Uskovan ei tarvitse pelätä Antikristuksen aikaa

Jeesuksen takaisin tulo ei ole uskoville pelon aihe, vaikka kukaan ihminen ei voi sanoa milloin se tapahtuu. On Jumalan viisautta, että meidän tehtäväksemme ei ole annettu laskea määräaikoja. Meidän tulee tietää ainoastaan se, mitä Jeesus opettaa valvomisesta, ettei kukaan voisi meitä eksyttää.

Autuas toivomme on siinä, että pääsemme Herran Jeesuksen luo. Kun valtakunnan evankeliumi on julistettu kaikkialle maailmaan todistukseksi kaikille kansoille, sitten tulee loppu. Tämä tehtävä on kuitenkin vielä kesken.

Monien uskovien ongelmana on suhtautuminen vainoihin ja kärsimyksiin. Siksi monet eivät voi uskoa, että seurakunta on täällä vielä Antikristuksen aikana. Mutta veljemme ja sisaremme elävät tänäänkin hirvittävien kärsimysten keskellä. Ratkaisevaa onkin se, että Herra Jeesus on omiensa kanssa kaikissa tilanteissa. Antaessaan lähetyskäskyn hän lupasi olla seurakunnan kanssa maailman loppuun asti. Seurakunnissa tulee opettaa uskovia raittiisti kohtaamaan antikristillinen aika. Meidän tuleekin pelätä Jeesuksen opetuksen mukaisesti ainoastaan Jumalaa: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”

Uskovina meidät on kutsuttu ylösnousemuksen ja toivon todistajiksi. On myös hyvä muistaa, että Jeesuksen täydellisessä armossa ei ole mitään pelkoa.


Kalevi Heikkinen
Puolanka

Uutiset
49/2016

UutisetIhminen viihtyy jumalanpalveluksessa, kun hän pääsee katselijasta osallistujaksi.
UutisetElokuva voi välittää evankeliumia yhtä voimallisesti kuin puhe, Saarijärvellä uskotaan.
UutisetHiljaiselon rikkomisella voi olla odottamattomat seuraukset.
UutisetKristinuskoa ja helluntailaisuutta haastetaan enemmän kuin koskaan. Siksi pitää paitsi opiskella teologiaa, myös palauttaa helluntailaisuuteen usko ihmeisiin ja Pyhän Hengen kasteeseen.

Näin ar...
UutisetEi ole vasta kuin muutama vuosi siitä, kun Suomessa taivasteltiin Kekkosen aikaista suomettumisen kulttuuria, Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen sanoi blogissaan viime vi...
UutisetJari-Pekka liikenneasemat lahjoittaa joulun Kultalyhde-lehden kaikkiin Joroisten kunnan talouksiin. Lehti jaetaan postin kautta. Yrityksen toimitusjohtaja Jari-Pekka Koponen haluaa näin levittää evank...
UutisetMaakunta haluaa turvata lähetystyön tulevaisuuden.
UutisetKäytetynkin tavaran voi laittaa esille tyylikkäästi.
UutisetSodan runtelemista kotimaistaan lähteneiden afrikkalaisten hätä koskettaa suomalaisavioparia.
UutisetTapahtumassa oli vahva yhteisöllisyyden tunne, nuorisopastori Juan Castillo kuvailee Oulussa toissa viikonloppuna järjestettyä Ytimessä-tapahtumaa.

– Koimme Pyhän Hengen läsnäolon voimakkaasti...
UutisetTyöpaikoilleen aamuvarhaisella kiirehtivät ihmiset saivat torstaina 1. joulukuuta mukaansa piparkakkupussin, jossa oli kaksi piparia ja joulurauhan toivotus.

Vantaalta kuusi vuotta sitten alkun...
UutisetVuonna 2014 vangittu kristitty 29-vuotias sudanilaisäiti Maria Ibraheem luki Raamattua telkien takana salaa öisin, kertoo The Christian Post.

Nuorta äitiä valvotti tyrmässä hänen alle kaksivuot...
Uutiset”Tyrmistyttävän harva” yhdysvaltalainen seurakunta puhui presidentinvaalien alla ehdokkaista, itse vaaleista tai kristittyjen velvollisuudesta äänestää niissä, selviää tutkimuskeskus Pew Researchin tu...
UutisetBritannian ministerit näkevät uskonnon ensisijaisesti ongelmana, väittää maan työväenpuolueen poliitikko ja entinen valtioneuvoston ministeri Stephen Timms.

Timms toteaa Christiantoday.comille,...
UutisetYhteenkuuluvuuden kaipuu vetää turisteja ja talvilintuja suomalaisiin seurakuntiin Espanjassa ja Thaimaassa.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan