Kristityn työpaikka on murroksessa. Toimitusjohtaja ajaa tiimiin
uutta työtapaa, ja kristittyä ahdistaa. Hän kokee itsensä menneen ajan
dinosaurukseksi, jonka toimintatavoilla ja toiveilla ei ole sijaa uudenlaisessa
digitalisoituvassa työyhteisössä.
Kotimatkalla autossa ahdistus ja pettymys saavat muodon
rukouksena, ja pian kristitty ryhtyy rukoilemaan kielillä puhuen. Kilometrit
taittuvat, ja vähä vähältä olo kevenee. Paine purkautuu tuntemattomien sanojen
virratessa suusta.
Myös toiveikkuus viriää. Ehkä minulle on vielä käyttöä, kristitty
kokee. Jos ei muilla, niin Jumalalla ainakin.
Kristitty ystävineen on pitämässä Healing on the Streets -esirukouspistettä
kaupungilla. Paikalle tulee nuori mies ja ryhtyy juttelemaan tiimiläisten
kanssa. Jonkin ajan kuluttua kristitty kysyy, haluaisiko mies, että hänen
puolestaan rukoillaan – ja jos, niin minkä asian puolesta erityisesti.
Nuorukainen sanoo aiheeksi sisäisen paranemisen.
Rukouksen aikana kristitty kokee, että poikkeuksellisesti hänen
tulee rukoilla tilanteessa kielillä puhuen. Rukoillessaan kielillä hänen
mieleensä nousee kuva, jonka hän arvelee koskevan nuoren miehen lapsuutta. Kun
kristitty kertoo siitä, mies alkaa itkeä ja sanoo kuvan vastaavan todellisuutta
ja liittyvän hänen isäsuhteeseensa.
Esirukoushetki jatkuu aiempien sukupolvien syntien kahleiden
katkomisena. Nuorukainen myös pyytää Jeesusta tulemaan sydämeensä ja antamaan
myös hänen syntinsä anteeksi.
Kristityn avioparin avioliitto natisee ristiriitojen paineessa.
Vaimo purkaa tilanteen herättämiä tuntoja naisten rukouspiirissä, ja
rukoushetken aikana hänen mieleensä tulee vahvasti harvinainen kertomus Vanhan
testamentin Aikakirjoista. Kun hän rukouksen jälkeen kertoo asiasta, eräs
toinen läsnäolijoista huvittuu: myös hän sai rukouksen aikana mieleensä
täsmälleen saman raamatullisen tarinan.
Kertomuksen aihepiiri ei ollut noussut mitenkään esille illan
kuluessa, eikä kumpikaan naisista ollut edes lukenut kyseistä Aikakirjojen kohtaa
hiljattain – avioliittonsa kanssa kipuilevan perheenäidin tapauksessa
lukemisesta oli vuosia.
Avioparille syntyy vahva tunne, että Jumalalla on sormensa pelissä
ja että hän haluaa sanoa heille jotakin kyseisen kertomuksen kautta. Myöhemmin
kertomus saa mielekkään selityksen toisessa rukoustilanteessa, tutun
sielunhoitajan sanoittamana.
Suomen herätyskristillisissä piireissä törmää aina ajoittain
näkemykseen, jonka mukaan Uudessa testamentissa kuvatut armolahjat ja muut
erikoiset Pyhän Hengen toimintatavat olivat vain alkuseurakunnan aikaan
tarkoitettu erityisilmiö. Tällaista väitettä esittävien mukaan nykyaikainen
karismaattisuus on suurelta osin huuhaata; parhaimmillaan harmitonta psykologiaa,
pahimmillaan pahojen henkien eksyttävää vaikutusta.
Arjen seurakuntaelämän todistusaineisto soittaa toiseen suuntaan.
Kuten edellä kerrotut, tuttavapiirissä hiljattain koetut esimerkit kertovat,
Jumala toimii tänäänkin yliluonnollisella, karismaattisella tavalla. Hän antaa
omilleen monenlaisia karismaattisia lahjoja, jotka hoitavat niin uskovan omaa
kuin toistenkin sielua.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...