Juhannuskonferenssi palvelee kokonaisia perhekuntia
Helluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä kesänä yhteiseen vuotuiseen juhlaamme.
Minäkin sain puolisoni ja lasteni kanssa olla siellä mukana. Samoin tyttäremme, vävymme ja kummankin tyttären vanhimmat lapset osallistuivat konferenssin talkoisiin. Muistelin samalla Katinalan konferenssiaikoja, jolloin muun muassa saarnaaja Eino Heinonen siunasi kumpaakin tytärtämme. Meidän tuleekin osallistua perhekunnittain juhlille ja tuoda myös lapsemme sinne mukaan. Näin he eivät aikuistuttuakaan etsi lähteitä muualta.
Koin myös juhannusjuhlamme musiikkitarjonnan anniltaan hyvänä ja merkityksellisenä. Onhan kyseessä tavallaan katselmus ja uskovien yhteen tuleminen, jossa kiitämme ja ylistämme seurakunnan Herraa hänen uskollisuudestaan. Minusta Keuruulla kuultu ylistysmusiikki, samoin kuin kaikki muukin esitetty musiikki, oli sanomansa puolesta tuntojamme hoitavaa. Siinä ylistettiin Jumalaa, eikä korotettu ihmistä. Erityisesti kiitän Gospelrekan monipuolisesta tarjonnasta, joka säväytti kaikkia kuulijoita lapsesta vaariin.
Helluntaikansan matkakohteena olkoon tulevinakin juhannuksina Keuruun konferenssi. Sen tarjonta rakentaa ja koskettaa kaikkia ikäluokkia.
Kun koemme perhekuntina yhteistä elämää lapsista ja nuorista varttuneisiin aikuisiin ja vaariin, kuten allekirjoittaneen perheessä, voimme osallistua kaikenlaiseen musiikkiin, myös ylistysmusiikkiin. Eikä konferenssin tarjonta karkota meitä yhteisestä tapahtumastamme vaan innostaa osallistumaan siihen vuodesta toiseen.
Erityisen kiitokseni haluan osoittaa konferenssitoimikunnalle ja Ison Kirjan johtajalle, Marko Halttuselle, onnistuneesta ja siunatusta Juhannuskonferenssista.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...