Aina kun seurakuntakulttuuriin ladataan tuoreempi päivitys,
en voi olla hihkumatta hiljaa itsekseni. Jokaisella saa ja
pitää olla omat mieltymyksensä, mutta mitä ymmärrettävämpää seurakunnan touhu on oven ohi käveleville ihmisille, sitä enemmän on mahdollista saada perusviestimme perille sen kuuleville.
Tämän takia on perusteltua pitää pientä meteliä aiheen puolesta.
Kuitenkin olen alkanut hahmottaa toista tämän kanssa päällekkäistä
keskustelua: sitä, onko pyhyys vielä tarpeellista – ja jos on, mitä se
on.
Kulttuurikädenväännön ihannetapauksissa perusteologia saa olla rauhassa ja taistelu käydään laulujen mollisointujen
prosenttiosuuksista ja ehtoollisjumalanpalveluksen pukumuodista. Kuitenkin ajoittain uudistamista puoltavien haaste on, että
lakaistessamme 1950-lukua pois seurakunnista on helppo pyyhkiä kynnyksen yli myös pyhityksen ja parannuksenteon ihanteet. Pyhityshämmennys on ymmärrettävä sivuoire. Voi olla vaikea ottaa vakavasti toisen uskonelämää, jos on juurtunut
ajatukseen, että kelpo kristitty sanoo rehdisti ”rauhaa” mutta ei värjää
tukkaansa tai osaa somekieltä. Samoin nuorempien vastareaktio on ymmärrettävä: jos pyhityksen mittarina pidetään
hiustyylin kosherpitoisuutta, mustaa vyötä kaanaan kielessä tai
etupenkissä istumista selkä suorassa, on helppo toivottaa koko
pyhyysperiaate tunkiolle Hengellisen laulukirjan ja Vian levyjen seuraan.
Vaikka mieltymyksiä on monenlaisia, meillä ei kuitenkaan ole oikeutta keksiä kristinuskoa uudelleen. Pyhitys on kiinteä osa kristillistä elämää. Lähtökohtaisesti se tarkoittaa, että Jumala päättää oikean ja väärän, ja tämä asia ei ole auki demokratialle vaan seuraamiselle. Velvollisuus seurata Raamatun ohjeita ja vaikka kristillistä seksuaalietiikkaa eivät ole 1960-luvun keksintöä.
Kaikkien osapuolten on tervettä muistaa, että pyhyys ei
tarkoita samaa kuin kovuus. Uskon perusta on siinä, että rakastava
Jumala tuli itse Pojassaan kuolemaan puolestamme. Tämä Jumala
rakastaa keskeneräisiä ihmisiä heidän rämpimisissään. Edes Paavali ei jättänyt koko Korintin seurakuntaa Saatanan haltuun,
vaikka väellä oli kriittisiä pyhityskriisejä.
Mitä avoimempia tahdomme olla ihmisille, sitä enemmän meidän pitää sietää keskeneräisyyttä. Tämä ei silti tarkoita, että
meidän pitäisi tiputtaa standardejamme, jotta taivas olisi
helpommin tavoitettavissa. Uskonelämän tarkoitus on muuttaa meidät,
antaa meille haasteita ja kasvattaa meitä. Kristinusko ei ole
pikaruoka vaan kestävyysjuoksua. Siinä keskeistä on kääntyä pois
kiusauksista, takertua Jumalaan, elää kompromissitonta elämää Jumalan kanssa ja valita oikein ihmissuhteissa.
Tällaisen pyhityksen tarkoitus on kasvattaa hengellisiä
lihaksia, mutta ei siksi, että niillä voisi mätkiä toisinajattelijoita
tai niitä voisi öljytä peilin edessä. Ne ovat siksi, että jaksaisimme
kantaa toistemme kuormia ja keskeneräisyyttä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...