Heikkeneekö uskonnonvapaus? - Ainakin toistaiseksi Suomessa ja muualla Euroopassa kristityt saavat harjoittaa uskoaan vapaasti, mutta asenneilmapiiri on kiristynyt

Painostus ja vastustus voivat tulevaisuudessa kääntyä kristittyjen vainoksi jopa Suomessa. - Esimerkiksi nyt käynnissä oleva Päivi Räsäsen oikeudenkäynti osoittaa, että sanan- ja uskonnonvapaus on uhattuna Suomessa, Miika Auvinen Open Doors -järjestöstä kommentoi. (Shutterstock)
Painostus ja vastustus voivat tulevaisuudessa kääntyä kristittyjen vainoksi jopa Suomessa. - Esimerkiksi nyt käynnissä oleva Päivi Räsäsen oikeudenkäynti osoittaa, että sanan- ja uskonnonvapaus on uhattuna Suomessa, Miika Auvinen Open Doors -järjestöstä kommentoi. (Shutterstock)

Minni Heinilä 

Open Doorsin tammikuussa julkaisema World Watch -tutkimus kertoo karua kieltään maailman kristittyihin kohdistuvasta vainosta, joka on ennätyksellisellä tasolla. Yhä useampi kristitty elää pakolaisena, ja seurakunnat ovat yhä tiukemman valvonnan alla. Kristityt ovat vainotuin ryhmä maailmassa. 

Mikä on tilanne Euroopassa ja Suomessa? Saako kristillistä uskoa yhä tunnustaa vapaasti? 

– World Watch -tutkimuksessa kartoitetaan kristittyjen vainoa kaikissa maailman valtioissa ja pisteytetään maat vainon asteiden mukaan. Raportissa eritellään 50 maata, joissa tilanne on vakavin. Yksikään Euroopan maa ei ole tällä listalla, Open Doorsin ulkosuhteiden johtaja Miika Auvinen kertoo. 

– Vaikka Euroopassa tapahtuu silloin tällöin yksittäisiä terroritekoja ja suvaitsemattomuus ja syrjintä kristittyjä kohtaan on kasvanut, niin toistaiseksi maanosassamme on mahdollisuus elää vapaasti kristittynä.

 

 

    Ensin on epäluuloja tiettyä ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan.

 

Auvisen mukaan ei kuitenkaan ole poissuljettua, etteivätkö Euroopan maat Suomi mukaan lukien voisi tulevaisuudessa ajautua tilanteeseen, jossa kristityt kokisivat vainoa siinä määrin, että Euroopan maita nousisi World Watch -listalle. 

– Esimerkiksi nyt käynnissä oleva Päivi Räsäsen oikeudenkäynti osoittaa, että sanan- ja uskonnonvapaus on uhattuna Suomessa, Auvinen toteaa. 

Hän toimii myös Evankelisen Allianssin alaisuudessa olevan Kristittyjen ihmisoikeusryhmän (KRIO) puheenjohtajana. KRIO julkaisi viime vuonna julkilausuman, jossa se esitti huolensa sanan- ja uskonnonvapauteen kohdistuvasta uhkasta. 

– Räsäsen tapauksen ratkaisu näyttää suuntaa siitä, miten sanan- ja uskonnonvapautta tulkitaan jatkossa Euroopassa. Jos Räsänen tuomitaan, se ei ole tappio vain kristinuskolle vaan myös demokratialle ja ihmisoikeuksille ja voi heikentää uskonnonvapautta.

 

 

    Se, että vielä on vapaus toimia kristittynä,

    tuo mukanaan vastuun.

 

Kristittyjen kokema vaino jaetaan World Watch -tutkimuksessa väkivaltaan ja painostukseen. Painostusta tarkastellaan sen kautta, minkälainen on kristittyjen vapaus uskoa yksilönä, perheessä, yhteisössä ja yhteiskunnassa sekä vapaus kokoontua yhteen seurakuntana. 

Auvinen näkee, että vaino syntyy vähitellen kehityskulun kautta, jossa on havaittavissa toisiaan seuraavia vaiheita. 

– Ensin on epäluuloja tiettyä ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan. Sitten aletaan muokata mielipiteitä toistamalla valheellista viestiä. Vähitellen syntyy joukkoliike, jossa ei enää uskalleta kyseenalaistaa enemmistön näkemyksiä. Kun vainon kohteena oleva ryhmä on leimattu ei-toivotuksi, sen ihmisarvo ikään kuin viedään ja väkivalta katsotaan oikeutetuksi, Auvinen kuvaa. 

– Stefanoksen kivittäminen Raamatussa on pienoiskuva vainon kehittymisestä. Häntä syyttävät juutalaiset värväsivät miehiä kertomaan valheita eteenpäin, ja lopulta Stefanosta vastaan syntyi kansanliike, jota kukaan ei uskaltanut pysäyttää. 

 

Arkihavaintojen mukaan Suomessakin saattaa joutua kokemaan lievää painostusta, etenkin silloin, jos pitää aktiivisesti esillä kristillisiä näkemyksiä. Auvinen muistuttaa, että tämä on raamatullista. 

– Toisessa timoteuskirjeessä sanotaan, että ”vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina”. Vastustusta ei pidä pelätä, mutta on hyvä olla hereillä – ei peläten vaan Kristuksen antamasta rauhasta käsin. 

Auvinen näkee lisääntyvän vainon kertovan lopunajoista mutta muistuttaa, ettei kukaan voi tietää tarkalleen, milloin Raamatun ennustukset toteutuvat. 

– Itse pyrin elämään aina kuin viimeistä päivää. Vielä tänään on toivoa ja mahdollisuus tehdä hyvää. 

Parhaiten uskonnon- ja sananvapauden säilymiseen voi vaikuttaa rukoilemalla ja puolustamalla ihmisoikeuksia. 

– On hyvä muistaa, että syrjintä vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi on laissa kiellettyä. Meillä on lupa puolustaa oikeuksiamme, ja meidän tulee toimia kunnioittavasti toisinajattelevia kohtaan ja pyrkiä rakentavaan keskusteluun, Auvinen sanoo. 

– Se, että vielä on vapaus toimia kristittynä, tuo mukanaan vastuun. Tehtävämme on kertoa evankeliumia ja tukea vainottuja kristittyjä rukouksin ja taloudellisesti. Vaikka emme pysty muuttamaan koko maailmaa, voimme muuttaa yhden ihmisen koko maailman. 


 

"Ei tule taipua painostuksen alla" 

Eläkkeellä olevana rehtorina olen seurannut huolestuneena sukupuoli- ja seksuaaliopetuksen muutosta. Oman työurani aikana oli selvää, että sukupuolia on vain kaksi, ja kristinuskoa sai pitää esillä kouluissa. 

Olen kirjoittanut aiheesta mielipidetekstejä maakuntalehtiin ja tehnyt aloitteita kaupunginvaltuustoon. Kerran aloitettani käsiteltiin Iltalehdessä asti. Sain kuraa niskaan, ja osa kommenteista oli ala-arvoisia. Toisaalta sain myös kannustusta ja rohkaisua. 

Vastustus ei haittaa minua, vaan ajattelen sen kuuluvan ”luontaisetuihin” Jumalan työssä. Totuus saa minut toimimaan, ja olen valmis taistelemaan sen puolesta. 

Raimo (nimi muutettu) 

 

- -

 

Toimin kaupunginvaltuutettuna. Minut oli kutsuttu osallistujaksi yhdenvertaisuustoimikunnan paneelikeskusteluun, mutta puheenjohtaja yllättäen peruikin kutsun. Syy oli se, että olin eräässä asiassa jättänyt eriävän mielipiteen, joka ei ollut ”Seta-normatiivinen”. 

Puheenjohtaja perusteli kutsun perumista yhdenvertaisuuslailla, vaikka itse asiassa lain mukaan minua ei olisi saanut syrjiä mielipiteeni vuoksi. En alistunut tilanteeseen vaan vein asian eteenpäin, ja lopulta pääsin paneeliin. 

Kristittyjen ei tule taipua painostuksen alla. Paavalikaan ei suostunut siihen, että hänen oikeuksiaan riistettiin. Kun uskallamme puolustaa oikeuksiamme, emme menetä niitä niin helposti. Meidän tulisi olla se vastavoima, jota tässä ajassa tarvitaan. 

Mika 

 

- -

 

 

Työssäni pastorina olen kokenut painostusta erityisesti, kun olen julkaissut somessa hartauksia tai muita hengellisiä kirjoituksia. Kun julkaisin Päivi Räsäsen tapaukseen liittyviä pohdintojani, joku oli ilmiantanut tekstini ja Facebook lähetti minulle varoituksen. Olen saanut myös vihapostia tuntemattomilta. Joskus siitä alkanut keskustelu on päättynyt myönteisesti. 

Sananvapaus on selvästi kaventunut, ja täytyy miettiä entistä tarkemmin, miten asiansa sanoo. Minua rohkaisee seurakuntalaisten tuki ja se, että kaiken keskellä näen Jumalan toimivan. Paras tapa valmistautua vainoon on pitää jumalasuhde elävänä ja tukiverkot vahvoina. 

Simo (nimi muutettu) 



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan