Iankaikkisuus ihmisen kädessä

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Eräänä jouluna pelasimme perheeni kanssa Salomo-raamattutietopeliä. Pelissä esitetyistä kysymyksistä erityisesti yksi jäi mieleeni: Onko Jumala valinnut jotkut ihmiset pelastukseen ja toiset kadotukseen?

Kysymys huvitti, sillä tiesin, että kristityt teologit ovat olleet eri mieltä oikeasta vastauksesta ainakin 400-luvulta saakka. Koska kyseessä oli helluntailaisten tekemä peli, arvasin kuitenkin, että vastaukseksi haettiin: ”Ei ole.” Kysymyskortin takaa tämän oikean vastauksen tueksi löytyi myös raamatunjae, jonka mukaan Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”.1

Yksi raamatunjae ei kuitenkaan ratkaise vanhaa teologista kiistaa siitä, mitä Raamattu tarkoittaa puhuessaan Jumalan valinnasta ja ennaltamääräämisestä; Uudesta testamentista löytyy myös jakeita, joissa vastaus pelikortin kysymykseen näyttäisi olevan vastakkainen.

Kenen tahto ratkaisee?

Teologisesti kiistan ytimessä on kysymys siitä, kenen tahto loppupeleissä ratkaisee sen, kuka päätyy taivaaseen ja kuka helvettiin: Jumalan vai ihmisen itsensä.

Puhdasoppisen kristinuskon mukaan ilman Jumalan erityistä armoa ei tietenkään kukaan voi pelastua. Helluntailaiset ja monien muiden vapaakirkkojen edustajat ovat kuitenkin perinteisesti korostaneet, että Jumalan kutsun ja vaikutuksen lisäksi ihmisen itse täytyy tehdä uskonratkaisu ja ottaa vastaan pelastuksen lahja. Esimerkiksi luterilaiset ovat sen sijaan painottaneet, että kääntymys on sataprosenttisesti Jumalan työtä. Puhe ihmisen osuudesta kääntymisprosessissa haiskahtaa monen luterilaisen mielestä omavanhurskaalta.

Onko siis Jumala valinnut jotkut pelastukseen täysin heistä itsestään riippumatta? Vai avautuvatko taivaan portit niille, jotka ovat valinneet vastata myöntyvästi Jumalan armoon?

Se, miten tähän kysymykseen vastaamme, vaikuttaa myös siihen, mitä ajattelemme Jeesuksen sovitustyöstä, ihmisen vapaasta tahdosta sekä Jumalan rakkaudesta. Ja päinvastoin.

Vastustamatonta armoa ilman ehtoja

Oppi Jumalan valinnasta ja ennaltamäärämisestä korostui reformaation aikana. Reformaattori Jean Calvin (1509–1564) yritti ymmärtää, miksi evankeliumin saarna ei tuottanut kääntymystä kaikkien kohdalla. Sanomassa vika ei voinut olla, mies päätteli.

Raamattua ja kirkkoisä Augustinuksen (354–430) kirjoituksia tutkimalla Calvin tuli siihen tulokseen, että Jumala on jo ennen luomista valinnut tietyn joukon ihmisiä, jotka hän on ennaltamäärännyt pelastukseen. Näkemys korostui erityisesti Calvinin teologian myöhemmin omaksuneiden reformoitujen kirkkojen opissa, jota kutsutaan kalvinismiksi.

Kalvinismin mukaan Jumalan valinta on ehdoton: sen perusteena eivät ole mitkään ihmisten ominaisuudet tai teot, vaan Jumalalla on omat syynsä valintaan. Oppia tukeva klassinen teksti löytyy Roomalaiskirjeen 9. luvusta, jossa Paavali korostaa Jumalan oikeutta ottaa mielisuosionsa kohteeksi sen yksilön tai kansan, jonka haluaa.2 Jumala valitsi Jaakobin, ei Eesauta, ennen kuin kumpikaan oli syntynyt tai ehtinyt tehdä hyvää tai pahaa. Omassa viisaudessaan Jumala myös valitsi Israelin omaisuuskansakseen, vaikkei se ollut sen hurskaampi kuin muutkaan kansat.

Sama koskee luonnollisesti myös Moosesta, Joosefia, profeettoja ja oikeastaan kaikkia Jumalan pelastussuunnitelman välikappaleita.

Kalvinismin mukaan samalla logiikalla Jumala valitsee vain tietyt ihmiset pelastukseen riippumatta näiden synneistä tai ansioista. 3 Kuten Paavali toteaa, Jumala on ”armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo”, eikä ihminen voi omalla tahdollaan asiaan vaikuttaa.4 Eipä pakanoiden apostoli itsekään ollut mihinkään alttarikutsuun vastannut, kun Jeesus ilmestyi hänelle Damaskoksen tiellä.

Luterilaisen tavoin kalvinisti siis korostaa, että pelastus on vain ja ainoastaan Jumalan työ. Luterilaisuudesta poiketen kalvinismissa kuitenkin ajatellaan, että valinta ja kutsu ovat niin voimakkaita, ettei ihminen voi niitä vastustaa.

Kalvinismin mukaan Jumalan armo on siis paitsi täysin riittävää myös vastustamatonta: ihminen ei voi sen enempää aktiivisesti hyväksyä tai torjua pelastusta. Kädenkohotuksia ei tarvita. Kalvinismissa syntinen ihminen on kuin mies, joka on hukkumassa syvään suohon. Auttaja, Jeesus, seisoo kuivalla maalla ja ojentaa kätensä kohti hukkuvaa. Kaulaansa myöten suohon vajonneella miehellä ei kuitenkaan ole kykyä mutta ei myöskään halua tarttua Jeesuksen käteen. Oikeastaan hän jopa nauttii olotilastaan – aivan kuin omassa sonnassaan piehtaroiva sika. Siispä Jeesus vetää ihmisen väkisin rannalle kaksin käsin ja elvyttää hänet hengellisesti.

Eikä tätä pelastusta voi menettää: Jeesus pitää miehen rannalla eikä ikinä salli hänen kokonaan vajota synnin suohon.

”Ei Galilean mies sinun ohi käy” – vai käykö?

Calvinin silmissä oppi Jumalan ehdottomasta valinnasta ja ennaltamääräämisestä korosti Jumalan armollisuutta. Myös Martti Lutherille (1483–1546) ajatus ennaltamääräämisestä merkitsi nimenomaan sitä, että Jumala lahjoittaa ihmiselle vanhurskauden täysin riippumatta siitä, mitä syntiä tämä on elämässään tehnyt.

Kalvinismin kääntöpuoli on se, että toinen osa ihmiskuntaa kulkee syntymästään lähtien kohti kadotusta. Ehkä siksi Calvin kutsui oppia Jumalan ”kauhistuttavaksi säädökseksi”. Jumala yksinkertaisesti ei tahdo eikä aio pelastaa kaikkia. Monien kalvinistiteologien mukaan Jeesus kyllä ikään kuin kutsuu kaikkia ja ojentaa kätensä heitä auttaakseen, mutta tosiasiassa vetää rannalle vain valitut. Vanhan laulun sanat ”ei Galilean mies sinun ohi käy” eivät siis pidä paikkaansa kaikkien kohdalla.

Kaikkivaltiaalle olisi tietysti periaatteessa mahdollista pelastaa joka ikinen. Monien kalvinistien mukaan tätä tärkeämpää Jumalalle on kuitenkin hänen oma kunniansa, jonka hän haluaa kirkastaa tuomalla ilmi oman luonteensa eri puolet sekä pelastuvien että kadotettujen kohtalossa. Siinä missä Jumalan armo ja rakkaus tulevat ilmi hänen lastensa käydessä kirkkauteen, hänen vihansa ja vanhurskas tuomionsa ilmenevät helvettiin joutuvissa.

Jumalan ehdotonta hylkäämispäätöstä perustellaan usein niin ikään Roomalaiskirjeen 9.  luvusta löytyvillä Paavalin sanoilla: ”Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?”5 Koska ihminen tekee syntiä halukkaasti, kukaan ei joudu kadotukseen vastoin tahtoaan.

Kalvinistien mukaan Raamattu kyllä näyttäisi väittävän, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki. Mutta esimerkiksi Salomo-pelin siteeraamaa Ensimmäisen Timoteuskirjeen jaetta voidaan tulkita niinkin, että Jumalan tahto on pelastaa kaikenlaisia ihmisiä, kuten kuninkaita ja vallanpitäjiä, joiden puolesta Paavali kehottaa rukoilemaan.

Hämärtääkö Jumalan kunnia hänen rakkautensa?

Kalvinistista oppia kadotukseen joutuvien väistämättömästä kohtalosta ei ole helppo niellä. Miten Jumala voisi olla niin epäoikeudenmukainen? Osalla ihmiskuntaa ei sen mukaan ole ollut syntymästään saakka mitään muuta mahdollisuutta kuin kapinoida Jumalaa vastaan ja joutua helvettiin.

Puolustuksekseen kalvinisti voi jälleen siteerata Paavalia: ”Joku teistä ehkä kysyy: ’Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan.’ Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: ’Miksi teit minusta tällaisen?’”6

Toisin sanoen Jumalalla on täydet tekijänoikeudet luomiinsa olentoihin, eikä hänellä ole velvollisuutta pelastaa yhtään ketään. Hän on täysin oikeudenmukainen tuomitessaan osan ihmiskuntaa syntien tähden kadotukseen. Se, että Jumala on kuitenkin nähnyt hyväksi pelastaa joitakin, on silkkaa armoa, joka käy yli oikeuden.

Erityisen vaikeaksi kalvinismi kuitenkin tekee Jumalan rakkauden ymmärtämisen. Kristityn on kyllä helppo ajatella, että Jumala rakastaa häntä – onhan Jumala vetänyt hänet turvaan syvältä synnistä – mutta missä mielessä voidaan väittää, että Jumala rakastaa niitä, jotka hän on ennen aikojen alkua päättänyt paaduttaa ja lähettää helvettiin? Vaikka Jumalan rakkaus on epäilemättä erilaista kuin inhimillinen rakkaus, kalvinismin kriitikkojen mielestä se hämärtää Jumalan rakkauden tunnistamattomaksi.

Teksasilainen pastori Austin Fischer kertoo kirjassaan Young, Restless, and No Longer Reformed, kuinka hän nuorena kalvinistina ei lopulta enää itsekään käsittänyt, mitä hän  tarkoitti puhuessaan Jumalan rakkaudesta. Hän ymmärsi Jumalasta ainoastaan enää sen, että Jumala tekee ihan kaiken oman kunniansa vuoksi. Jumalan kunniasta muodostui Fischerin mielessä kuin valtava musta aukko, joka imi syövereihinsä Jumalan rakkauden ja armollisuuden.

Ihminen voi pyristellä irti Jeesuksen otteesta

Hollantilainen teologi Jacobus Arminius (1560–1609) ei voinut hyväksyä ajatusta Jumalan ehdottomasta valinnasta ja ennaltamääräämisestä. Arminius uskoi, että Jumala vetää aivan jokaista ihmistä pelastukseen ja vaikuttaa niin, että ihminen kykenee sekä myöntymään että torjumaan Jumalan armon. Tällainen näkökulma sisältyy arminiolaisuudeksi kutsuttuun pelastusoppiin.

Arminiolaisuuden mukaan Jeesus saapuu jokaisen synnin suohon vajoavan luokse ja ojentaa kätensä. Toisin sanoen Jumalan pelastava rakkaus kohdistuu koko maailmaan. Lähettihän Jumala Poikansa kuolemaan kaikkien ihmisten tähden, ”ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi”,7 tai kuten Pietari kirjoittaa, Jumala ”ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen”.8

Arminius kyllä uskoi muiden puhdasoppisten kristittyjen tavoin, ettei ihminen pääse synnin suosta omine voimineen eikä voi edes tehdä aloitetta pelastusoperaatiossa: syntinen ihminen ei edes tajua olevansa pinteessä, ennen kuin Pyhä Henki valaisee, millaisessa liejussa tämä räpiköi. Silti ihmisellä on oma osuutensa kääntymystä koskevassa ”työnjaossa”, Arminius ajatteli. Ihmisen tullessa tietoiseksi evankeliumista hän voi ymmärtää kurjan olotilansa ja nähdä Jeesuksen seisovan rannalla ojennetuin käsin. Tätä Pyhän Hengen valmistavaa työtä kutsutaan ennakoivaksi armoksi. Ennakoivan armon herättelemän ihmisen vastuulla on uskon kautta tarttua ja pitää kiinni Jeesuksen kädestä, kun tämä vetää hänet turvaan. Mistään omavanhurskaudesta ei ole kyse: kukapa kehuisi hukkuvaa siitä, että tämä hoksasi tarrata pelastajansa käteen?

