Sukat kannattaa vaihtaa säännöllisesti, mutta nykymaailmassa
vaihtamisesta on jo tehty ratkaisu joka tilanteeseen. Kaikkea pitäisi koko ajan
vaihtaa: sisustusta, autoa, työpaikkaa, puolisoa, puhelinta, sähköyhtiötä. Jos
et vaihda, olet vanhanaikainen ja jämähtänyt. Menetät rahaa, rakkautta (tai
”rakkautta”) ja mainetta.
Seurakuntaakin vaihdetaan herkästi, jos se ei miellytä.
Huono kokemus voi syntyä pienistä asioista, esimerkiksi siitä, jos joku seurakunnassa
on eri mieltä jostakin asiasta kanssani. Silloin minulla on muka oikeus
loukkaantua verisesti, alkaa myrkyttää muidenkin mieltä ja yrittää saada heidät
kääntymään lähimmäistäni vastaan.
Mutta mitä kummallista on erimielisyydessä? Seurakunnalla
pitää olla näky ja yhteiset arvot, mutta on paljon sellaisia asioita, joista
ihmiset vain ovat eri mieltä – se on aivan normaalia. Jäähyväispuheessaan
Jeesus toivoi, että olisimme yhtä, emme samanlaisia, toistemme kopioita. Yhtä
oleminen tarkoittaa sitä, että hyväksymme erilaisuutemme ja sovittelemme niin,
että voimme toimia yhteisen päämäärän hyväksi.
Erimielisyyden tulkitseminen tuomitsemiseksi tai tukahduttamiseksi
ei rakenna yhteyttä. On eri asia olla eri mieltä kuin kapinoida yhteyttä
vastaan tai halveksia toista ihmistä. Mielipide on vain mielipide, ja
jokaisella on siihen oikeus.
Itsetutkiskelu, asiakeskeisyys, puhe, nauru – siinä joitakin
olennaisia seikkoja, kun käsitellään erimielisyyksiä ihmisyhteisössä. Kaikki
alkaa yksilöstä ja yksilön kasvusta kohti Kristuksen kaltaisuutta. Mitä Jeesus
tekisi, jos kuulisi, että hänestä on puhuttu pahaa selän takana, tai kun
lähimmäinen tuhahtaisi hänen mielipiteilleen? Mitä jos lentäisin kärpäseksi
kattoon ja huomaisin, miten ylimitoitettu tunnekuohuni oikeastaan onkaan. Ei
minulla ole mitään syytä puolustautua tai nousta vastahyökkäykseen.
Ja kun puhutaan seurakunnan asioista, puhutaan asioista.
Ilman oletettuja agendoja, mielistelyä ja menneisyyden painolasteja.
Asiakeskeisyys ei tarkoita, ettei saisi ilmaista tunteita, mutta nekin voi
ilmaista asiallisesti, kertoa miltä jokin asia itsestä tuntuu.
Puhetta ei voi olla liikaa niin kauan kuin se ei syrjäytä
varsinaista toimintaa. Kannattaa ennemmin sanoa kuin vaieta, sillä – tutkittu
juttu – puhuminen ehkäisee erimielisyyksiä. Uteliaisuus toisen ajatuksia
kohtaan kannattaa.
Erimielisyyksiä voidaan käsitellä myös huumorin avulla.
Yhdessä nauraminen luo läheisyyttä. Onnellinen se, jolla on viisas vitsailemisen
taito. Se on varsinkin pastorille tärkeä. Lisää hulluttelua ja heittäytymistä
seurakuntiin!
Emmehän vaali seurakunnassa liian ihanteellista kuvaa
ihmisistä ja ihmisten muodostamista yhteisöistä? Ikävä uutinen yksimielisyyden
tavoittelijoille on esimerkiksi se, että Väestöliiton asiantuntijoiden mukaan
kaksi kolmasosaa parisuhteen ristiriidoista on sellaisia, joita ei voi
ratkaista, vaan niiden kanssa pitää vain elää. Tämä lienee sovellettavissa myös
seurakuntaperheeseen.
Ollaan kristittyjen yhteisönäkin niin kuin perhe, jossa
välillä otetaan yhteen ja sitten taas sovitaan. Annetaan anteeksi niin kuin
Jeesus on antanut meille anteeksi. Ole sinä sinä niin minä olen minä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...