Koulu elää tavallaan

Perusopetuslain 2 §:n mu­kaan koulun tulee tukea oppilai­den kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tehtävä on säädet­ty Opetushallituksen, kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien sekä koulujen ja opettajien vas­tuulle. Ne voivat saada tehtäväs­sään varsin hyödyllistä ulkoista tukea eri organisaatioilta, yhtei­söiltä, kansalaisjärjestöiltä sekä kansalaisilta.

 

Suomalaisen peruskoulun menestymistä on selitetty sisäi­sellä ja ulkoisella luottamuksel­la, delegoinnilla, opettajien am­mattitaidolla sekä pedagogisella vapaudella. Hyvään kouluun lii­tetään usein hyvät suhteet kotei­hin, mikä merkitsee vuoropuhe­lua, vastavuoroista avoimuutta ja ystävällisyyttä sekä tasa-arvoi­suuden tunnetta.

 

Hyvä koulu toimii erilaisis­sa verkostoissa, joista se saa it­selleenkin rakentavia aineksia. Hyvä koulu ei synny ulkoisel­la kontrollilla tai arvostelemalla, vaan niin, että koulu arvioi itse­ään ja parantaa sen perusteella toimintaansa.

 

 

Kumppanien aktiivisuus tärkeää

Nykyiset opetussuunnitelmat on laadittu Opetushallituksen vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Opettajat alan asiantuntijoina ovat tehneet oppiaineiden ope­tussuunnitelmat, joita he arvi­oivat ja parantavat tarpeen mu­kaan. Huoltajien ja muiden kou­lun yhteistyötahojen olisi hyvä olla mukana arvioimassa kou­lun kasvatustavoitteita, toimin­takulttuuria sekä kodin ja kou­lun yhteistyötä.

 

Koulun ”ikkunoista” näkyy runsaasti mahdollisia yhteistyö­kumppaneita. Koululla on kuitenkin niukasti voimavaroja sel­vittää kaikkien yhteistyöpyrki­myksiä tai -sisältöjä. Siksi on vain hyvä, jos yhteistyöstä kiinnostu­nut taho, esimerkiksi helluntai­seurakunta, ottaa yhteyttä ope­tuksen järjestäjään tai kouluun.

 

Jotkut aktiivisimmat hellun­taiseurakunnat ovatkin tehneet opetuksen järjestäjien tai koulu­jen kanssa yhteistyösopimuksia. Jo sellaisen yksityiskohtainen valmisteleminen on sinänsä hyö­dyllistä: Valmistelun aikana opi­taan tuntemaan toisia, ymmär­tämään koulua ja sen toiminnan mahdollisuuksia sekä erilaisia ra­joituksia. Lisäksi selviää, miten koulun avoimista ”ovista” men­nään sisään tai miten eri koulu­jen sisällä on hyvä toimia.

 

 

Vaikuttaminen kannattaa

Koulun on joka vuosi laadittava vuosittainen lukuvuosisuunni­telma. Kun siinä näkyvät hellun­taiseurakunnan vierailut koulus­sa ajankohtineen, sujuu koulun tiedottaminen niistä koteihin luontevasti, vaivattomasti ja riit­tävän ajoissa. Yhteistyö ”pakot­taa” seurakuntaa tekemään kou­lutyölleen selkeän vuosisuunni­telman.

 

Ilkka-lehti uutisoi 22.3.2018: ”Seinäjoki tarkensi uskonnon­opetuksen periaatteita kouluis­sa.” Eräs kaupunkilainen oli teh­nyt oikaisuvaatimuksen kaupun­gin antamasta ohjeistuksesta, joka hänen mielestään oli pe­rustusvaliokunnan lausunnon ja Opetushallituksen päätöksen vastainen. Lopputulos oli, että kaupunki valmisteli ohjeistuk­sen uudelleen. Kaupunkilainen oli ollut selvillä, millaisista ”ovis­ta” mentiin sisälle ja miten.

 

Koulun ja kotien vuorovaiku­tus on toiminut ennenkin. Aloi­tin syksyllä 1958 Jämsässä kansakoulun neljännen luokan. Yläluokkalaisina saimme käyt­tää koulun lainakirjastoa. Tavan mukaan vein valitsemani kir­jat lainauskorttiini merkittävik­si. Ankara opettajamme August Huurre pyöritteli vähän pidem­pään yhtä kirjaa, mutta sanoi­kin sitten hyvin lempeästi: ”Mat­ti, näytäthän tätä sitten isällesi?” ”Opettaja taitaakin olla isän kans­sa samaa mieltä!” aavistelin.

 

Ollessani jo lukiossa isä ker­toi käyneensä tuolloin syyskesäl­lä Huurteen luona: ”Me juteltiin kahvikupin ääressä helluntailai­suudesta, puukäsitöistä ja mo­nesta muustakin.”

 

 

Matti Kangasoja


Kirjoittaja on opetusneuvos.



Teema
51���52/2019

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan