Juhlavuosi 2017 on mahdollisuus tavoittavaan toimintaan

Suomen Evankelisen Allianssin koordinaattori innostaa seurakuntia järjestämään yhteistyössä erilaisia paikallisia tapahtumia Suomen itsenäisyyden ja reformaation juhlavuonna 2017. Kuva Turun Kristus-päivästä vuodelta 2008.
Suomen Evankelisen Allianssin koordinaattori innostaa seurakuntia järjestämään yhteistyössä erilaisia paikallisia tapahtumia Suomen itsenäisyyden ja reformaation juhlavuonna 2017. Kuva Turun Kristus-päivästä vuodelta 2008.
Juhani Happonen esitti haasteen seurakuntarajat ylittävälle yhteistyölle esimerkiksi Raamattu-teeman tiimoilta (RV 8). Mahdollisuus, joka kannattaa ottaa huomioon, on  Suomen, reformaation ja kansankielisen Raamatun juhlavuosi 2017. Suomen 100-vuotisjuhlan osuminen yhteen reformaation 500-vuotismerkkivuoden kanssa avaa luontevan tilaisuuden pitää esillä myös Raamattua kirjana, joka on suuresti vaikuttanut Suomeen ja suomalaisiin. Mitä tämä voisi olla käytännössä?

Raamattuun liittyvät teematilaisuudet voisivat olla hyvinkin mielenkiintoisia. Ihmisillä on paljon siihen liittyviä kysymyksiä. On kuitenkin huomattava, että monille heistä kynnys kirkkorakennukseen astumiseen on korkea. Tapahtumien järjestämisessä yhteistyössä on voimaa. Juhlavuodelle on valmisteilla monenlaisia valmiita ja helposti paikallisvoimin toteutettavia tapahtumakonsepteja musiikkitapahtumista lastentapahtumiin. On hyvä pohtia myös sitä, voivatko seurakunnat olla jollain tavalla palvelemassa muiden paikallistoimijoiden järjestämissä tapahtumissa.

Toisaalta kun on kyse juhlasta, myös maahanmuuttajien ja eri tavoin syrjäytyneiden huomioiminen on tärkeää. Esimerkiksi itsenäisyyspäivä tarjoaa luontevan tilaisuuden kutsua maahanmuuttajat ”Suomen juhlaan” ja kertoa heille myös maamme historiasta ja arvopohjasta. Myös Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) haluaa rohkaista  paikallisseurakuntia ja muita toimijoita tarttumaan tilaisuuteen. SEA kanavoi aiheeseen tapahtuma- ja kampanjaideoita eteenpäin. Ideat kootaan nettisivustolle www.suomalainenusko.fi.

Ehkä sinullakin on hyvä idea jaettavaksi eteenpäin? Voit lähettää niitä osoitteella: . Myös Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on ideapankki seurakunnille. Tämä linkki löytyy sivuilta: www.reformaatio2017.fi.


Tapio Luoma-aho
Juhlavuoden 2017 verkoston koordinaattori
Suomen Evankelinen Allianssi



13/2016

UutisetVuosi 1993 oli tärkeä taitekohta herätysliikkeen jäsenmäärän kehityksessä. Silloin kasvuvaihe päättyi ja kääntyi hitaaseen laskuun.
UutisetTaistelujen taukoaminen Ukrainassa on mahdollistanut seurakuntatyön elvyttämisen sisällissodan rintamalinjan lähistöllä sijaitsevissa seurakunnissa.

Slavjanskissa maan itäosassa toimiva Ukraina...
UutisetSuomen ortodoksisen kirkon mukaan ”kirkko ei hyväksy jäsenilleen samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja ––. Kirkon on käytettävä kaikkia mahdollisia pastoraalisia keinoja, että tällaisissa liitoiss...
UutisetIsrael päästi tänä vuonna noin 850 gazalaiskristittyä viettämään pääsiäistä Jerusalemiin. Asiasta uutisoivan The Christian Postin mukaan tapaus on historiallinen.

– Tämä on ensimmäinen kerta,...
UutisetRanskan katolisissa seurakunnissa kastettiin pääsiäisyönä noin 5 000 nuorta ja aikuista, mikäli kaikki etukäteen sovitut kasteet todella toteutuivat. Kastettavien lukumääristä uutisoi katolinen evanke...
UutisetRuotsin Timråssa on sattunut kaksi erikoista ja uhkaavaa tapausta, jotka ovat saaneet paikallisen helluntaiseurakunnan varpailleen.

Pari viikkoa sen jälkeen, kun seurakunnassa oli kastettu kaks...
UutisetIslamistitaistelijat ovat surmanneet neljä raamatunkääntäjää Wycliffe Associates -järjestön toimistoon tekemässään iskussa Lähi-idässä. Lisäksi hyökkäyksessä haavoittui useita muita henkilöitä.
...
MuutJoosuan sanat ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” olivat vastaus Lavrenchukin perheen yhteiseen rukoukseen, kun he pyysivät johdatusta elämäänsä.
ArtikkelitNykyajan kristityillä olisi paljon hyödyllistä opittavaa kirkkohistoriasta. Siksi onkin harmillista, että sitä tunnetaan niin vähän.

Myös kysymys Sanan ja Hengen, järjen ja tunteen, teologian j...
MuutNyrkkeilijä Niklas Räsänen on avoimesti kristitty (hs.fi 19.3.).

Uskostaan Räsänen on puhunut vuosien varrella usein esimerkiksi kristillisille lehdille.

Hän sanoo, että urheilu ja usko...
PikavisiittiMirja Vehosmaa on tulimummoiksi kutsutun julistajaparin toinen osapuoli. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies Lauri, kaksi lasta ja viisi lastenlasta, jotka ovat kaikki poikia ja ”harvinaisen komeita”...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuutFeija Grönfors oli kahden vuoden ikäinen, kun vuonna 1928 heidän perheensä, johon kuuluivat myös isä Santeri, äiti Alina ja Vihtori-veli, muutti Kiuruvedelle. Miranda syntyi seuraavana vuonna.

...
ArtikkelitPommi-iskujen, pakolaisongelmien ja kasvavan rasismin keskellä kamppailevassa Euroopassa helluntaiherätys hakee yhä syvempää yhteyttä. Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n yleiskokous pidettiin maaliskuun...
MuutJumala on Luoja. Hän on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän. Ja ihminen on Jumalan kuva. Taiteellisissa ihmisissä Jumalasta heijastuva luovuuden ja näkymättömän ymmärtäminen muuttuu konkreettiseksi...
UutisetAnni Paadar kiersi lapsena saamelaistaloja sotaorpona. Yli 50 vuotta myöhemmin hän palasi kertomaan taivaallisesta Isästään.
KolumniErilaisista valmennuksista on tullut aikanamme varsin trendikkäitä. Ohjaustarjonnasta ei ole pulaa. Personal trainerit kannustavat kunnonkohottajia. Business coachit jakavat ajatuksiaan yritysjo...
MielipideMissä oikein mennään hengellisessä toiminnassa? Tuon yhden näkökohdan mietittäväksi.

Jeesuksen mukaan uskovien keskuuteen tulee susia, jotka toimivat lammasten vaatteissa. Ne ovat siis päältä p...
MielipideUudessa testamentissa on kaksi hahmoa, joiden roolit poikkeavat toistaan radikaalisti. Toista kutsutaan Puolustajaksi, toista veljiemme syyttäjäksi. Lisäksi ensin mainittua kutsutaan Totuuden Hengeksi...
MielipideRaamattu sanoo: ”Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton” (Snl. 12:10).

Herralle antautunut sydän on sellainen, jossa Herra vaikuttaa, ja jolle hän l...
MielipidePeter Mata kirjoitti kauniisti, että naisen asemasta eri mieltä olevat pyrkivät molemmat totuuteen (RV 11). Heti perään hän kuitenkin väittää, että tulkitsijatahojen toinen ryhmä ajaa sokeasti oman su...
MielipideTerrorismin uhka ja radikalisoituminen kasvavat maassamme koko ajan. Pakolaisten määrän kasvaessa myös muut riskit lisääntyvät.

Tähän vaikuttaa oleellisesti pakolaisten oma hyvinvointi. Jos he...
MielipideJuhani Happonen esitti haasteen seurakuntarajat ylittävälle yhteistyölle esimerkiksi Raamattu-teeman tiimoilta (RV 8). Mahdollisuus, joka kannattaa ottaa huomioon, on Suomen, reformaation ja kan...
UutisetVapaakirkollisen Suomen Viikkolehden päätoimittaja Hannu Lahtinen käsitteli viime viikolla blogissaan seurakuntalainen.fi:ssä onnellisuutta.

– Onnellisuudesta puhuttaessa on tärkeää muistaa: ke...
UutisetMediaa voi käyttää myös lastenleirillä monipuolisesti.
UutisetSaalemin laskettelumatkat yhdistivät monia nuorisosukupolvia.
UutisetKuopioon perustettiin toissa lauantaina uusi katolinen seurakunta. Se toimii Savon ja Pohjois-Karjalan alueella.

Seurakunnan toiminnan keskuspaikka on Pyhän Joosefin kirkko. Rakennus on entinen...
UutisetMAF Suomi eli Suomen Lähetyslentäjät täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys järjestää kiertueen, jonka aikana museoituun Cessna 206-lentokoneeseen ja lähetyslentäjien työhön voi...
UutisetValtion rahoitusleikkausten myötä työttömäksi jäänyt kehitysyhteistyöväki on joutunut etsimään uusia urapolkuja.
Miten onPaimen Plus -lehti uutisoi viime tammikuussa helluntaiseurakuntien koulupalveluun liittyvistä muutoksista. Uutisen mukaan pitkäaikainen koulupastori Leevi Ahopelto jää pois Pirkanmaan koulutyöstä ja s...
PääkirjoitusJeesuksen seurakunnalle jättämä tehtävä on yksinkertainen: julistaa evankeliumia. Evankeliumi on viesti, jonka avulla ihminen voi pelastua varmalta kuolemalta.

Seurakunnan tehtävä vaikuttaa hel...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan