Useat kriteerit
kertovat hyvinvointivaltiossamme suuresta avun tarpeesta. Teemme seurakunnissa hyvän päätöksen, jos emme käännä katsettamme pois sosiaalisista ongelmista vaan päätämme toimia kristillisen lähimmäisenrakkauden mukaisesti. Osaammeko lukea diakonian kelloa, joka herättelee meitä toimimaan?
Köyhyys kasautuu ja kroonistuu
Viime vuoden lopulla Yle uutisoi Helsingin Myllypuron leipäjonojen kasvaneen ennätyksellisen pitkiksi.
Väliaikaiseksi tarkoitetusta ruoka-avusta on tullut pysyvä avustusmuoto. Köyhyys on pitkittynyt ja kroonistunut joidenkin apua tarvitsevien kohdalla.
Useat helluntaiseurakunnat organisoivat ylijäämäruuan jakelua, yhteisöruokailuja ja EU:n ruoka-apua vähävaraisimmille. Hyvä Sanoma ry tarjoaa helluntaiseurakunnille koordinointipalveluja EU:n ruoka-avun hakemiseen. Kokemukset ovat olleet hyvin myönteisiä, ja ruokajakelun hartaudet ovat useissa seurakunnissa viikon tavoittavin työmuoto.
Leipäjonoja dramaattisempi lähiviikkojen uutisointi on ollut lasten päihteidenkäyttö Vantaan Tikkurilassa. Parinkymmenen 10–14-vuotiaan lapsen on raportoitu käyttäneen toistuvasti alkoholia, lääkkeitä ja kannabista. Suurin osa heistä on ollut tyttöjä.
Kun helluntailiikkeeseen kuuluvat diakonian ammattilaiset puhuivat noin vuosi sitten diakonian huutavasta tarpeesta lasten parissa, nämä uutiset eivät vielä olleet otsikoissa. Nyt poliisi pitää tilannetta järkyttävänä.
Tämän kehityssuunnan vakavimpana lopputulemana voidaan nähdä huumekuolemat. Poliisihallituksen tilaston mukaan vuonna 2018 huumekuolemia oli Suomessa 200, yli 30 edellisvuotta enemmän.
Elämän tarkoitus luo terveyttä
Tutumpi mutta silti vakavasti otettava ongelma on yksinäisyys, jota Suomessa luonnehditaan kansansairaudeksi. Mielenterveysseuran mukaan arviolta 4–5 prosenttia kärsii sellaisesta yksinäisyydestä, joka heikentää terveyttä. Seurakuntiemme ystäväpalvelutoiminta onkin keskeinen ja tärkeä diakoniatyön muoto.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 20–34-vuotiaista arviolta 4–11 prosenttia kärsii ahdistuneisuushäiriöstä. Nuorten aikuisten syrjäytyminen on tilastokeskuksen mukaan laskenut, mutta tilastoluku on edelleen 60 000.
American Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistu tuore tutkimus nostaa esille elämän tarkoituksen merkityksen nuorilla aikuisilla. Sen mukaan elämän suunnan ja tarkoituksen löytäneet voivat paremmin. Toisaalta hyvinvoivat, terveet ja myönteiset löytävät todennäköisemmin elämälleen suunnan. Tärkeitä taustatekijöitä ovat hyvä suhde vanhempiin sekä uskonto.
Nyt on diakonian aika! Hyvä Sanoma ry kartoittaa parhaillaan valtakunnallista verkostoitumista, ja jokaiseen maakuntaan pyritään löytämään yhdysdiakoni. Näin diakoniatyön kehittäminen seurakunnissa saa uuden sysäyksen alueellisen verkostoitumisen kautta. Aluekohtaiset diakonian koulutuspäivät muodostavat kehittämistyön ytimen. Syyskauden alun Diakonian Nostepäivä-koulutus järjestetään Porin helluntaiseurakunnassa 14. syyskuuta. Kouluttajina toimivat diakoniatyön asiantuntijat ja ammattihenkilöt.
Seppo Kaski
Kirjoittaja on Riihimäen Kotikirkon seurakuntapastori ja Hyvä Sanoma ry:n diakoniatyön koordinaattori.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...