneväisyys on ilmeinen.5 Vaikutteita on mitä ilmeisemmin otettu, mutta tässä tapauksessa Philostratus on tuntenut Luukkaan evankeliumin kuvauksen ja käyttänyt kertomuksen hyödykseen.

Aihetta paljon tutkinut Erkki Koskenniemi on esittänyt, että ajalta 300 eKr. – 150 jKr. kirjallisuudesta ei voida löytää ainoatakaan pakanataustaista ihmeidentekijää. Myös  Graham Twelftree, joka on kirjoittanut tärkeän kirjan Jesus The Miracle Worker, on todennut, että ”jumalallinen mies” -hypoteesin tulisi tutkimuksessa pysyä kuolleena ja kuopattuna. Kaiken kaikkiaan evankeliumit eivät muutenkaan näytä kertomuksilta, joihin ihmeet olisi lisätty myöhempinä legendoina, vaan pikemminkin kertomuksilta, joissa ihmeillä on alusta saakka erityinen rooli Jeesuksen toiminnassa.

Henkien karkottamista Jumalan sormella

Jeesuksen elämä on ainutlaatuinen, eikä pakanallisesta maailmasta löydy hänelle vastaavuuksia. Sama huomio voidaan tehdä juutalaisesta maailmasta.

Jeesus esimerkiksi toimi eksorkistina täysin ainutlaatuisella tavalla. On mielenkiintoista havaita, että vaikka Vanhan testamentin kertomukset eivät liitä kuningas Salomoon minkäänlaisia kykyjä ajaa ulos pahoja henkiä, ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisissa teksteissä hänet tunnettiin erityisesti eksorkistisista kyvyistään.

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kertoo Eleasar-nimisestä miehestä, joka vapautti erään henkilön riivaajasta suuren väkijoukon katsellessa. Olennaista kertomuksessa on tapa, jolla rituaali suoritetaan. Eleasarilla on kädessään sormus, jonka sinetin alla on Salomon määräämä juuri. Eleasar vetää pahan hengen sormuksen avulla ulos riivatun sieraimista, minkä jälkeen hän toistaa useita loitsuja. Tässä tilanteessa ”Salomon ymmärrys ja viisaus tulivat selkeästi julki”.

Juutalaisten keskuudessa toimi selkeästi monia eksorkisteja. Jeesus ei kuitenkaan koskaan kopioi näiden eksorkistien rituaaleja, koska hän ei tarvitse minkäänlaisia esineitä riivajia ulosajaessaan. Hän yksinkertaisesti vetoaa omaan auktoriteettiinsa käskemällä henkiä lähtemään.

Historialliset todisteet

Tutkijat ovat nykyään vankasti yksimielisiä siitä, että Jeesus todella teki tekoja, jotka sekä hänen seuraajansa että vihollisensa tulkitsivat ihmeiksi. Yksi laajan yksimielisyyden merkittävin syy on huomio, että ihmekertomukset esiintyvät kaikissa itsenäisissä lähteissä, joita evankeliumeiden kirjoittajilla on ollut käytössään.

Jeesus-tutkija John P. Meier on huomauttanut, että jos joku haluaa poistaa Jeesuksen elämästä kaikki ihmeet, historiallisen tutkimuksen valossa ja johdonmukaisuuden nimessä hän joutuu toteamaan, että Jeesuksen elämästä ei voida tietää oikeastaan mitään. Toisin sanoen se, että Jeesus teki tekoja, jotka tulkittiin ihmeiksi, on hyvin varmasti osoitettavissa historialliseksi ainekseksi.

Tämän lisäksi Jeesus nähdään ihmeidentekijänä Uuden testamentin ulkopuolisissa lähteissä. Edellä mainittu Josefus nimittäin mainitsee Jeesuksen teoksessaan ja toteaa hänen tehneen ihmeitä. Juutalainen Talmud viittaa Jeesukseen, joka ihmeillään johti kansaa turmioon.

Toisella vuosisadalla kristinuskon kovaääninen vastustaja Kelsos yritti selittää Jeesuksen tekemät ihmeet väittämällä, että Jeesus ”kasvoi aikuiseksi salassa ja pestautui työläiseksi Egyptiin, ja kokeiltuaan tiettyjä taikavoimia hän palasi sieltä ja antoi näiden voimien perusteella itselleen Jumalan nimen”. Tästä syystä ei ole lainkaan yllättävää löytää Uudesta testamentista kertomuksia, joissa jotkut yrittivät ajaa pahoja henkiä ulos vetoamalla Jeesuksen nimen voimaan, joskus vain melko huonoin seurauksin.6

Edellä mainitut viittaukset osoittavat, että Jeesus tunnettiin nimenomaan ihmeidentekijänä. Ainoa asia, joka jakoi mielipiteitä, oli kysymys Jeesuksen valtuuksista.

Jeesuksen ihmeiden merkitys

Huomio valtuuksista johtaa meidät tapahtumaan, jossa juutalaiset esittävät Jeesukselle vakavan syytteen. Matteus ja Luukas ovat tallettaneet kertomuksen, jossa Jeesus parantaa sokean ja mykän miehen ajamalla hänestä ulos pahan hengen.7 Kansanjoukko yhdistää hänet luonnollisesti ”Daavidin poikaan” eli Salomoon, joka siis tunnettiin taitavana eksorkistina. Fariseukset kuitenkin syyttävät Jeesusta väittämällä, että hän karkottaa pahoja henkiä Belsebubin eli riivaajien päämiehen voimalla. Jeesus osoittaa vertauksellaan heidän logiikkansa toimimattomaksi. Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin hänen valtakuntansa on kohdannut loppunsa.

