Entisaikojen puhelinpylväät olivat kerrassaan käteviä. Sen
lisäksi, että ne toimittivat virkansa puhelinpylväinä, ne olivat oman toimensa
ohessa innokkaita evankeliumin työläisiä. Moni niistä alkoi 1970-luvulta lähtien
kantaa julistetta, johon oli isolla tekstillä kirjoitettu otsikossa oleva
herätyshuuto.
Lause tuli suomalaisille niin tutuksi, että se otettiin
yleiseen käyttöön, tosin moninaisiin tarkoituksiin muunneltuna. Sen avulla
saatiin ihmisten huomio. Viimeksi näkemäni versio liittyi vuoden alussa voimaan
tulleeseen lakimuutokseen: ”Uusi työaikalaki tulee – oletko valmis?”
Alussa tämä ”oletko valmis” -lause palveli puhtaasti
evankeliumin asiaa. Jeesus oli tulossa, ja sen julistamiseen valjastettiin koko
maan kattava puhelinpylväikkö. Julistus oli kirjoitettu selvästi, niin että sen
saattoivat teillä liikkuvat vaivatta lukea. Mutta saiko se ketään miettimään
asiaa syvemmin? Alettiinko Jeesuksen tulemiseen uskoa aiempaa enemmän?
Mitä ilmeisimmin kyllä. Ainakin 1970-luvulla alkoi
parikymmentä vuotta kestänyt kausi, jolloin asiasta puhuttiin paljon. Varmasti
se liittyi samaan aikaan maassamme vaikuttaneeseen herätysjaksoon. Mutta
puhelinpylväät tekivät uskollisesti oman osuutensa monien muiden asialle
syttyneiden toimijoiden kanssa.
Aikaa myöten mukaan rymistivät lopun ajan voimat, jotka
Pietarin toisen kirjeen sanoin pilkkaavat: ”Onko hän muka tullut, niin kuin
lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on
ollut maailman luomisesta asti.”
Niinpä niin, ikivanha, jo paratiisissa testattu Jumalan
sanaa kyseenalaistava menetelmä ihmisten harhauttamiseksi! Pietarin mukaan näin
puhuvat unohtavat tahallaan, että maailma ei ole pysynyt luomisesta asti
entisellään, vaan se tuhottiin vedenpaisumuksessa. Maailma ei myöskään tulisi
pysymään nykyisellään, vaan sitä odottaa toisenlainen tuho.
Nykyään kuulemme jatkuvasti ilmastonmuutoksen tuottamista
suurista muutoksista, ja vielä suuremmista uhkista tulevaisuudessa. Näitä
julistavat monet maallistuneet ihmiset päivittäin. Ei siis luulisi Jumalan
sanan vastustajien käyttävän enää väitteitä, jotka maallisetkin voimat
kumoavat.
Mutta Jumalan sanaa on aina vastustettu valheen voimalla,
milläpä muullakaan. Miksi muuttaa taktiikkaa, joka toimii? Lienemme mekin
uskovina saaneet osamme siitä kyseenalaistamisen propagandasta, joka liittyy
Jeesuksen toiseen tulemiseen. Koska jonnekin se vain jäi ja hiipui, Herran
odottamisen into. Taisi osua samoihin aikoihin, kun puhelinpylväiden plakaatit
pääsivät repsahtamaan.
Meidän pitäisi uudistua uskossamme Herran tulemukseen!
Edellinen aalto toi mukanaan ylilyöntejä ja heikkouksia, jotka osaltaan
johtivat siihen, että odotus hiipui. Virheet tulivat kalliiksi, mutta niistä on
opittu. Meidän ei enää tulisi jäädä tilaan, jossa Herran Jeesuksen tulemus
tuntuu käytännössä melko toisarvoiselta.
Sillä hän on joka tapauksessa tulossa. Eikö olekin?
Tapio Lohikko
Kirjoittaja on
Tampereen baptistiseurakunnan pastori.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...