Rakkaani Jouko on
haaveillut nuoruudestaan asti kuumailmapallomatkasta. Niinpä kun hän täytti 60
vuotta, järjestimme sukulaisten ja ystävien kanssa hänelle yllätyksen.
Keräsimme rahat kuumailmapallolentoa varten.
Oli lämmin kesäinen
sunnuntai-ilta. Saavuimme Puuppolan pellolle lähellä Jyväskylää. Jouko sai
ottaa seitsemän ystävää mukaansa kuumailmapallomatkalle. Kun olimme tulleet
paikalle, pilotti kertoi lentomatkasta. Ilmapiiri oli iloisen jännittynyt.
Pilotti kertoi, kuinka tuuli
määrää, minne lennolta laskeudutaan. Siksi auto seuraa maanteitse lentoa
tuodakseen matkustajat takaisin lähtöpaikalle. Pilotti selitti myös tuulen
vaikutusta pallon kulkuun ja tyynnytteli lopuksi, että nyt oli ihan hyvä sää.
Sitten hän laski kaasuilmapallon
lentoon ja seurasi sitä tarkkaavaisesti.
Hetken kuluttua hän sanoi, että
meidän pitää siirtyä Tikkakosken lentokentälle. Lähdimme ajamaan sinne, ja
siellä olikin hyvin tyyni sää. Jälleen kaasuilmapallo laskettiin matkaan, ja se
osoitti pilotille, että nyt oli kuumailmapallon sopiva hetki nousta taivaalle.
Jouko testasi ensiksi koriin
pääsyä. Yleisön aplodit palkitsivat onnistumisen. Niin alkoivat lentomatkan
valmistelut pilotin huudellessa ohjeita. Pian pallo olikin valmiina lähtöön ja
alkoi nousta koreineen hitaasti ilmaan. Mieheni vilkutti iloisesti ystäviensä kanssa
meille maan päälle jääville, ja pallo kohosi korin seuratessa sitä köyden
päässä kohti korkeuksia.
Soitin rakkaalleni ja kysyin,
miltä nyt tuntui.
Mahtavalle se kuului tuntuvan.
Siellä sitä leijuttiin ilmassa. Pallo kohosi kohoamistaan, kunnes se näkyi enää
vain pienenä pisteenä taivaalla.
Sitten tuli hiljaisuus. Tohina
oli ohi. Käki kukkui jossain kaukana, ja korvani vieressä inisi hyttynen. Oloni
oli majesteettinen ja pyhä: me jäimme tänne maan päälle, he lensivät ylös
korkeuksiin.
Mietin, kuinka pieni ihminen
loppujen lopuksi onkaan tässä maailmankaikkeudessa. Niin olivat kuulemma
vaipuneet mietteisiin pallolla matkaajatkin. Ystäväni kertoi pohtineensa, miten
ihminen yrittää ohjata omaa elämäänsä, mutta todellisuudessa Jumalan tuuli
kuljettaa meitä kaikkia niin kuin hänen tuulensa
kuljetti kuumailmapalloa.
Lentomatkalaiset eivät päässeet
laskeutumaan sinne, minne olivat aikoneet, ja heidän oli palattava lähtöpisteen
lähelle. Joukon mielenkiintoisin ja paras kokemus lennolla oli, kun hän
laskeutumisvaiheessa kokeili, miten koivujen latvaoksat liukuivat käden ohitse.
Siinä sai tuntea lennon nopeuden.
Näkövammaisena hän nautti
ilmassa olosta ja kuunteli, kuinka oma tytär ja ystävä kertoivat näköaloista.
Lentäminen on Joukosta aina ollut kiehtovaa.
Me maan päälle jääneet lähdimme
pikku hiljaa kahville, ja sitten kotikyläni taksi tuli hakemaan minua. Kun
saavuin kotiin, hämmästykseni oli suuri: puolisoni Jouko olikin jo kotona
odottamassa.
Hän oli tyytyväinen ja
onnellinen. Hänen unelmansa oli juuri toteutunut.
Jumalan tuuli sai kuljettaa
rakastani ilmojen halki. Puolisoni sai kokea luomakunnan suuruutta ja tuntea,
mitä on olla pieni ihminen suuren maailmankaikkeuden keskellä.
Tarja Varjonen
Kirjoittaja on
näkövammainen kirjailija Keski-Suomesta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...