Sen sijaan Jeesus paljastaa, että hän on tuomassa Israelin kansalle uuden exoduksen, vapautuksen sortajan kahleista. Samalla tavalla kuin Egyptin tietäjät joutuivat Mooseksen ihmeiden edessä tunnustamaan, että ”tämä on Jumalan sormi”8, Jeesus huomauttaa, että jos hän ajaa pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloin Jumalan valtakunta on jo tullut kansan keskuuteen.

Kun Jeesus toteaa olevansa luvattu vapauttaja, joka hyökkää väkevän miehen kimppuun vapauttaen hänen saaliinsa, hän osoittaa täyttävänsä Jesajan kirjan profetian kansan pakkosiirtolaisuuden päättymisestä.9

Tämä kokonaisuus antaa myös järkevän selityksen Pyhän Hengen pilkalle, joka on aiheuttanut monille tarpeettomia epäilyksiä ja johtanut mitä eriskummallisimpiin selityksiin.

Jeesus oli tuomassa Jumalan valtakunnan Israelin kansan keskuuteen, ja Jumala oli uudistamassa liittonsa heidän kanssaan. Tästä merkkinä oli ennennäkemätön Pyhän Hengen toiminta. Koska kansan johtohenkilöt vastustivat Jeesusta eivätkä alistuneet hänen sanomaansa, he eivät voineet astua sisälle uuteen liittoon. Tämä ei onnistunut, koska he vastustivat Jumalan Hengen työtä. Tämän Jeesus tulkitsi ”pilkaksi jota ei anneta anteeksi” juuri siitä syystä, että anteeksiantamus tapahtuu ainoastaan uudistetun liiton sisällä. Ne, jotka hylkäsivät Jeesuksen sanoman, leikkasivat itsensä irti Jumalan kansasta ja jäivät vaille anteeksiantamusta.

Tämä kaikki johtaa Jeesus-tutkija N. T. Wrightin keskeiseen huomioon. Jeesuksen ihmeet olivat niin keskeisessä osassa hänen toimintaansa, että se jätti jäljelle ainoastaan kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa: joko Jeesus oli Jumalan lähettiläs, joka saattoi loppuun kansan pakkosiirtolaisuuden ja toi mukanaan kauan odotetun Jumalan valtakunnan, tai sitten hän toimi pääeksyttäjän eli Belsebubin käskyläisenä, joka oli johtamassa Israelin kansaa turmioon.

Pieni joukko uskoi Jeesuksen olleen kansan messias, ja he seurasivat häntä uskollisesti loppuun saakka. Kansan johtajat kuitenkin tulkitsivat asian toisin ja antoivat Jeesukselle lain määräämän tuomion: kansaa eksyttävä profeetta on tapettava.10

Viitteet:
1) Matt. 11:4–5.
2) Matt. 12:25–29.
3) Matt. 12:27.
4) Mark. 9:38–41.
5) Luuk. 7:11–17.
6) Mark. 9:38–40; Ap.t. 19:13.
7) Matt. 12:22–32; Luuk. 11:14–23.
8) 2. Moos. 8:12–15.
9) Jes. 49:24–25.
10) 5. Moos. 13:1–8.

Janne Saarela

Kirjoittaja on teologian kandidaatti.






Aseena ainutlaatuinen auktoriteetti

Jeesus näyttää sitkeästi pysyvän hyvin ainutlaatuisena henkilönä, jonka opetuksille ja varsinkaan ihmeteoille ei löydy kunnollista vertailukohtaa. Lienee selvää, etteivät kaikki asiat, joita Jeesus teki, olleet täydellisen ainutlaatuisia.

Israelin kansan historiassa oli nähty ihmeitä, mutta monesti ne keskittyivät joko Egyptistä vapautumisen hetkeen tai muutaman erityisen profeetan, kuten Elian ja Elisan, elämään. Kuitenkin se tapa, jolla Jeesus kohtasi pahoja henkiä, sairauksia ja kuolemaa, oli täysin ainutlaatuinen. Hänen ei tarvinnut kantaa repussaan monimutkaisiin rituaaleihin tarvittavia esineitä, eikä hänen edes tarvinnut erityisesti rukoilla Jumalaa. Hän yksinkertaisesti toimi erityisellä auktoriteetilla, tavalla, joka sai ihmismassat 30-luvun Galileassa joukkoliikkeeseen.

Emme edelleenkään taida olla kovin kaukana siitä haasteesta, jonka Jeesuksen aikalaiset ymmärsivät varsin hyvin: joko Jeesus toimi Saatanan asialla vieden osaa Israelin kansasta kohti tuhoa tai sitten hän oli Jumalan Poika, joka rikkoi Saatanan valtakunnan rakennelmia puskutraktorin tavoin. Näin Jeesus raivasi tilaa Jumalan valtakunnalle, jossa Jumala otti hallintavallan niin maan päällä kuin taivaassa.

Opetus
51

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan