Yläasteella luokallani oli tyttö, joka ei ollut kovin
suosittu. Pääsyynä lienee ollut se, että hänellä oli mennyt sukset ristiin
luokan alfauroksen kanssa. Tällainen tausta ei voinut olla
vaikuttamatta maineeseen laajemminkin.
Luokkaretken lähestyessä joku sai päähänsä, että tyttöä,
jota tässä voisimme kutsua vaikkapa Anniksi, ei otettaisi mukaan. Hän oli lintsannut paljon eikä siksi ollut osallistunut
rahankeräykseen.
Ketään ei tuntunut häiritsevän se, että luokalla oli myös
monta poikaa, jotka eivät olleet leiponeet kakkuja myyjäisiin.
Oikeuden miekka sohaistiin vain Anniin. Päätettiin kerätä adressi,
jossa ilmoitettaisiin, että hän ei ole tervetullut. Jokainen
luokaltamme vahvisti viestin omalla allekirjoituksellaan, jopa Annin
kaverit. Vain yksi kieltäytyi.
Jos tarkkoja ollaan, kirjoittamatta jättäneitä oli kaksi.
Olin sinä päivänä poissa koulusta, joten omakätistä
allekirjoitustani ei adressista löytynyt. Luokan alfauros kuitenkin otti
oikeudekseen kirjoittaa myös minun nimeni listaan.
Jälkeenpäin kävin sanomassa Annille, etten olisi halunnut olla adressissa mukana. Se tuntui kuitenkin selittelyltä.
Minua jäi vaivaamaan, olisinko uskaltanut kieltäytyä, jos olisin
ollut paikalla. Olisiko minussa ollut naista vastustamaan yleistä
mielipidettä?
Eräs ystäväni totesi vuosien kuluttua: ”Kyllä Anni oli
koulukiusattu, vaikkei me sitä silloin tajuttu.” Niin, Annia ei pidetty kiusattuna, koska epäsuosio miellettiin hänen omaksi
syykseen: itsepähän ”oli sellainen”.
Minäkään en suoranaisesti osannut nimetä ilmiötä
kiusaamiseksi. Tunnistin kuitenkin tilanteen epäoikeudenmukaisuuden. Siinä mielessä voisi sanoa, että olin enemmän vastuussa kuin ne, jotka eivät tajunneet mitään.
Entä se yksi, joka oli paikalla mutta kieltäytyi
allekirjoittamasta? Ihailen syvästi tuon tytön sisäistä voimaa.
En tiedä, oliko luokallamme minkään sortin uskovaisia, ja itsekin vasta etsiskelin. Adressista kieltäytyjä sattui
kuitenkin olemaan ateisti. Miksi hän käyttäytyi suoraselkäisemmin kuin muut? Luulen vastauksen liittyvän siihen, että hän oli
joutunut miettimään vakaumustaan ja moraaliaan muita tarkemmin. Siinä missä muut murtuivat ryhmäpaineen alla, ateisti
noudatti omaatuntoaan.
Tapauksesta voi löytää kaksi opetusta. Ensinnäkin asioista
saa paremman otteen, jos ne osaa nimetä. Kun lääkäri tekee
syöpädiagnoosin, hoidot voidaan aloittaa. Kun syrjintä todetaan syrjinnäksi, osalliset voidaan laittaa vastuuseen.
Professori Christina Salmivallin kehittämässä kiusaamisen vastaisessa KiVa-ohjelmassa yksi periaate on vaikuttaa
sivustakatsojiin. Kiusaajaa motivoi sosiaalinen valta, joten tekojen
palkitsevuus vähenee, jos me enemmistö emme anna niille hiljaista hyväksyntää tai suoranaista rohkaisua esimerkiksi
naurahduksilla ja nyökkäyksillä.
Toinen opetus liittyy vakaumukseen. Tosielämän koetuksissa vain aidosti sisäistetyistä arvoista on apua
päätöksenteossa. Kristittyjen tapauksessa ”mitä Jeesus tekisi” on edelleen
toimiva lähtökohta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...