Erilaisista valmennuksista on tullut aikanamme varsin trendikkäitä. Ohjaustarjonnasta ei ole pulaa. Personal trainerit kannustavat kunnonkohottajia. Business coachit jakavat ajatuksiaan yritysjohtajille elämäntapavalmentajien ohjeistaessa hyvinvointiinsa panostavia.
Annetut lupaukset kannustavat myönteisyyteen ja yrittämiseen. ”Onko keskivartaloosi talven aikana kertynyt ylimääräistä ja tarpeetonta? Ei hätää, näillä ohjeilla saat itsesi kuntoon jo ennen kesää.”
Raamattu ohjeistaa, että hyödyllinen kuntoon pyrkiminen on viisautta. Onko ponnistelu suositeltavaa vain vartalon esteettisen sopusoinnun vaalimiseksi, vai hyötyykö ihminen siitä myös muutoin? Ajavatko yhteiskunnassamme vallitsevat esteettiset unelmamme ohi perinteisten eettisten ihanteiden?
Kilpailuyhteiskunnan jäseninä haluaisimme saada aikaan sellaista, mikä voisi olla merkittävää ja kestävää. Todellisuus ympärillämme on kuitenkin usein tätä ihannetta ihmeellisempää. Rikkoutuneet ihmissuhteet, anteeksiantamattomuus, eettisten rajojen polkeminen, välinpitämättömyys ja piittaamattomuus tekojemme seurauksista ovat vain muutamia esimerkkejä asioiden hyödyllisen kuntoonpanon laiminlyönneistä.
Miksi hyödyllistä asioiden kuntoon laittamista kutsutaan viisaudeksi? Sehän vaatisi vaivannäköä, jota haluttaisiin usein välttää itsekeskeisyyden kustannuksella.
Asioiden kuntoon saattaminen ei ole hetkellistä pintaremonttia, jonka avulla epäkohtia vain silotellaan ja peitellään. Jos asioita ja ihmissuhteita laitetaan kuntoon hällä väliä -asenteella, kunnostaminen on laadullisesti heikkoa ja kostautuu varsin nopeasti. Ihmisyyteen liittyviä ongelmia ja rikkoutumisia ei korjata vain hetkellisen tunnelaastaroinnin avulla. Viisaus liittyy hyvään lopputulokseen. Tuolloin rikki mennyt voi eheytyä ja hyödytön voi muuttua hyödylliseksi.
Anteeksipyytäminen ja -antaminen ovat esimerkkejä ihmissuhteiden hyödyllisestä kuntoonpanosta. Niiden kummankin lähtökohtana on toiveikkuus siitä, että rikkoutuneet kuviot eheytyisivät.
Ennaltaehkäisemisellä taas tavoitellaan rikkoutumisen välttämistä. Ilmaus ”on parempi ennaltaehkäistä kuin valittaa” kuvaa teoreettisen vaikuttamistyön tärkeyttä, jotta käytännön tunnehaavoja ei syntyisi. Jos ihmisellä on ”minähän sanoin” -asenne, hän voi sillä eliminoida oman vastuunsa toisen rikkoutumisesta
Kiinalainen sanonta kuvaa oikeassa olemisen haluamme näin: ”Kun laiva on jo uponnut, kaikki tietävät, miten se olisi tullut pelastaa.” Tuo kuviteltu viisaus ei kuitenkaan ole hyödyllistä kuntoonpanoa. Uusi raamatunkäännös ilmaisee hyödyllisen asioiden kuntoon laittamisen seuraavasti: ”On hyödyllistä soveltaa viisaus käytäntöön” (Saarn. 10:10).
Kykyämme ymmärtää asioita ei tarkoitettu vain teoreettiseksi rikkaudeksemme. Olemmeko valmiita oppimaan toinen toisiltamme? Neuvonantajien runsaus tuo edelleenkin mukanaan siunauksen, joka mahdollistaa asioiden hyödyllisen kuntoonpanon.
Ari Joensuu Kirjoittaja on Fida Internationalin aluejohtaja.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...