Jeesuksen ensimmäiset seuraajat elivät vahvasti opettajansa paluun odotuksessa. Kristinusko ei kuitenkaan säilynyt lopunajallisena liikkeenä vaan muuttui. Vanha hokema osuu surullisen oikeaan: Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, mutta tilalle syntyi kirkkolaitos.
Suomessa on suhtauduttu lopun aikoja pohtivaan teologiaan usein varauksellisesti ja sitä on pidetty jopa vastenmielisenä. Tähän ovat epäilemättä vaikuttaneet fundamentalistiset liikkeet, jotka ovat vedonneet Raamatun ilmestyskirjallisuuteen ja käyttäneet sitä monesti hyvin mustavalkoisen katsomuksensa tueksi. Tutkijoiden mukaan nämä liikkeet kasvoivat etupäässä amerikkalaisen keskiluokan arvokonservatismista. Toki monet muutkin ryhmät hyödyntävät lopunaikakuvausten myyttisyyttä, jolla on helppo ruokkia pelkoa.
Alkuseurakunnan kristityt olivat Jeesuksen paluun lähiodotuksista huolimatta myönteisiä ja radikaaleja uudistajia, jotka alkoivat suuresti vaikuttaa oman maailmankautensa eettisiin ja moraalisiin arvoihin.
Kun toisen maailmansodan jälkeen asevarustelu kiihtyi ja talouskasvun tavoitteet hävittivät yhä laajemmin elinympäristöjä, jännite maapallon hyvinvoivan vähemmistön ja köyhän enemmistön välillä alkoi kasvaa. Köyhään osaan kuuluu paljon islaminuskoisia maita, joissa apokalyptisten sotien nähdään johtavan ihmiskuntaa tulevaisuudessa islamin käsiin.
Maanpäällisen paratiisin kupla on ajat sitten särkynyt. Siksi meiltä kysytään kristittyinä, osaammeko tässä monella lailla levottomassa ajassa lohduttaa ahdistuneita aidolla iankaikkisuustoivolla? Vai vievätkö vääristyneet, eri uskontojen apokalyptiset liikkeet yhä suurempia massoja harhaan?
Kristillisyyden lopunajallinen näköala lupaa myönteistä muutosta. Se ei ole pelon lietsomista vaan katseen kiinnittämistä uuteen, parempaan maailmaan. Myös Israelille Messiaan paluu merkitsee vapautusta, kun kansa suurena joukkona kääntyy Jeesuksen puoleen.
Vanhassa testamentissa kerrotaan vääristä profeetoista, jotka kuuluttivat ”rauha, rauha”, vaikkei rauhaa ollut. Uhkien keskellä ei pidä siis vain rauhoitella lupauksella, ettei Jumala salli ihmiskunnan ajautua tuhoon. Lopunajallisiin tapahtumiin liittyy pahuutta ja tuhoa. Pelottelu ei ole kuitenkaan evankeliumin viesti.
Erityisesti Jesajan ja Ilmestyskirjan luonnehdinnat uudesta maailmasta ja luomakunnan vapautuksesta ovat myönteisiä, mutta nekään eivät tyynnyttele maanpäällisillä kaikki päättyy hyvin -lupauksilla. Usko Jeesus Messiaan paluuseen on yhä evankeliumin ydintä, joka ei passivoi arjessa. Jeesuksen varhaiset seuraajat mursivat sosiaalisia rajoja ja joutuivat vaikeuksiin johtajien kanssa. Silti he valitsivat vaihtoehtoisen elämäntavan ja olivat oikeudenmukaisuuden tienraivaajia.
Mooses näki Nebon vuorelta Luvatun maan. Jeesuksen ensimmäiset oppilaat kapusivat omalle näköalapaikalleen Vapahtajansa kanssa. Kun apostolit palasivat Kirkastusvuoren keidashetkestä, he alkoivat Jeesuksen seurassa hiljalleen ymmärtää, mistä aidossa elämässä on kyse. Heistä kasvoi pelottomia julistajia synkän maailman keskelle.
Jeesus opetti Jumalan valtakunnasta, jonka valmistelussa uskovien voimana on Pyhä Henki. Tuon voiman ilmenemistä ovat ihmeet ja merkit, jotka seuraavat julistettua sanaa.
Heikki Kangas
Kirjoittaja on erikoistoimittaja, joka on asunut Israelissa vuodesta 1990 lähtien.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...