Ei herroina halliten

Komplementaarinen ja egalitaarinen. Siinä kaksi päällepäin rumaa ja tekniseltä kuulostavaa sanaa, joita suomalaiset helluntaivaikuttajat ovat joutuneet syksyn aikana opettelemaan. Termit esiintyivät tiuhaan Syyspäiviä varten seurakuntiin lähetetyssä Nainen seurakunnan palvelutehtävissä -aineistossa ja niin itse Syyspäivilläkin.

Ennen kuin menemme jutussa eteenpäin, tehdään pistokoe: Osaatko selittää sanojen merkityksen? Toinen termi tarkoittaa kaikkien seurakunnallisten tehtävien avoimuutta myös naisille, toisen kannattajat näkevät Raamatun sivuilla selvän miesjohtoisuuden periaatteen. Mutta kumpi on kumpi?

Tässä oikeat vastaukset: Komplementarismiksi (engl. sanasta complement, täydentää) sanotaan näkemystä, jonka mukaan ylin auktoriteetti seurakunnan johtamisessa ja opetuksessa on miehillä. Taustalla on ajatus, että miehillä ja naisilla on erilaiset sukupuolisidonnaiset tehtävät, jotka seurakuntaelämässä täydentävät toisiaan.

Egalitarismin (ransk. égal, yhtäläinen) mukaan mies ja nainen ovat tasavertaisia myös seurakunnallisten tehtävien osalta, ja molemmat voivat toimia kaikissa palvelutehtävissä ja vastuissa.

Kolme viikkoa sitten järjestetyillä Kotkan Syyspäivillä asian tarkastelua pohjustivat Iso Kirja -opiston opettajien Tommi Lenhon ja Matti Kankaanniemen alustukset. Lenho edustaa ensin mainittua kantaa, Kankaanniemi jälkimmäistä.

– Ajattelen, että mies ja nainen on luotu tasa-arvoisiksi mutta miehellä on johtava rooli sekä perheessä että seurakunnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että miehen tulee toimia seurakunnan pastorina ja vanhimpana aivan kuten miehen tulee olla ”perheen pääkin”, Tommi Lenho toteaa.

Arjen seurakuntaelämässä moni komplementaristisen näkemyksen kannattaja näkee periaatteen hengen toteutuvan siinä, että johtavan pastorin toimi ja vanhimmiston jäsenyys on rajattu vain miehille. Jollekin riittää näistä ehdoista jompikumpi. Tiukimmat puolestaan ajattelevat Uuden testamentin kieltävän naisilta kaiken hengellisen opettamisen tilanteissa, joissa kuulemassa on seurakunnan aikuisia miehiä.

Lenho pitää eksegeettisesti parhaiten puolustettavissa ratkaisua, jossa pastorin ja vanhimman toimet on rajattu vain miehille. Muuten naisetkin voivat toimia seurakunnassa myös johtajuutta vaativissa rooleissa.

– Raamatussa on vaikea nähdä eroa pastorin (kaitsijan, kr. episkopos) ja vanhimman (kr.  presbyteros) välillä: näyttää siltä, että alkuseurakunnassa sillä tarkoitettiin samaa kaitsentatehtävää. Uusi testamentti ei myöskään mielestäni tue naisten absoluuttista opetuskieltoa.

Matti Kankaanniemi korostaa sitä, että egalitaarinen johtajuusnäkemys ei pyri tekemään tyhjäksi sukupuolten välisiä eroja.

– Kysymys ei ole sukupuolineutraaliudesta. Ajattelen, että lapsen tulee kasvaa perheessä, jossa on sekä isä että äiti, ja samoin asian tulisi olla seurakunnassakin. En myöskään näe Raamatusta mitään esteitä tälle, päinvastoin.

Molemmissa koulukunnissa on yleisesti sitouduttu niin sanottuun korkeaan raamattunäkemykseen, jossa Raamattu on uskon ja käytäntöjen ylin auktoriteetti ja opillisen keskustelun lähtökohta. Kummallakin näkemyksellä on myös tukenaan useita akateemisessa ja evankelisessa maailmassa arvostettuja Uuden testamentin tutkijoita.

Erot syntyvät tekstien tulkinnassa.

Junia ja muut naisvaikuttajat

Egalitaarista näkemystä tukevista argumenteista painavimpana Matti Kankaanniemi pitää Uuden testamentin mainintoja naisvaikuttajista ja apostolien naispuolisista työtovereista, kuten Euodiasta ja Syntykestä, Priscasta, Foibesta sekä Juniasta, josta sanotaan, että hän on ”arvossa pidetty apostolien joukossa” (Room. 16:7). Useimmat tutkijat tulkitsevat alkutekstin ilmaisun niin, että Junia oli nainen ja apostoli.

Matti Kankaanniemien mukaan nämä alkuvaiheen naisvaikuttajat voidaan tehtäviensä puolesta rinnastaa nykyisiin seurakuntien johtajiin. Erityisen merkittävää nämä havainnot ovat silloista, naisten asemaa monin tavoin rajoittavaa yleistä kulttuuritaustaa vasten.

– Raamatusta näkyy selkeästi, että naiset ”tekevät johtamista” ja kohteena on sekä miehiä että naisia. Toki samalla on hyvä miettiä sitä, miten ylipäänsä miellämme johtajuuden. Varhaisten seurakuntien ja meidän välissä on vuosisatainen korkeakirkollisen pappeuden kausi. Itselläni on seurakuntajohtajuudesta suomalaishelluntailais-alkuseurakunnallinen ideaali.

Lenho myöntää alkuseurakunnan naisten keskeisen aseman mutta epäilee Junian apostoliutta: alkutekstin ilmauksessa on kielellinen rakenne, jonka nojalla osa asiantuntijoista pitää parempana lukea kohdan niin, että Junia oli apostolien arvostama.

– Mainituilla Paavalin työtovereilla ei Junian mahdollista apostoliutta lukuun ottamatta ollut samanlaista opetusvastuuta kuin paimenilla ja vanhimmilla. Jos voitaisiin hyvin suurella todennäköisyydellä osoittaa, että Junia oli apostoli, olisin valmis kääntymään egalitaristiksi. Tämä teksti on tärkein kohta, joka saa minut välillä miettimään kantaani.

Kankaanniemen mukaan silloin, kun ei ole kielellisesti mahdollista saada jostakin asiasta sataprosenttista varmuutta, raamatullisinta on valita todennäköisin tulkinta.

– Kreikan kielen rakenne ei Junian apostoliutta ratkaise vaan konteksti. Huomionarvoista on myös se, että kreikankieliset kirkkoisät pitivät Juniaa yleisesti apostolina.

Luotu opettamaan?

Komplementaristisen kannan vahvimpana yksittäisenä raamattuperusteluna Tommi Lenho pitää 1. Timoteuskirjeen jaksoa 2:8–15, jossa Paavali kieltää naisia opettamasta ja ”vallitsemasta miestä” (Raamattu kansalle -käännös). Alkuteksti on osin vaikeatulkintainen, mutta komplementaristien mukaan Paavali antaa yleisen periaatteen, ettei naisen tule opettaa kristillistä oppia miehille seurakunnassa siten, että hänellä on kokoontumisessa miestä korkeampi auktoriteetti.

Egalitaarisen tulkinnan mukaan kohdassa on kyse tilannekohtaisesta ja väliaikaisesta ohjeesta. Tätä he perustelevat tietyillä kieliopillisilla seikoilla, edellä mainituilla Uuden testamentin naisopettajamaininnoilla – Paavali ei voi olla itsensä kanssa ristiriidassa – sekä sillä, että kielto sopii Timoteuskirjeiden kuvauksiin Efesossa vallinneesta ilmeisen gnostilaissävytteisestä harhaopista, jota naiset näyttävät levittäneen.

Lenho pitää gnostilaisuusargumenttia spekulatiivisena. Lisäksi tilapäis-tulkintaa heikentää ”vallitsee”- ja ”opettaa”-verbien kieliopillinen rakenne, tekstiyhteys sekä Paavalin vetoaminen luomisjärjestykseen. Nämä seikat näyttävät osoittavan, että Paavali piti seurakunnallisia sukupuolirooleja yleisenä periaatteena.

Tähän liittyy Paavalin opetus miehestä naisen ”päänä”. Antiikin kirjallisuuden esimerkit osoittavat, että pää-sanaa (kr. kefalee) käytettiin yleensä tilanteessa, jossa kuvataan jollakin henkilöllä olevan ”auktoriteetti toisen henkilön yli”.

Lenho ei kuitenkaan lämpene joidenkin komplementaristien ajatukselle, että miehen ja naisen välillä olisi myös sellaista luomiseen perustuvaa ominaisuuksien erilaisuutta, joka selittäisi sitä, miksi Jumalan on tarkoittanut juuri miesten tehtäväksi opin puhtauden vaalimisen.

– En ajattele, että naiset olisivat esimerkiksi keskimäärin helpommin johdettavissa harhaan.

Egalitaarien mukaan Timoteuskirjeen luomismaininta ei tarkoita muuta kuin viittausta miehen ja naisen biologiseen ja seksuaaliseen eroavaisuuteen, joka mahdollistaa hedelmällisyyden ja Jumalan käskyn toteuttamisen. Lisäksi pää-sana näyttää Paavalin kirjeissä useimmissa käyttöyhteyksissä tarkoittavan ”lähdettä” tai ”alkuperää”.

Ei myöskään ole sanottua, että perheen ja seurakunnan roolit voi automaattisesti rinnastaa.

– On selvää, ettei Paavali ollut uusfeministi vaan järjestyksellisen perhemallin puolella. Hän edusti käsitystä, jossa mies on perheessä jossakin määrin johtajuusasemassa. Mielestäni siitä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöksiä yleiseen seurakunnan johtamiseen, Matti Kankaanniemi sanoo.

Helluntailainen kutsumusteologia

Edellä mainittuja argumentteja selvästi vähempiarvoisina Lenho ja Kankaanniemi pitävät aiemmin iskulauseina käytettyjä ”yhden vaimon mies” (1. Tim. 3:2, 12) ja ”nainen vaietkoon seurakunnassa” (1. Kor. 14:34–35) -kohtia. Komplementaarisen tulkinnan kannattajatkin tunnustavat yleisesti, että esimerkiksi ”yhden vaimon mies” -kriteerin päämerkitys on moraalinen.

Sen sijaan helluntailaiseen sukupuolikeskusteluun oman erityispiirteensä tuovat liikkeen historia ja Pyhän Hengen teologiaan nojaava ymmärrys. Näistä toisiinsa liittyvistä asioista helluntaiegalitaristit saavat ison tuen.

Esimerkiksi Suomessa helluntaiherätyksen syntymisessä ja laajenemisessa naisten rooli oli keskeinen. Monilla alkuvaiheen naisvaikuttajilla oli selkeästi apostolinen ja pastoraalinen palvelutehtävä, ja joillakin paikkakunnilla naisia toimi myös vanhimmistojen jäseninä.

Usein kyse oli välttämättömyyden hyveestä, kun sopivia miesjohtajia ei ollut. Silti asetelma heijasti samalla helluntailaista teologiaa, jossa on korostettu sitä, miten Pyhä Henki kutsuu sekä miehiä että naisia palvelustehtäviin ja jakaa lahjojaan suvereenisti sukupuoleen, yhteiskunnalliseen asemaan, koulutustasoon tai etniseen taustaan katsomatta.

Yleisen pappeuden periaatetta on helluntailaisuudessa toisin sanoen korostettu vielä enemmän kuin monessa muussa uskonpuhdistuskirkossa ja -liikkeessä.

Myöhemmin Raamatun tulkintalinjaksi omaksuttiin – kuten tunnettua – naisten rajaaminen seurakunnan johtamisen, vanhimmiston jäsenyyden ja paikoin jopa opetustoiminnan ulkopuolelle. Viime vuosikymmeninä kehitys on jälleen kääntynyt naisten laajempien palvelumahdollisuuksien suuntaan – jopa niin, että vanhimmistotyöskentelykin on jälleen avattu naisille, joskin tiettävästi ilman vanhimman nimikettä.

Monissa muissa helluntailiikkeissä naisten vaikutusmahdollisuuksia rajoittaminen oli vähäisempää tai mahdollisuuksien uudelleen avaaminen naisille on edennyt Suomea pidemmälle. Esimerkiksi Ruotsin helluntaiseurakunnissa naiset voivat nykyään yleisesti toimia kaikissa seurakunnallisissa palvelutehtävissä, samoin amerikkalaisessa Assemblies of God -kirkossa.

– Tämä on hyvä muistaa, sillä egalitaarista näkemystä vastustetaan usein sillä, että monissa luterilaisissa kirkoissa naispappeus ja laaja-alainen liberalisoituminen ovat kulkeneet käsi kädessä. Yhdysvaltojen Assemblies of Godin esimerkki osoittaa, että naisten päästäminen kaikkiin johtotehtäviin ei merkitse herätyksen pysähtymistä eikä opillista ja eettistä liberalisoitumista, Matti Kankaanniemi huomauttaa.

Lenho ei kiellä kutsumuskokemuksen ja Hengen johdatuksen tärkeyttä. Silti asiaa pitää tarkastella Raamattu edellä.

– Raamattu on saman Pyhän Hengen inspiroima. Me emme voi subjektiivisella kutsumuskokemuksella mennä Raamatun yli. Jumala ei kutsu ihmisiä tehtäviin periaatteidensa vastaisesti. Erilaisia erityistilanteita tulee esimerkiksi seurakuntia istutettaessa, ja niihin pitää sitten etsiä parasta sovellusta sen mukaisesti, miten Raamatun periaatteet ymmärretään.

– Myös kirkkohistoria tukee pikemminkin juuri komplementaarista näkemystä.

Hedelmällisen keskustelun kriteerit

Sekä Lenho että Kankaanniemi näkevät liikkeen piirissä tänä vuonna uudelleen virinneessä naiskeskustelussa monia hedelmällisen raamattukeskustelun piirteitä: toisinajatteleviin on suhtauduttu kunnioittavasti, näkemyksiä on pyritty perustelemaan asia-argumenteilla ja hermeneutiikan eli Raamatun koeteltujen tulkintaperiaatteiden tuntemus näyttäisi vahvistuneen.

Lisäksi näyttää siltä, että keskustelussa ymmärretään se, että osapuolilla on runsaasti yhteisiä perusnäkemyksiä. Tällaisiin kuuluu esimerkiksi se, että sekä miehiä että naisia tarvitaan seurakunnassa monissa tehtävissä.

Komplementaristista näkemystä pitävät Raamatun linjana myös monet naiset. Silti ei voi olla ajattelematta, että miehille tämä keskustelu on helpompaa – vai onko, Tommi Lenho?

– Tiedän, että miehenä minun on ”helppo” olla tätä mieltä. Silti tämä on minulle vaikea asia. Sympatiseeraan naisia, jotka kokevat kutsumusta seurakuntien opetus- ja hallintotehtäviin. Ja he saavat minut miettimään, olenko oikeassa: en millään tavalla halua rajoittaa Jumalan työtä. Ajattelen kuitenkin, että tämän yhden roolitehtävän sulkeminen naisilta ei sulje heiltä toimintamahdollisuuksia seurakunnissa.

– Olen itse pyrkinyt miettimään myös sitä, vaikuttavatko oma taustani ja persoonallisuuden piirteeni tulkintaani. Kuten sanoin, olen valmis muuttamaan kantaani, jos argumentit kääntyvät sille puolelle.

Entä mikä olisi unelmien lopputulos tästä keskustelusta?

Molemmat haastateltavat toivovat, että helluntaiseurakunnissa pysytään uskollisina Raamatulle. Asiasta ei myöskään saa tehdä liikettä hajottavaa kysymystä.

– Tätä asiaa ei voi ratkaista psykologisilla argumenteilla eikä kirkkohistorialla vaan Raamatulla. Lisäksi pitää ymmärtää, ettei komplementarismissa ole kyse naisvihasta. Samalla tämä aihe on iso kysymys, koska meillä on seurakunnissa paljon lahjakkaita naisia, joilla on kutsumus pastorin työhön. Siksi unelmieni lopputulos olisi se, että seurakuntiemme valitessa työntekijöitään huomio on henkilön kyvyissä ja kutsumuksessa, ei hänen sukupuolessaan, Matti Kankaanniemi sanoo.

– Toivon rehellistä ja rakentavaa keskustelua. Tämä on asia, jossa voi täysin uskoa Raamatun auktoriteettiin opissa ja moraalissa ja tulla silti eri lopputulokseen. Itse näen, että Raamatun mukaan sukupuolten välillä on sekä perheessä että seurakunnassa tietty rooliero, ja siksi olisi hyvä, jos pitäytyisimme siinä. Silti tärkeintä on, että pidämme kiinni Raamatun arvovallasta, kummalle kannalle me sitten liikkeenä menemmekin, Tommi Lenho toteaa.


Heikki Salmela


Juttu on julkaistu Syyspäiviä ennen ilmestyneessä Paimen Plus -lehdessä (5/2016). Tekstissä on muokattu Syyspäivien ajankohtaan liittyviä ilmaisuja.

Syövätkö ongelmat komplementarismin kannatusta?

Komplementaarisen eli miesjohtoisen seurakuntamallin uskottavuutta nakertaa sen harjoittajien ajoittainen epäjohdonmukaisuus: esimerkiksi lähetystilanteissa naisten katsotaan voivan toimia ”täysjohtajina”, mutta samalla kotimaassa ylin johtajuus (ja joskus enemmänkin) halutaan säilyttää miesten käsissä.

Lisäksi periaatteen soveltaminen johtaa toisinaan keinotekoiseen titteleillä kikkailuun, jossa naisten pastoraalista toimenkuvaa piilotetaan muiden nimikkeiden tai pehmentävien etuliitteiden alle vain jotta ”lain” kirjain täyttyisi.

Egalitarismissa eli sukupuolten yhdenvertaisten palvelumahdollisuuksien mallissa näitä ongelmia ei ole.

Egalitarismiin kallellaan olevat johtajuusratkaisut ovat yleistyneet Suomen helluntaiseurakunnissa 2000-luvulla. Kuinka paljon kehityksessä on kyse siitä, että herätysliikkeessä on epäonnistuttu komplementaristisen periaatteen soveltamisessa, Iso Kirja -opiston opettaja Tommi Lenho?

– Kyllä se on vaikuttanut. Me olemme helluntailiikkeessä rajoittaneet naisilta niitä tehtäviä, joita naiset alkuseurakunnassa selvästi tekivät. Liikkeessämme on myös sovinismia, jossa nainen nähdään jotenkin huonompana. Siitä pitää tehdä parannusta ja sitä pitää pyytää anteeksi.

– Lisäksi merkitystä on varmasti ollut sillä, että akateemisessa teologiassa egalitaarisen näkemyksen kannatus on voimistunut. Paljon asiaan näyttäisi myös vaikuttaneen se, että yhteiskunnassa sukupuolten roolieroja pyritään jatkuvasti madaltamaan ja tiedetään, että nainenkin pystyy toimimaan lähes kaikissa ammatillisissa tehtävissä siinä missä mieskin.