Onnea ja menestystä 140-vuotiaalle

Mitä tarkoittaa, että Sanansaattaja on herätysliikkeen ja samalla protestiliikkeen lehti? Tätä pohdittiin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen äänenkannattajan, Sanansaattajan, uutisessa toissa viikolla. Jutun aiheena olivat julkaisun 140-vuotisjuhlat ja siellä käyty keskustelu lehden roolista.

Kysymys on kerrassaan hyvä. Ristin Voiton toimittajana en voi olla sijoittamatta omaa lehteämme siihen. Mekin edustamme herätysliikettä – jos sanan väljä käyttö sallitaan – mutta onko edustamamme yhteisö yhä protestiliike? Mihin kohdistuu helluntailiikkeen protesti nykyään: Yhteiskunnan maallistumiseen? Muiden kristillisten yhteisöjen mielestämme vääriin painotuksiin? Oman hengellisyytemme nuupahtaneisuuteen?

Vai olemmeko jo luovuttamassa.

Entä mikä rooli protestilla tulisi olla liikkeen lehdessä? Kun Sanansaattajan ensimmäinen numero ilmestyi 3. tammikuuta 1876, lehden ohjelmajulistuksessa kaksi ensimmäistä tavoitetta olivat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin julistaminen sekä Jumalan lain esillä pitäminen synnintunnon herättämiseksi suruttomissa.

Vuosien varrella lehti onkin ottanut kantaa mitä moninaisimpiin kirkkoa ja yhteiskuntaa koskeviin aiheisiin. Kuten 140-vuotisjuhlassa todettiin, lainjulistus on kuitenkin vaikea laji.

Juhlassa puhuneen entisen päätoimittajan Seppo Suokunnaksen mukaan lehden ei pitäisi olla räksyttäjä, josta voidaan lukea, ”mitä siellä nyt vastustetaan”. (Hyvä muistutus myös meille RV:n tekijöille.) Kristillisen aviisin sisältö ei saa olla pelkkää lakia ja moitetta.

Onneksi protestina toimiminen ei sitä edellytäkään. Merkittävä osa herätysliikkeiden protestista näyttäisi nimittäin syntyvän automaattisena sivutuotteena silloin, kun yhteisöt keskittyvät edistämään Uuden testamentin mukaista kristillistä uskoa ja seurakuntien hyvinvointia. Sanansaattajan päätoimittaja Hannu Kipon sanoin: ”turvallista luterilaista uskonoppia ei aina ole katsottu hyvällä”.

Tämä koskee kai myös kristinopin helluntailaisittain painotettua versiota. Tällaista terveen kristillisyyden esillä pitämisenä ilmenevää vastarintahenkeä toivon RV:stäkin löytyvän.

Sanansaattajan juhlauutisen mukaan Sleyn äänenkannattajan tehtävänä on edelleenkin julistaa sitä, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta. Lehteä tehdään, ”jotta lähimmäistemme elämään tuotaisiin onni, ilo ja rauha”.

Mielikuvissa Sley ei ole luterilaisista herätysliikeyhteisöistä kaikista ulospäinsuuntautuvin. Silti 140-vuotisjuhlassa korostui artikkelin mukaan se, kuinka Jumalan sanaa ja perinteistä, koeteltua kristillisyyttä ei kukaan voi omistaa; se ei ole minkään yhteisön oma aate.

Pystymmekö me helluntailiikkeessä sanomaan näihin ajatuksiin aamenen? Rohkenisimmeko ottaa lähimmäistemme onnen, ilon ja rauhan omaksi motoksemme?

Lopuksi vielä yksi sitaatti emerituspäätoimittaja Suokunnakselta:

”Ihmiset ovat hengellisessä elämässään erilaisissa vaiheissa. Heidän pakottamisensa samaan muottiin ei onnistu.”

Menestystä Sleylle ja maamme vanhimmalle viikoittain ilmestyvälle kristilliselle lehdelle, 140-vuotiaalle Sanansaattajalle. Ydinsanomamme on yhteinen.


Heikki Salmela

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.