Tarvitsemme näyn, jonka olemme menettäneet

Maallikko-sana tuli esille Ristin Voitossa vuonna 2013. Aikaisemmin en ole sitä huomannut ainakaan helluntailaisista puhuttaessa.

Kirkkoisä Klemens Aleksandrialainen käytti sanaa maallikko vuonna 195. Myöhemmin tuo  sana tuli esille kolmannella vuosisadalla, vaikka aluksi ”yleisen pappeuden” periaatetta pidettiin raamatullisena (1. Piet. 2:9).

Myös Pentti Puukko tarkastelee Kädenojennus-lehdessä (1/2004) samaa aihetta. Hän kirjoittaa: ”Sana maallikko sisältää tietynlaisen asiantuntemattomuuden, harrastajan leiman. Kun Jeesuksen eläessä ihmisiä pelastui, ei heitä jaettu maallikoihin ja pappeihin. Apostolit olivat lähes kaikki maallikoita vailla teologista koulutusta. Apostolisen ajan seurakunnat olivat seurakuntia, joissa uudestisyntyneet maallikot johtivat niitä. Uuden testamentin mukaan kaikki uskovat ovat ’pappeja’. Raamatun opetus uskovien yleisestä pappeudesta on selkeä.”

Miten tähän papin ja maallikon erotteluun on uskovien kielenkäytössä tultu? Sillä on pitkä historia.

Ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla seurakunnat kasvoivat yleisen pappeuden seurauksena. Jeesus ei ohjannut omiaan virallisen teologian kursseille. Hän tiesi, ettei sillä tiellä saada voittoja. Jeesus tiesi paremman mahdollisuuden: opetuslapset olivat hänen koulussaan. Sen lisäksi apostolit tarvitsivat yliluonnollisen voitelun voittaakseen pimeyden voimien vallat. Kun Pyhä Henki laskeutui Jumalan kansan ylle, silloin alkoi tapahtua.

Tiedämme kirkkohistoriasta, että apostolien jälkeen seurakunta kasvoi. Ulkonainen oikeusjärjestys oli edelleen seurakunnalle vierasta, olihan seurakunnan hoito jätetty karismaattisten henkilöiden käsiin ilman mitään erityistä virkaa. Virkapappeus oli ensimmäisille kristityille tuntematon asia. Apostolit perustivat seurakuntia, ja profeetat vahvistivat niitä saarnan, rukouksen ja profetian avulla. Opettajat puolestaan antoivat uskoon tulleille kristillistä opetusta.

Alkukristillisyys ei siis rakentunut viran vaan karismojen varaan. Seurakuntien jumalanpalvelukset olivat rajoittamattoman karisman ilmenemistä. Vähitellen tilaisuudet kuitenkin saivat vaikutteita ja kiinteitä muotoja pakanuudesta ja juutalaisuudesta.

Aluksi jumalanpalveluksissa kehotuspuheen piti profeetta. Aikaa myöten puheenpito siirtyi seurakunnan virkamiehelle. Profeettojen kadotessa otettiin käyttöön liturgiat ja kaavat. Nykyisin kirkoilla on omat kaavansa ja myös helluntailaisilla omansa. Kirkkohistoria osoittaa, että Hengen välittömän vaikutuksen tilalle tulivat vähitellen kirkko-oikeus, vakinaiset virat sekä ulkoiset auktoriteetit ja kaavat. Näin uskovien yleinen pappeus siirtyi historiaan. Helluntaiherätyksen ensimmäisten vuosikymmenien aikana yleinen pappeus palasi taas voimaan. Herätys tempasi mukaansa erilaisia ihmisiä. Kirkko ja papisto yleensä vastustivat ”lahkolaisten” järjestämiä kokouksia, joissa puhujina olivat yleensä ”maallikot”. Heidän sisimmässään paloi kuitenkin Pyhän Hengen tuli. Monet ihmiset menivät kasteelle, mikä oli viimeinen pisara valtakirkon mielestä.

Helluntaiherätys otti käyttöön pastori-nimikkeen muutamia vuosi sitten. Ennen herätyskokouksissamme monet uskovat käyttivät puheenvuoroja kertoessaan Jumalan armoteoista omassa elämässään. Nykyisin heillä ei kai ole enää sanomista.

Tämä kansa tarvitsee todellisen hengellisen herätyksen. Mikään ulkonainen muutos seurakunnassa ei tuo toivottua tulosta hengellisessä mielessä. Ainoastaan syvä murtuminen Jumalan edessä saattaa muuttaa tilanteen.

Vuodesta 1994 lähtien olemme helluntaiherätyksenä taantuneet. Tulin itse uskoon vuonna 1956, ja kymmenien vuosien aikana totuimme siihen, että seurakuntamme kasvoivat ja uusia seurakuntia perustettiin. Nyt koko Suomen Siion taitaa olla tienhaarassa.

Helluntaiherätyksen alkuvaiheissa Azusa-kadulla saarnattiin viittä pääopetusta. Ne olivat uskon kautta vanhurskauttaminen, pyhittyminen, Pyhän Hengen kaste ja kielillä puhuminen, jumalallinen parantuminen sekä Kristuksen toinen tulemus ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkua. Ehkäpä nämä samat lääkkeet voisivat parantaa nykyisin hengellisen näivetystautimme?

Jumala antoi 1900-luvun alussa koko maailmaa koskettaneen herätyksen. Ottakaamme  vanhat ”työkalut” uudelleen käyttöön. Annetaan muiden toimia kuten haluavat, mutta meidän tulee olla uskollisia näyllemme.

Raamattu kehottaa: ”Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö. Raivatkaa itsellenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa sataa teille vanhurskautta.” (Hoos. 10:12.) Nyt tarvitaan tällaisia uudisraivaajia!


Väinö Paananen
Jyväskylä

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan