Viime vuoden aikana Ristin Voitossa käytettiin monta puheenvuoroa musiikista. Keskustelun käynnisti Juhannuskonferenssin aiemmasta poikennut musiikkilinja sekä Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n kannanotto, jossa yhdistys toi esiin näkemyksensä seurakuntamusiikin yksipuolistumisesta.
Moni on päässyt tuomaan esiin toiveen erilaisten musiikkimakujen kunnioittamisesta ja tasapainon hakemisesta. Tämänhetkisen konsensuksen voisi kiteyttää kai siten, että jokaiselle jotakin ja mennään aina tilanteen mukaan, vanhoissakin lauluissa on usein ylistävä sanoma, ja ylistys on muutakin kuin ylistysmusiikkia. Hyviä pointteja kaikki.
Samaan aikaan helluntaiseurakunnissa vaikuttaa pitkänä, hiljaisena prosessina jumalanpalvelusten uudistamistyö. Tällä vuosituhannella on ollut vaikea löytää henkilöä, joka ei olisi sitä mieltä, että jumalanpalveluksen on elettävä ajassa ja siitä on tehtävä enemmän nuoria sukupolvia kutsuva. Hyvää tahtoa on vaikka kuinka paljon.
Kun puhe kääntyy kokousten musiikkiin, keskustelun sävy kuitenkin usein muuttuu. Äskeisen rohkean uudistajan ja kadonneen sukupolven metsästäjän kasvoille hiipii huolestunut ilme. Kohtuullisen pienetkin musiikkia koskevat muutokset näyttäytyvät radikaaleina ja repivinä.
Vaikka asian näkisi kernaasti toisin, suuressa osassa seurakuntia päätöksentekijöillä on samanaikaisesti päällä korostuneen arvostava suhde menneisyyteen ja toisaalta pelokas suhde käytännössä mihinkään uuteen. Molemmat jo yksin esiintyessään – samanaikaisuudesta puhumattakaan – tekevät uudistumisesta mahdotonta.
Uudistaminen jää siihen, että nuoret käväisevät jossain vastuutehtävässä kokouksissa silloin tällöin, ja vanhimmistoon tai hallitukseen nimetään välillä joku nuori veli. Tosiasiassa ollaan valovuoden päässä siitä, että seurakuntaan olisi syntymässä prosessi, jossa etukäteen määritellyllä aikavälillä vastuu kokonaisuudessaan siirtyisi seuraavalle sukupolvelle.
Musiikkikeskustelussa harmittaakin juuri se, että sitä käydään irrallaan seurakunnan kokonaisuudistamisen suunnittelusta.
Pelot ovat usein melko aiheettomia: tuskin koko maassa on kuin kourallinen sellaisia radikalisteja, jotka haluaisivat kokouksiin vain amerikkalaista ylistysmusiikkia. Kyse on suunnan ottamisesta ja 5–10 vuoden mittaiseen prosessiin lähtemisestä, ei äkkijyrkästä rysäyksestä.
Musiikki voisi joka tapauksessa olla se kuuluisa ensimmäinen askel, kun seurakuntaa siirretään uudelle sukupolvelle. Musiikki vaikuttaa ilmapiiriin nimenomaan siinä, ollaanko enemmän kallellaan menneeseen vai tulevaan.
Jos perinteisen ja uuden seurakuntamusiikin (joka siis on muutakin kuin ylistysmusiikkia) suhde on nykyisin noin 80/20 perinteisen musiikin hyväksi, en näe mitään syytä, ettei luku voitaisi keikauttaa monilla paikkakunnilla toisin päin kohtuullisen lyhyessäkin ajassa.
Anssi Tiittanen Kirjoittaja on Ristin Voiton toimituspäällikkö.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...