Yrittäjäpariskunta pitää kiinni arvoistaan –
”Emme pyri mahdollisimman isoksi”
Partioaitan hyllyt tulvivat talvisia ulkoiluvarusteita,
jotka kilpailevat teknisillä ominaisuuksillaan. Yksinkertainen merinovillapipo
vetää huomion puoleensa keltaisella värillään. Sen reunaan ommeltu puunappi
kertoo tekijän olevan VAI-KO.
Lähempi tarkastelu yllättää: pipo on tehty Suomessa. Eikö
kaikki kotimainen tuotanto olekaan karannut halpoihin maihin?
Vaatemerkin perustajat Maria
ja Henri Vanonen vahvistavat, että heidän
tuotteensa eli pipot, hanskat ja kaulahuivit syntyvät Pohjanmaalla. Ratkaisu ei
ole halvin mahdollinen, mutta kyseessä on arvovalinta.
– Nimemme tulee kysymyssanasta ”vaiko”, esimerkiksi ”otanko
tämän vaiko tuon?” Se kuvastaa sitä, että tahdomme olla vaihtoehto
perinteiselle tekstiiliteollisuudelle. Tarjoamme mahdollisimman ekologisia ja
eettisiä tuotteita tyylistä ja laadusta tinkimättä.
Jalkapalloilijasta vaatesuunnittelijaksi
YouTube-videolla lavalle astuu ruutupaitaan ja pipoon
pukeutunut nuori nainen. Maria kertoo siinä yleisölleen, nuortenillan
osallistujille, miten hänestä ei tullutkaan ammattilaisjalkapalloilijaa vaan
vaatesuunnittelija. Hän kertoo tapauksen kesältä 2005, jolloin ensimmäinen
unelma oli vielä voimissaan.
– Makasin Finnair Stadiumin nurmessa kasvot itkusta märkinä.
Joukkueeni oli juuri hävinnyt Helsinki Cupin finaalin, ja se oli ehkä kovin paikka
sillä hetkellä. Otan voittamisen tosissani.
Hetkeä myöhemmin Maria palkittiin finaalin parhaana
pelaajana ja ikäluokan parhaana pelaajana. Tie huipulle olisi ollut auki, ellei
hän olisi samana kesänä loukkaantunut pahasti ja joutunut leikkauspöydälle.
Siitä alkoi loukkaantumisten kierre.
Kahdeksannen polvileikkauksen jälkeen nuoren naisen oli
myönnettävä itselleen, että jalkapallon aika oli ohi.
– Olin tosi katkera ja vihainen Jumalalle, hän muistelee.
Meni vuosia, ennen kuin mieleen alkoi nousta muita haaveita.
Maria muisti luovan puolensa, joka oli jäänyt urheilijan varjoon, ja hakeutui
opiskelemaan muotoilualaa.
Vuoden 2014 keväällä Maria ja Henri pohtivat tosissaan,
olisiko heillä edellytyksiä perustaa oma vaatemerkki.
– Kun teimme päätöksen, asiat etenivät melko nopeasti. Noin
kuukaudessa meillä oli ensimmäiset tuotteet myynnissä.
Ei kompromisseja
Vuonna 2005 tapahtui muutakin kuin Marian jalkapallounelman
lopun alku. Henri ja Maria tutustuivat toisiinsa bussissa matkalla kotiin
kristillisestä Youth Celebration -nuortentapahtumasta.
– Olimme pari vuotta kavereita ja salaa ihastuneita
toisiimme, kunnes aloimme seurustella. Naimisiin menimme vuonna 2010.
Yrityksessä Maria vastaa tuotteiden suunnittelusta,
sisällöntuotannosta ja graafisesta ilmeestä. Henri huolehtii verkkokaupasta, markkinoinnista
ja mainonnasta.
– Työnjako on tapahtunut melko luontevasti omien vahvuuksien
ja osaamisen pohjalta. Tietenkin työtehtävät menevät myös jonkin verran
päällekkäin ja katsomme asioita yhdessä läpi.
Pipot olivat luonteva valinta yrityksen päätuotteeksi, koska
molemmat ovat ”pipoihmisiä”. Varsinkin Maria viihtyy myssy päässä kesät talvet.
– Nykyään suurin osa pipoista on valmistettu akryylistä, ja
me näimme siinä kehityskohdan.
Myös villantuotantoon liittyy monia ongelmia, kuten suurten
lammaslaumojen aiheuttamaa eroosiota ja lampaiden huonoa kohtelua. Julkisuudessa
on kauhisteltu Australiassa yleistä mulesing-käytäntöä, jossa lampaan ihoa
leikataan ilman puudutusta loisten häätämiseksi.
Vanoset käyttävät tuotteisiinsa vain luomuvillaa, jonka
tuotannossa huomioidaan eläinten ja ympäristön hyvinvointi. Vahingolliset
kemikaalit ja julmat käytännöt ovat kiellettyjä, mikä tekee villasta
turvallista myös ihmiselle. Tuotteilla on kaksi ympäristömerkkiä, Bluesign ja
GOTS.
– Eettisyys osoittautui aluksi välillä vaikeaksi, koska
tuotantoerämme olivat niin pieniä. Teimme paljon kompromisseja esimerkiksi
materiaalivalinnoissa. Melko pian kuitenkin päätimme, että jos emme pysty
toimimaan arvojemme mukaan, emme valmista tuotetta ollenkaan, Henri sanoo.
VAI-KOn nettisivuilla vieraillessa käy selväksi, ettei
voiton tekeminen hinnalla millä hyvänsä ole tämän yrityksen johtotähtenä.
Blogissa kannustetaan lukijoita harkitsemaan ostoksiaan ja kierrättämään. Onko
tällainen toiminta oman oksan sahaamista, vai kääntyykö eettisyys lopulta
markkinaeduksi?
– Jos menestystä mitataan vain sillä, mitä jää viivan alle,
niin arvomaailmamme on varmasti jossain määrin oman oksan sahaamista, vaikka
siitä saisikin markkinaetua. Tavoitteemme ei kuitenkaan ole olla mahdollisimman
iso ja tuottoisa yritys, sillä juuri se on aiheuttanut eniten vahinkoa
ympäristölle ja ihmisille tekstiilialalla. Uskon, että yhä useampi kuluttaja
samaistuu arvomaailmaamme ja ostaa mieluummin yhden laadukkaan ja ekologisen
merinovillapipon kuin kolme akryylipipoa.
Vanoset kantavat sosiaalista vastuuta myös siinä muodossa,
että he lahjoittavat viisi prosenttia myynnistään lähetys- ja
kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin projektiin. Siinä autetaan
kambodzhalaisia maaseudun perheitä saamaan muun muassa puhdasta vettä.
– Fidan valinta yhteistyökumppaniksi oli meille selkeä, sillä halusimme
järjestön, jonka toimintaan voisimme luottaa. Olemme molemmat työskennelleet Fidan lähetystoreilla, ja minulla on
useita kavereita, joiden vanhemmat ovat toimineet Fidan työntekijöinä
ulkomailla, Henri sanoo.
Henri ja Maria olivat nuorempina aktiivisesti mukana Espoon
helluntaiseurakunnan toiminnassa. Nykyään he käyvät silloin tällöin
Suhe-seurakunnassa Helsingissä.
Vapaalla surffataan
Yrittäjäparin tyypillinen päivä koostuu aamukahvista,
sähköposteihin vastaamisesta, markkinoinnista ja uuden sisällön luomisesta.
VAI-KOn päämaja on Helsingissä Oulunkylässä, mutta varsinkin joulun alla erilaiset
tapahtumat vievät Vanosia ympäri maata. Nettikaupan kautta avautuu ovi myös
kansainvälisille markkinoille.
Yrittäjyyden hyvänä puolena Maria ja Henri pitävät sitä,
että saa tehdä itselle merkityksellistä työtä, jolla voi vaikuttaa muihinkin
ihmisiin. Vaikka puolisoa tulee nähtyä välillä vähän liikaakin, saman vision
jakaminen yhdistää.
– Huonoja puolia ovat toisinaan pitkäksi venyvät viikot ja
kova stressi. Tulee kausia, jolloin käytämme vapaa-ajan lähinnä nukkumiseen ja
syömiseen. Toisaalta välillä pystymme ottamaan vapaata tai tekemään reissuja
vapaammin kuin työssäkäyvät. Esimerkiksi viime talvena olimme kuukauden Sri
Lankalla surffaamassa.
Lautalajit ovat tärkeitä molemmille, ja lomakohteet
valikoituvat pitkälti surffausmahdollisuuksien mukaan. Mariakin pystyy
menneisyyden polvivammoistaan huolimatta harrastamaan lautailua, ”tosin hieman
kevyemmin kuin mieli tekisi”. Henri pelaa lisäksi salibandya, ja valokuvauksesta
on tullut Marialle rakas harrastus.
Kahden ja puolen vuoden yrittäjyyden jälkeen Vanoset voivat
sanoa oppineensa paljon, mutta he kokevat olevansa vasta alkutaipaleella.
– Tärkein oppitunti on ollut se, että meidän tulee olla
uskollisia arvoillemme ja yritysfilosofiallemme. Aina voi jossitella, mutta
virheistä oppii, ja niiden kautta olemme päätyneet tähän pisteeseen.
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...