Luin vastikään mielenkiintoisen kirjoitelman otsikon: ”Tykitystä, vai hiljentymistä?” Kyseisen lukukokemuksen jälkeen jäin pohtimaan, ovatko tykittäminen ja hiljentyminen muka toistensa vastakohtia.
Termeille antamamme sisällöt auttavat kysymykseen vastaamista. Vaikeneminen, kuuntelun tehostaminen ja häiritsevien sivuäänien eliminoiminen ovat osa hiljentymistä. Tykitys ei enää liity ainoastaan sotaterminologiaan. Ilmaisulla voidaan kuvata myös jatkuvaa, keskeyttämätöntä ja tehokasta toimintaa. Urheilumaailma on ottanut ilmaisun omakseen kuvatessaan mallikasta yksilösuoritusta, joka kruunaa esimerkillisen ja tuloksekkaan toiminnan.
Hiljentymistä vieroksutaan usein huonoilla perusteilla. Se voidaan kokea ajanhukaksi, tehottomuudeksi, tuloksettomuudeksi tai rytmistä karkaamiseksi. Tykitys, tehokkuus ja hyökkäävyys ovat esimerkkejä toimista, joilla tulosta väitetään syntyvän. Tykitys synnyttää toivottua tekemisen melua, josta hiljentymisen kautta pyritään hetkeksi pois.
Hiljentyminen on kyky, jota me voimme osittain hallita. Siihen liittyy taito vähentää vauhtia, pysähtyä. Toisinaan hiljentyminen voi tapahtua myös ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tuolloin kokemiseen liittyy usein myös kipua ja tuskaa. Pakkopysähdys, jota emme enää itse hallitse, on usein kaikkein kivuliainta. Eteneminen ei enää ole mahdollista riittävän suuren esteen ilmaantuessa tiellemme.
Meille on annettu kyky pitää nopeus ja sitä ohjaava voima tasapainossa. Kiihtyvä vauhti ilman kykyä pysähtyä on uhka. Pysähdys ilman etenemistä johtaa puolestaan usein jumittumiseen. Hiljentymisen ja kiihdyttämisen on toimittava sopusoinnussa toinen toistensa kanssa.
Tykittämistä leimaa usein kuvitelma, että panokset eivät ole vähissä. Sarjatulen ampuminen voi tapahtua sanoilla ja teoilla ilman rajallisuuden kokemusta tai tunnetta. ”Anna palaa”- tai ”kyllä lähtee” -mentaliteetti ei laske välttämättä paukuttelun kustannuksia. Näiden väärien asenteiden kanssa on usein helppo lähteä mukaan elämän kiihdytyskisaan. Vauhdin kasvaessa pysähdys ja hiljentyminen eivät enää onnistu ilman varavarjoja. Ne ovat hiljentymistä nopeuttavia teknisiä apuvälineitä.
Miksi sitten elämässä on hyväksi hiljentyä ajoittain? Kiirehtiessäni en välttämättä näe, kuule, haista tai aisti elämän moniulotteisuutta sen kaikessa rikkaudessa. Hiljentyminen laajentaa usein näkökykyämme ja lisää mahdollisuutta kuulla myös vähemmän äänekkäät ilmaisut ja huokaukset.
Tehokkuutta ihannoivan elämän paradoksi on edelleenkin se, että myös vaikenemalla ja olemalla hiljaa voidaan voittaa suuriakin taisteluja. Hiljentyminen voi parhaimmillaan lisätä armollisuutta suhteessa itseemme ja toinen toisiimme.
Juuri armollisuuden oivaltaminen vähentää tarvetta elämän juoksuradalla tapahtuvaan revittelyyn. Onnistumisen tunne ei enää rajoitu vain tekemiseen, vaan voi iloita myös olemisen rikkaudesta.
UutisetReformaation merkkivuosi alkoi jo. Helluntaiseurakunnissa aiheeseen suhtaudutaan pääosin myönteisesti, mutta käytännön ideat ovat monella hädin tuskin mietintävaiheessa.
UutisetKoetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on -seminaarissa kehotettiin punnitsemaan ajan ilmiöitä Raamatun valossa. Turun helluntaiseurakunnassa 21.–23.10. järjestetyssä viikonlopputapahtumassa kuulti...
UutisetSuomen ensimmäinen kenttäpiispa nimettiin sodan keskellä lokakuussa 1941. Nimeäjä oli puolustusvoimien tuolloinen komentaja, marsalkka Mannerheim.
UutisetUskontokasvatuksen foorumi kokosi viime viikon keskiviikkona Tampereen Teopolikseen lähes 80 eri kirkkokuntien ja uskonnollisten yhteisöjen vastuunkantajaa pohtimaan yhteistyötä koulujen kanssa. Kysee...
UutisetHelsingin hiippakunnan hiippakuntasihteeri Jaana Räntilä arvioi sielunhoidon ja hengellisen kilvoittelun jääneen luterilaisessa kirkossa nykyisin vähäiseksi.
UutisetEuroopan Helluntaiyhteisö PEF järjestää marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina rukouspäivän Euroopan puolesta. Europe Prayer Sundayn (EPS) tarkoituksena on haastaa Euroopan helluntaiseurakuntia ja uskovi...
UutisetSarjakuvatraktaateistaan kuuluisa amerikkalainen Jack Chick on kuollut. ”Jumalan sarjakuvataiteilijaksi” kutsuttu Chick kuoli vanhuuteen 92-vuotiaana.
UutisetYli 2 000 slaavilaista helluntaivaikuttajaa yli 30 maasta kokoontui konferenssiin Ukrainan Lviviin lokakuun alkupuolella. Konferenssin järjesti eri maiden slaavilaisia helluntaiyhteisöjä kokoava IACEF...
UutisetIsraelin muinaismuistoviranomaiset ovat julkistaneet papyruslöydön, joka sisältää vanhimman Raamatun ulkopuolisen hepreankielisen viittauksen Jerusalemiin. Viranomaiset saivat papyruksen haltuunsa ant...