Jo noin kymmenen vuoden ajan toteutettu kaksivuotinen yhteiskristillinen vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoiskoulutus on tuonut alalle paitsi osaamista myös naisia ja nuorempia tekijöitä, joista on perinteisesti ollut vankilatyössä puutetta.
– Olisi hyvä ymmärtää laajasti, ettei vankilatyössä ole kysymys vain julistamisesta, pitkään vankilatyötä lähetin ja koordinaattorin roolissa tehnyt Vesa Rautasaari kuvailee.
– Kysymys on siitä, että otetaan koppia ihmisestä.
Rautasaari pitää positiivisena sitä, jos työhön saadaan mukaan nuoria.
– Vangithan ovat keskimäärin nuoria. Keski-ikä on neljänkymmenen hujakoilla.
Vesa Rautasaari toimii nykyisin KAN ry:n Saarijärven yksikön vastaavana ohjaajana.
KAN ry on helluntaiseurakuntien päihdetyön järjestö. Yhdessä romanijärjestö Elämä ja Valon sekä Helluntaikirkon Hyvä Sanoma -palveluiden kanssa se muodostaa helluntaiseurakuntien vankilatyötä tekevän kolmikon. Tällä haavaa työ tehdään muun toimen ohella, eikä esimerkiksi vankilatyöhön keskittyvää palkattua koordinaattoria ole.
Vankilatyöhön kuuluvat esimerkiksi hengelliset tilaisuudet, jumalanpalvelukset ja hartaudet, joihin vanki voi osallistua, jollei siihen ole laissa säädettyä estettä. Laitoksissa osastointi vaikuttaa tilaisuuksiin osallistumiseen siten, että mukaan pääsevät samanaikaisesti vain tietyn osaston ihmiset.
Hengellistä ryhmätoimintaa, kuten raamattupiirejä, rajoittavat samanlaiset säännöt.
Turvallisuustekijät muodostuivat rajoitteiksi myös muutama vuosi sitten, kun vankilatyön varsinainen perinnelaji, niin sanottu sellityö, loppui.
– Se on ollut iso menetys, Vesa Rautasaari harmittelee.
– Keskustelut ja kohtaamiset ovat tärkeitä. Itse uskon, että jokainen ihminen täytyisi kohdata ja saavuttaa jollakin tavalla henkilökohtaisesti. Kirkkotilaisuuksissa kaveri ei pääse samalla tavalla kertomaan tuntojaan.
Aiemmin vankilalähetit kiertelivät kerroksilla. Oma selli, joka on rangaistusta suorittavalle myös senhetkinen koti, soi yksityisyyttä ja yhteisen kohtaamistilan lähetin kanssa.
– Siinä tilanteessa ei tarvitse pelätä kasvojen menettämistä, vaan voi olla aidommin oma itsensä.
Nykyisinkin henkilökohtaisia tapaamisia on, mutta ne täytyy erikseen pyytäen järjestää vankilan tapaamistilaan.
Työtä vankiloissa ohjaavat Rikosseuraamusalan hengellisen työn neuvottelukunnan muodostamat hengellisen työn periaatteet. Niihin kuuluvat vankien yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys, muiden hengellisen työn tekijöiden kunnioitus, yhteistyöhakuisuus ja luottamuksellisuus.
Periaatteissa on mainittuna käännyttämisen kielto. Vesa Rautasaaren mielestä ajatus siitä, että henkilö olisi vankilassa edes jotenkin vastentahtoisesti käännytettävissä, kuulostaa kaukaiselta.
– Vangit tulevat hartauksiin aina omasta tahdostaan. He hakeutuvat itse tilanteisiin, joissa voivat keskustella ja rukoilla.
Marssijärjestys kaikissa vankiloissa on selvä. Talon hengellisestä työstä vastaa vankilapappi.
– Meidän tulee toimia, kuten meitä ohjeistetaan, Vesa Rautasaari sanoo.
Suomen vankiloissa on paljon ihmisiä, jotka ovat uskossa ja joilla on taustaa hengellisissä piireissä. Vastaan tulee myös tuttuja, jotka ovat aiemman rangaistusjakson aikana tulleet uskoon, mutta lankeemusten myötä jälleen päätyneet vankilaan.
– Aina jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Armo on joka päivä uusi, Rautasaari kuvailee.
Työtä ohjaa ajatus siitä, ettei kukaan meistä vielä ole perillä.
– Matkan varrelle mahtuu kaiken näköistä. Tärkeintä on saada aikanaan se iankaikkinen seppele.
Yksi vankilatyössä piilevä riski on myös lähetin jääminen yksin.
– Seurakuntaa tarvitaan taustalle. On jonkin verran seurakuntia, joissa vankilatyön asiaa ei oikein saa pidettyä esillä, Vesa Rautasaari arvioi.
Käytännön ehdotukseksi Rautasaari heittää mahdollisuutta järjestää kahvituksia vankilalähetyksen hyväksi.
– Se on silloin kaikkien etu. Ihmiset saavat kahvia kokouksen jälkeen ja lähetti tukea polttoainekustannuksiin. Samalla seurakunta osoittaa tukea ja huomiota työlle.
Haastatteluhetkellä Vesa Rautasaari on auttamassa juuri Vaasan vankilasta vapautunutta henkilöä muutossa. Mies on asettumassa KAN ry:n Saarijärven yksikköön.
– Saarijärvi on erilainen yksikkö kuin muut työpisteemme. Keskitymme täällä tukemaan koevapausvankeja ja vapautuvia henkilöitä.
Juuri rangaistuksen jälkeiseen elämään on vankilatyössäkin pyritty kiinnittämään pitkään huomiota. Hetki on monille kriittinen. Toisaalta ihmisen mielessä on paljon toiveikkuutta vakaasta ja rikoksettomasta elämästä, toisaalta vanhat ja usein ainoat sosiaaliset ympyrät vetävät puoleensa.
– Seurakunta olisi tärkeä siinäkin kohdassa, Vesa Rautasaari toteaa.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...