Arminiuksen mukaan ihminen voi myös vastustaa Jumalan armoa ja Jeesuksen pelastusyritystä. Rämeikköönsä rakastunut syntinen voi ikään kuin väistellä Jeesuksen otetta tai pyristellä siitä irti. Vaikka Galilean mies ei käy kenenkään ohi, tuttu laulu esittää myös ehdon: ”jos sallit, luokses saapuu”. Myös evankeliumeissa Jeesus valitsee opetuslapsia ja kehottaa ihmisiä seuraamaan itseään, mutta näyttää samalla olettavan, että heillä on vapaus myös kääntyä pois.9

Entä miten arminiolaisuus käsittelee Jumalan valinnan ja ennaltamääräämisen ideat? Löytyväthän ne selvästi Raamatun sivuilta. Arminiolainen näkökulma ymmärtää käsitteet niin, että Jumalan valinta ei ole ehdoton, vaan sen ehtona toimii ihmisen usko. Historian tunnetuimman arminiolaisen teologin, metodismin perustajan John Wesleyn (1703–1791) mukaan Jumalan valinta perustuu siihen, että hän ennen luomista ”tiesi ennalta jokaisesta kansasta ne, jotka tulisivat uskomaan, maailman alusta loppuun asti”.

Toisekseen Jumalan valinnan voidaan katsoa koskevan tiettyä joukkoa – Kristuksen kirkkoa – eikä yksilöuskovia. Siis samassa mielessä kuin Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen ilman että määräsi ennalta sen rajoja: vakavaan syntiin syyllistynyt saatettiin erottaa kansasta, ja toisaalta siihen liittyi myös pakanoita, jotka eivät olleet Aabrahamin jälkeläisiä.

Tästä näkökulmasta katsottuna Paavalin opetus ennaltamääräämisestä liittyy siihen, että Jumala on määrännyt seurakunnalleen tietyn tulevaisuuden: jokaisen, joka uskoo, Jumala
on määrännyt Kristuksen kaltaisuuteen, vanhurskauteen ja lopulta kirkkauteen. Pelastettujen joukko kulkee siis vääjäämättömästi kohti taivaan kotia, mutta on meistä kiinni, haluammeko hypätä junaan mukaan.

Voimmeko oppia jotakin toisiltamme?

Arminiolainenkin joutuu kuitenkin kalvinistin tavoin myöntämään sen, että kaikkien ihmisten pelastuminen ei ole Jumalalle kaikkein tärkein asia. Siinä missä kalvinistin mukaan Jumalalle on oleellisempaa osoittaa omaa kunniaansa, arminiolaisuus korostaa ihmisen vapaan tahdon merkitystä.

Yhtäältä ihmisen vapaus torjua tai antautua suhteeseen kaikkivaltiaan Luojan kanssa on kyllä suuri lahja. Voidaan väittää, että jumalasuhde ei olisi aito ja vastavuoroinen, jos Jumala olisi alun perin ehdottomasti määrännyt osan ihmisistä suhteeseen kanssaan (mitä ajattelisimme siitä, jos puolisomme olisi syntymästään asti psykologisesti ohjelmoitu rakastumaan meihin niin syvästi, ettei hänellä olisi vaihtoehtoa?).

Toisaalta vapauden hinta on järkyttävän suuri. Sen seurauksena todennäköisesti miljardit ihmiset valitsevat itselleen ikuisen kärsimyksen erossa Jumalasta. Kalvinistiteologi R. C. Sproul huomauttaakin, että kukaan helvetissä viruva tuskin osaa arvostaa sitä, että Jumala antoi heille vapauden vastustaa pelastusta. Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, ettei Jumala anna kaikille maailman ihmisille yhtäläisiä mahdollisuuksia kuulla evankeliumia ja vastata siihen.

Ihmisen iankaikkisuuskohtaloa koskevat opilliset kysymykset ovat vakavia ja vaikeita. Vaikka ratkaisukeskeinen vapaakristillisyys nojaa yleensä arminiolaiseen pelastusoppiin, on selvää, että kalvinismille voidaan esittää vahvoja raamatullisia perusteita. Ehkä helluntailaiset, metodistit ja muut voivat omaksua reformoidusta teologiasta ainakin sen, ettei ihmistahto voi horjuttaa Jumalan pelastussuunnitelman etenemistä.


Viitteet:

1) 1. Tim. 2:4.
2) Room. 9:6–24.
3) esim. Joh. 15:16; Ap. t. 13:48; Room. 8:29–30.
4) Room. 9:16–18.
5) Room. 9:22–23.
6) Room. 9:19–22.
7) Joh. 3:16.
8) 2. Piet. 3:9.
9) esim. Matt. 11:28; Luuk. 18:22; Joh. 6:67.


