Tänä
vuonna juhlimme Suomen 100-vuotista historiaa. Ihmisen ikänä
sata vuotta on suhteellisen pitkä aika, mutta koko ihmissuvun historiassa
se tuntuu vain ohikiitävältä hetkeltä.
Yli
sata vuotta on kulunut myös rakkaan herätysliikkeemme rantautumisesta
silloiseen Venäjän vallan alla eläneeseen Suomeen. Tuolloin
ei itsenäisyys ollut kuin joidenkin harvojen ryhmittymien haaveena.
Sitä ajoivat lähinnä Nuorsuomalainen ja Ruotsalainen
puolue, jotka yhdessä vastustivat venäläistämistä ja
puolustivat Suomen perustuslakia.
Mitenkähän
olisi helluntaiherätyksen tulon Suomeen käynyt – Herra
yksin tietää – jos esimerkiksi Juhani Ahon veli Pekka Brofelt ei
olisi aluksi ollut innokas nuorsuomalainen aktivisti? Jopa niin
innokas, että hänet Venäjän hallitsijan toimesta karkotettiin Ruotsiin.
Tällä
”komennuksellaan” Pekka Brofelt koki uudestisyntymisen ihmeen,
ja palattuaan takaisin itsenäiseen Suomeen hän alkoi
– toimittajan ja saarnaajan virkansa ohella – julistaa voimallista sanomaa
Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä. Tiettyjen vaiheiden
jälkeen Brofelt liittyi monien muiden tavoin helluntaiherätykseen. Suomen
satavuotiseen historiaan liittyy siis paljon niin
sanottua poliittista ja hengellistä historiaa, jotka nivoutuvat jollain
salatulla tavalla yhteen.
Roomalaiskirjeen
(13:1–7) ohje on erittäin ristiriitainen esimerkiksi Pekka
Brofeltin kohdalla. Hän asettui julkisesti silloista esivaltaa
vastaan, sai rangaistuksen ja kotiin palattuaan oli kuitenkin suureksi
siunaukseksi koko Suomelle. Raamattu mainitsee myös,
että ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä
teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra” (Jes. 55:8). No,
tähän ei voi sanoa muuta kuin raikuvan aamenen.
Yleisesti
ottaen satavuotiaan Suomen historiassa eri herätysliikkeet, niin
luterilaisen kirkon sisäiset kuin muutkin, ovat olleet merkittävällä
tavalla muokkaamassa lainsäädäntöämme ja esimerkiksi maamme
sosiaalihuoltoa ja koulutusta myönteiseen ja lähimmäistä
huomioivaan suuntaan.
Entäpä
nyt? Ahneus, oman edun tavoittelu, ”huoleton lepo ja
leivän yltäkylläisyys” ovat sumentaneet kykymme nähdä lähimmäisemme hädän
ja tuskan. Ei vain aineellisen, vaan ennen kaikkea
hengellisen. Puhun nyt vain oman rakkaan herätysliikkeemme keskuudessa
tapahtuneesta jakautumisesta.
On
aika nostaa ”kissa pöydälle” ja ravistella meitä tämän ajan fariseuksia
– joihin ikävä kyllä itsekin kuulun.
Meillä
on tänään, ei vai kahden kerroksen väkeä, vaan kolmen. On
Helluntaikansaa, Helluntaikirkkoa ja niitä, jotka eivät välitä
kuulua kumpaankaan. Ovathan vain kirjoilla jossakin helluntaiseurakunnassa.
Satavuotiaan
Suomen tie tähän päivään on ollut kivikkoista ja karua
kansalaissodan, puolustussodan ja monien poliittisten ristiriitojen sävyttämänä.
Eikö meillä olekaan tänään syytä juhlia Jumalan
suurta johdatusta ja siunausta kansakuntamme ja eri kirkko-
ja seurakuntiemme kohdalla? Vai haluammeko edelleen elää
jaetussa Suomessa?
Nykypäivän
poliittiset jakolinjat eivät ole kovin räikeitä ja syviä,
mutta hengellisessä kentässä tuntuu kuin etääntyisimme toisistamme
– ja vain siksi, että haluamme olla itse aina vain oikeassa.
Tapio Kyyhkynen
Kirjoittaja
on emerituspastori ja sairaalasielunhoitaja.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...