On lauantai-ilta helluntailaisessa lapsiperheessä. Äiti koputtaa tyttöjen huoneen ovelle ja ilmoittaa – yrittäen kuulostaa rauhallisen itsevarmalta – että huomenna mennään sitten kirkkoon.
– Meillä lapset eivät yksinkertaisesti halua lähteä kokoukseen. Ja sielläkin he istuvat mieluummin meidän vieressämme kuin menevät pyhäkouluun, Kaisa toteaa.
Tilanne tuntuu vanhemmista ikävältä ja hämmentävältä. Kun Kaisa oli lapsi, pyhäkoulu oli hänelle mieluisa paikka.
Selvää yhtä syytä lasten seurakunta-allergiaan ei ole löytynyt. Kaisa arvelee, että asiaan vaikuttaa heidän lastensa ujous, mutta vielä tätäkin enemmän se, ettei lapsilla ole seurakunnassa yhtä hyviä kavereita kuin muualla. Myös pyhäkoulun usein vaihtuvat kasvot vaikeuttavat toisiin tutustumista, ryhmäytymistä ja kuulumisen tunnetta.
– Lisäksi lapset ovat paheksuneet joskus, miksi kokouksessa setä huutaa, tai sitä, että siellä lauletaan puoli tuntia heille tuntemattomia lauluja. Tietysti se pitkästyttää heitä.
Lasten vastarinnasta huolimatta perhe käy seurakunnassa säännöllisesti. Yksityiskohtien osalta vanhemmat pyrkivät luovimaan, ettei sanoista kirkko ja pakko tulisi synonyymeja.
– Toinen meistä on pyhäkoulussa lasten kanssa, ja usein kirkon jälkeen saatamme tehdä vielä jotakin kivaa, vaikka mennä yhdessä hampurilaiselle. Emme lahjo sillä lapsia, vaan haluamme välittää tunteen mukavasta sunnuntaipäivästä.
Kaisa toivoo, että lapset saavat vielä seurakunnasta kontakteja, joiden kautta paikasta tulee heille mieluisampi. Mitä pikemmin se tapahtuu, sitä parempi.
”Kiitos, kun olitte tiukkoja”
Vielä kymmenisen vuotta sitten Riitta, hänen aviomiehensä ja perheen neljä lasta saattoivat lauantai-iltana kokoontua perhehartauteen.
– Olihan se välillä sitä, että ”mulla on tämä kesken, mua väsyttää, äkkiä nyt”, mutta lopulta ne olivat mahtavia hetkiä, Riitta muistelee.
Nyt lapsista enää yksi asuu kotona. Yhteistä perheenjäsenillä on kuitenkin usko Jeesukseen. Kukin on tehnyt uskonratkaisun omana aikanaan – joku jo alakouluiässä, joku aikuisena, joku niiden välillä.
– Usko oli meillä esillä arkielämässä. Rukoilimme perheenä ja saimme vastauksia, luimme Raamattua ja pidimme pyhäkouluakin lapsille.
Perhe kävi myös seurakunnassa, mutta hengellistä kasvatusta ei jätetty kirkonmenojen varaan. Vanhemmille usko on niin suuri voimavara, että lapsillekin on haluttu välittää aktiivisesti, kenen puoleen kannattaa aina kääntyä.
Riitan mukaan heillä on ollut aika tiukkojakin periaatteita. Varsinkaan kaikkiin virtauksiin ei ole lähdetty mukaan. Sen sijaan lapsia on ohjattu lukemaan itse Raamattua ja tutkimaan, mikä on hyvää ja oikein.
– Se näkyy tänä päivänä lasten elämässä. Heiltä on myös tullut palautetta, että hyvä, kun olitte tiukkoja.
Riitta täsmentää, että tiukkuus ei tarkoittanut heillä kieltolakielämää vaan enemmänkin selkeitä periaatteita, joiden pohjalta lapsiakin ohjattiin arvioimaan valintojaan. Pienten lasten kanssa oli helppoa, isompien kohdalla toisinaan huoletti.
– Ehkä lasten ollessa pieniä he aika pitkälle kunnioittavat vanhempien mielipiteitä ja ovat samaa mieltäkin. Isompina he taas välillä halusivat mennä jonnekin, jota itse ei nähnyt niin hyväksi jutuksi.
Nykyään Riitta ja hänen aviopuolisonsa ovat kiitollisia, että saavat kokea perheenä myös hengellistä yhteyttä, joka ei ole vain tapakasvatuksen pokkurointia vaan jokaisen omakohtainen valinta ja luonnollinen osa elämää.
”Itse uskon kokeneet jäävät”
Hengellinen kasvatus kuulostaa herkästi vanhempien päänsäryltä, mutta nuorillakin voi olla siitä viisasta sanottavaa.
Villen, 15, mielestä huonoa hengellistä kasvatusta ovat tyrkyttäminen, vanhoillisuus, johon kuuluu joukko piintyneitä tapoja, ja tietty yliuskonnollisuus, josta puuttuu aitoutta.
Villen mukaan pieni lapsi myötäilee vanhempiaan, mutta itsenäistymisen mukana omat aidot valinnat näkyvät.
– Sitä ennen voi olla niin kovan auktoriteetin alla, etteivät ne ole tulleet ilmi.
”Kova auktoriteetti” ei välttämättä tarkoita näkyvää räyhäämistä, vaan ilmapiiriä, jossa ei uskalla olla oma itsensä ja jossa on tabuja. Näiden sijaan kodissa pitäisikin tukea henkilökohtaisen uskon syntymistä ja rohkaista nuorta arvioimaan myös itse, mikä on hyvää ja mikä huonoa.
Ville näkee selkeästi, miksi nuortentoiminnassa käyvistä massoista jää seurakuntaan vain kourallinen.
– Ne jäävät, jotka ovat itse kokeneet uskon, eivätkä uskostaan huolimatta ole kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta. Ei ole mitään ikävämpää kuin olla ulkopuolinen. Kukaan ei halua jäädä sellaiseksi.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...