Suomi
100 -juhlavuoden yksi keskeisimmistä hengellisistä päätapahtumista on
pian toteutettava Kristuspäivä. Tapahtuman myötä
maamme kaikkia kristittyjä kutsutaan yhteiseen rukousrintamaan. Kokoontumiseen
liittyvänä tärkeänä käsitteenä on sana
koti. Avainsanasta on johdettavissa tapahtuman kolme keskeistä
rukousaihetta: koti, kotimaa ja kotiseurakunta.
Sanaan
koti liittyy useita eri merkityksiä. Niitä voivat olla muun
muassa turvallisuus, rauha, lepopaikka ja kolkka, jossa saa
olla aivan oma itsensä. Koti on yleensä paikka, jossa viihdytään. Valitettavaa
on se, että joillekin kodin merkitys voi olla useistakin
eri syistä perin kielteinen. Kotiin liittyy siis paljon erilaisia
muistoja, joista useimmiten ollaan kiitollisia ikävuosien karttuessa.
Kotiemme
eheyden puolesta rukoileminen on edelleenkin tärkeä
hengellinen tehtävä. Kotia eivät muodosta vain rakennuksen neljä
seinää ja katto, vaan niiden sisällä asuvat yksilöt. Kodin
keskeisenä turvana voi edelleenkin olla rukouksen kaltainen
tunnustus: ”Minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa.”
Kodin sisäistä hyvinvointia uhkaa sen hengellisen ilmapiiriin
raunioituminen. Rukoilkaamme Kristuspäivänä kotiemme
hengellisten rakenteiden vahvistumista.
Kotimaa
käsitteenä kertoo alueesta, jossa lapsuutemme koti sijaitsi.
Tänään kaikkien maassamme asuvien osalta kotimaa ei
ole juhlavuottaan viettävä tuhansien järvien maa. Alati muuttuvan
maailman poliittinen tilanne on ajanut ja yhä ajaa tuhansia
ja tuhansia kodittomiksi, kauas omilta kotiseuduiltaan. Toisaalta
jatkuva matkustamisen lisääntyminen tuo mieleen
laulun sanat: ”Kotimaa kun taakse jäi, mietin silloin mielessäin,
mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.”
Kotimaahan
liittyvät ne henkiset juuret, joiden kautta koemme
yhteenkuuluvuutta ja samankaltaisuutta muiden alueella
syntyneiden, tai nyt siellä asustavien, kanssa. Vuosikymmeniä kotimaastani
poissa asustaneena haluaisin kannustaa meitä
jokaista kiittämään Kristuspäivänä rakkaasta kotimaastamme,
unohtamatta heitä, jotka ovat nyt luonamme kaukana
omasta lapsuudenkodistaan.
Kotiseurakunta
puolestaan on yhteisö, jossa meidän tulisi kokea aitoa
ja rakkaudellista yhteyttä. Kyseisen kokemuksen perustana on
vajavaisten uskonkilvoittelijoiden yhteinen turva, Jumalan
armo ja rakkaus.
Kyseessä
ei yksityinen klubi, jonne vain harvoilla olisi sisäänpääsyoikeus. Paikka
ei ole myöskään museo, jossa ihastelemme menneiden
vuosikymmenien erikoisuuksia. Kyseessä on
sellainen hengellinen yhteisö, jonne jokainen yksilö on tervetullut ja
jossa jokaisella on oikeus olla aidosti läsnä.
Hengellisen
kodin tehtävänä on pitää esillä niitä kristillisiä arvoja
ja periaatteita, joiden pohjalta voimme tehdä valintoja ja
rakennamme kestävää kehitystä itsemme, toistemme ja eri yhteisöjen
yhteiseksi hyväksi. Kyseisten arvojen ja periaatteiden mukainen
toiminta mahdollistaa edelleenkin uskon toivoon
ja tulevaisuuteen.
Kristilliset
arvot eivät ole menettäneet laadukkuuttaan siitäkään
huolimatta, että niitä kohtaan yhä raivokkaammin hyökätään.
Rukoilkaamme Kristuspäivänä, että jokainen maassamme
asustava voisi löytää joko ensimmäistä kertaa tai uudelleen
tien omaan kotiseurakuntaan.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...