Elävät elävät, elävät kuolleet ja kuolleet kuolleet
Hiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysymysten äärelle.
”Perimmäiset kysymykset”, miten kummallinen ilmaus. Miksi kuolemaan liittyvistä asioista käytetään tuollaista sanontaa?
Mutta juuri noinhan se on. Ihmismielen kysymyskomeron perimmäiseen nurkkaan, sinne me piilotamme kaikki kuolemaan liittyvät ajatukset. Pakkaamme levottomuutta herättävät mietteet lujaan laatikkoon, teippaamme vahvasti kiinni ja nyöritämme vielä ympäriinsä paksulla narulla.
Sijoitamme paketin ihan komeron perälle ja kasaamme lopuksi röykkiöittäin muuta rojua eteen ja päälle. Siellä on ja pysyy, eikä kummittele.
Tuota perimmäistä laatikkoa ei tarvitse avata vielä pitkään aikaan. Eihän?
*******
Muutama viikko sitten osallistuin symposiumiin. Kahden päivän aikana saimme kuultavaksemme kuusitoista tavalla tai toisella kuolemaan liittyvää alustusta tai luentoa. Se oli melko tuhti annos.
Puheenvuoroissa esiin nousi monia äärimmäisen kiinnostavia näkökulmia. Yksi eniten itseäni koskettaneista oli suomalaisen, Afrikassa opettajana toimineen teologin luento, jossa hän käsitteli afrikkalaisen bantu-heimon kuolemankäsitystä ja -riittejä.
Puhujan mukaan bantukulttuurissa ajatellaan, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä: elävät elävät, elävät kuolleet ja kuolleet kuolleet.
Elävät elävät ovat ”meikäläisiä”, siis edelleen elossa olevia. Elävät kuolleet ovat edesmenneitä, jotka kuitenkin vielä elävät läheistensä muistoissa. Kuolleet kuolleet ovat niitä, joita kukaan ei enää muista. Ihminen on lopullisesti kuollut vasta sitten, kun hänen muistonsakin on hävinnyt.
*******
Matkalla kohti ristiä Jeesus asetti ehtoollisen. Hän teki sen, jotta emme unohtaisi häntä.
Apostoli kertoo (1. Kor. 11) Jeesuksen murtaneen leivän sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Ja vielä: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.”
Muistaminen on hallinnassamme vain osittain. Unohdamme sellaista, mikä olisi hyvä muistaa ja muistamme sen, minkä mieluiten unohtaisimme.
Jeesus antoi muistillemme tukikepiksi ehtoollisen. Eikä hän halunnut jättää tärkeää asiaa vain sanallisen muistutuksen varaan.
Toistuvan ”draaman” keinoin, käsin koskettaen, maku- ja hajuhermojenkin kautta, välittyy konkreettinen muistutus Kristuksesta ja hänen kuolemastaan aisti- ja kokemusmaailmaamme.
*******
Muistaminen on poissaolevaisen läsnä olemista. Ehtoollinen on vielä paljon tätäkin enemmän. Jeesukseen uskova on ”Kristuksessa”, hänessä joka on ja joka oli ja joka tuleva on ja jonka persoonassa aika ja iankaikkisuus kietoutuvat erottamattomalla tavalla toisiinsa.
Muistamisen siamilainen kaksoisveli on unohtaminen. Toinen ei voi elää ilman toista. Uskova tarvitsee unohtamisen lahjaa vähintään yhtä paljon kuin muistamisen kykyä. Onneton se ihminen, joka ei unohda mitään.
Golgatan risti julistaa sekä unohtamista että muistamista. Syntini ovat anteeksiannetut ja siten Jumalan puolelta tietoisesti ikuiseen unholaan upotetut.
Minut muistetaan, vaikka minä en muistaisi enää yhtään mitään. Kristuksessa en ole koskaan kuollut kuollut, sillä ”ei yksikään, joka uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh 11:26).
Veijo Grönholm Kirjoittaja on Sotkamon helluntaiseurakunnan paimen.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...