Lari Launonen

Kirjoittaja on osa-aikainen pastori ja uskonnonfilosofian väitöskirjaopiskelija.

Käytettyä kirjallisuutta:
Alister E. McGrath, Reformation Thought – An Introduction (Blackwell 1999);
R. C. Sproul, Chosen By God (Ligonier 2011);
Roger E. Olson, Against Calvinism (Zondervan 2011).










Lutherin teologitoveri uskoi uskonratkaisuun

Suomalaisten vapaakristillisten yhteisöjen käsitys kääntymisprosessin ”työnjaosta” ihmisen ja Jumalan välillä on perinteisesti yleensä ollut arminiolainen. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Helluntaiherätyksen  uskon pääkohdat -asiakirja, jossa todetaan, että ”Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen”.

Lyhyt tunnustuslausuma torjuu kalvinistisen pelastusopin, jonka mukaan pelastusprosessi on vain ja ainoastaan Jumalan työtä eikä ihmisen aktiivisuutta tarvita. Toisaalta tunnustus kieltää myös niin sanotun semipelagiolaisen harhaopin, jonka mukaan pelastusprosessi saa alkunsa ihmisen uskonratkaisusta. Tunnustus toisin sanoen painottaa Jumalan Henkeä aloitteen tekijänä mutta korostaa hengellisesti herätetyn ihmisen kykyä vastaanottaa pelastuksen lahja.

Lutherin työtoveri sekä luterilaisen teologian muovaaja Philipp Melanchton (1497–1560) olisi mahdollisesti ollut myötämielinen tälle Suomen helluntailiikkeen tunnustukselle. Melanchton, jolla oli keskeinen rooli luterilaisten tunnustuskirjojen laatimisessa, painotti nimittäin Lutheria enemmän ihmisen vapaata tahtoa pelastusprosessissa.

Melanchtonin mukaan ihmisen kääntymykseen vaikutti kolme asiaa: Pyhä Henki, evankeliumin ääni ja ihmisen tahto, joka myöntyy evankeliumiin. Hän vastusti ajatusta, että synnin lamauttamat ihmiset ”vedetään tukasta Jumalan luo”. Ihmisen tahto oli kykenevä  vastaamaan evankeliumiin sen jälkeen, kun Pyhä Henki oli sitä liikuttanut.





Uuskalvinismi – pakopaikka postmodernismista


Vuonna 2009 amerikkalainen Time-lehti listasi kymmenen tärkeintä aatetta, jotka vuosituhannen alussa muuttivat maailmaa. Sijalla kolme oli niin sanottu uuskalvinismi (New Calvinism) eli reformoidun teologian ympärille Yhdysvalloissa syntynyt liike.

Etenkin nuoriin kristittyihin miehiin vetoava suuntaus tunnetaan myös nimellä Young, Restless, and Reformed (Nuoret, levottomat ja reformoidut). Liikkeestä kertova Calvinist-dokumenttielokuva ilmestyy tulevana kesänä.

Uuskalvinismin suosion taustalla nähdään joukko taitavia kalvinistisia saarnaajia, kuten  John Piper, John MacArthur, Timothy Keller ja Mark Driscoll. Heidän voimakkaat puheensa vetoavat niin järkeen kuin tunteisiin ja keskittyvät Raamatun selittämiseen jae jakeelta. Kalvinismin suosiota on vauhdittanut myös ”reformoitu rap”, jota esittävät kuuluisat hip-hop-artistit kuten LeCrae.

Kalvinismin aatteellisena vetovoimana on pidetty sitä, että se tarjoaa vahvan vaihtoehdon postmodernille kulttuurille ja feminismin sekä totuuden ja moraalin suhteellisuutta korostavan relativismin kaltaisille ideologioille, jotka ovat tunkeutuneet myös Amerikan kirkkoihin. Ihmisen turmeltuneisuutta ja Jumalan valtasuuruutta korostava suuntaus on myös vastaisku liberaaliteologialle, menestysteologialle ja muunlaiselle vesitetylle kristinuskolle.

Suomessa reformoitu teologia ei toistaiseksi ole saavuttanut suurta jalansijaa. Tunnetuin kotimainen kalvinisti lienee Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio.

Opetus
51

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan