Maailmaa pelastamassa

Toimittajana on seurattava koko ajan uutisia. Viime syksynä mediakentällä tapahtui jotakin. Aivan kuin iso laiva olisi kääntynyt jyrkästi, ja yhtäkkiä ilmastonmuutos oli kaikkien huulilla. Ennen sukupuolineutraalia avioliittolakia näkyi vastaava ilmiö, kun media rummutti sitä jatkuvasti. Nyt kun laki on hyväksytty, voidaan edetä muihin aiheisiin.

Ympäristöpuheessa on luonnon hyvinvoinnin ja hiilijalanjäljen lisäksi kyse kokonaisesta maailmankuvasta. Siinä on myös vaikea erottaa fakta mielikuvista. Kauppalehti kertoi jo vuonna 2015 tutkimuksesta, jossa todettiin, että kasvisruuan tuotanto vaatii enemmän energiaa ja vettä kuin epäterveellisempi, jopa possua sisältävä, ruoka.

Jos faktat tunnistaisi selvemmin ja ideana olisi varjella Luojan luomaa ympäristöä ja elämää maalaisjärkisin valinnoin, ympäristötalkoot kuulostaisivat hyvältä. Vastenmielistä ympäristöpuheesta tekee kuitenkin se tausta, jota ei määritellä mutta joka tulee läpi.

Ilmastomarssiin lähtevä ikään kuin ottaa syyllisyyden taakan päälleen niin lisääntymisestään, syömisestään, liikkumisestaan kuin lopulta koko olemassaolostaan. Tässä kuvassa ihminen ei ole enää arvokas yksilö, jonka Jumala loi kuvakseen. Eikä ilmastokeskustelussa Jumalan asemassa totisesti ole Jumala, vaan luonto – joka kyllä heijastaa suuren Luojan ihmeellisiä tekoja ja sikäli voi vaikuttaa jumalalliselta.

Tätä rakennelmaa kristittynä en pysty ostamaan, koska se kääntää kuvan Jumalasta, ihmisestä ja maailmasta päälaelleen. Ja vaikka luontoakin saataisiin varjeltua, tämä maailma ei pysy ikuisesti. Niinpä pelastustyötkin merkitsevät enintään jatkoaikaa.

Uudessa, vihreässä maailmassa suurimpia mielikuvavihollisia ovat konservatiiviset kristityt. Heidät nähdään helposti kerskakuluttajina, jotka ovat vain hurjastelumatkalla ikuisuuteen. Maailmanlaajuisessa kuvassa tätä ymmärtää, mutta en voi olla miettimättä niitä tuntemiani maaseutujen uskovia, jotka viljelevät ison osan ravinnostaan eivätkä kuluta juuri lainkaan. Vaikka he ovat konservatiiveja, aito rakkaus luontoon näkyy kaikessa heidän elämässään. Stereotypia ei siis päde kaikkiin.

Ympäristöpuheelle on silti varmasti nyt oikea aika. Keskustelussa täytyy kuitenkin kestää myös kritiikkiä. On eri asia miettiä, miten vaalia ympäristöä lastenlapsille asti, kuin täyttää koko keskusteluilmasto korkeapaineistetulla puheella siitä, miten suuri synti on olla olemassa.

Jokainen uskova voi miettiä, mitä oikeasti tarvitsee ja mikä on luonnolle hyväksi. Sen ohessa ylivoimainen tapa pelastaa maailmaa on kertoa maailmalle Pelastajasta.

Uskon, että jopa median luoma ympäristöahdistus raivaa ihmisten sydämissä tilaa heidät vapauttavalle sanomalle. Kerrotaan heille, että Jeesus on kantanut heidän syyllisyytensä ja syntinsä – myös ympäristösynnit – ja haluaa olla heidän kanssaan maailman loppuun asti. Ja vielä sen jälkeenkin.

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.