Uudessa roolissa eläkeläisenä - Frestadiuksen pastoripariskunta totuttelee elämään, jossa arki on muuttunut

Kyösti ja Irma Frestadius uskovat, että palvelutehtäviä riittää vielä eläkkeelläkin. (Kristian Blitson)
Kyösti ja Irma Frestadius uskovat, että palvelutehtäviä riittää vielä eläkkeelläkin. (Kristian Blitson)

Leevi Launonen 

 

Puoli vuotta sitten Kyösti ja Irma Frestadius sulkivat Espoon Helluntaikirkon oven viimeistä kertaa palkattuina pastoreina. Pitkä seurakunta- ja lähetystyöura vaihtui eläkeläisen elämään. Viime kuukausina Frestadiukset ovat opetelleet tulemaan rakkaan kotiseurakuntansa ja työnantajayhteisönsä keskelle uudessa roolissa. Puhujalavan sijasta he asettuvat nyt toisten kuulijoiden joukkoon. 

– Tämä on erilainen vaihe elämässä, ja siihen tulee sopeutua. Olemme huomanneet, että sopeutumiselle pitää antaa aikaa, koska kysymys on suuresta elämänmuutoksesta. Pitää myös ymmärtää, että meillä on jo näin paljon ikää ja on tullut aika antaa tilaa nuoremmille, pariskunta pohtii.

 

 

      Olemme huomanneet, että sopeutumiselle pitää antaa aikaa.

 

Uuden yhteisöllisen roolin lisäksi eläköityminen vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan, kuten päivärutiineihin ja taloudelliseen tilanteeseen. Monia mieluisia arjen asioita on jäänyt taakse. 

– Jäimme kaipaamaan erityisesti yhteisiä hetkiä työtovereiden kanssa. Kahvi- ja lounaspalaverit, yhteiset kokoontumiset, jakamiset ja rukoukset – ne kaikki olivat meille hyvin merkityksellisiä. 

– Myös tulojen pieneneminen on yksi tosiasia eläkkeelle jäätäessä, ja siihenkin on sopeuduttava. 

Mutta eläköityminen on tuonut myös paljon iloa ja uusia mahdollisuuksia. 

– Olemme kokeneet helpottavaa vapauden tunnetta, kun olemme saaneet riisua vastuun valjaat. Nautimme nykyisin ajankäytön väljyydestä ja varsinkin kiireettömistä aamuista. Aikaa Sanan lukemiseen, rukoukseen ja liikuntaan on tullut lisää. 

– Nyt meillä on mahdollisuus viettää enemmän aikaa myös ulkomailla asuvien lasten ja heidän perheidensä luona, Frestadiukset iloitsevat.

 

 

      Pastoreiden vertailu on turhaa, koska jokaisella on oma armoituksensa.

 

Lapset ovat sijoittuneet hyviin kansainvälisiin tehtäviin. Sami työskentelee erityisasiantuntijana Suomen Suurlähetystössä Addis Abebassa, Sirkku Kanadan helluntailiikkeen humanitäärisen avun ja kehitysyhteistyön järjestössä ja Simo dekaanina helluntailaisessa Regents Theological Collegessa, Englannissa. 

– Kahdeksan lapsenlastamme tuovat elämään paljon iloa. 

Hienoa on ollut huomata, että myös seurakunnan keskellä vuosien aikana syntyneet ihmissuhteet ovat säilyneet lämpiminä. Pastoripariskunta kokee saavansa osakseen yhtä aitoa rakkautta ja arvostusta kuin virassa ollessaankin. Vuorovaikutusta uusien pastoreiden kanssa leimaa avoimuus ja keskinäinen kunnioitus. Eikä kutsumus ja mahdollisuus palvelemiseen kadonnut mihinkään eläkkeelle siirryttäessä. 

 

Kyösti ja Irma Frestadius ovat tehneet aina kutsumustyötään yhdessä. Vuonna 1986 alkaneeseen seurakuntauraan sisältyi 1980- ja 1990-luvuilla kolme jaksoa Tansaniassa muun muassa Mwanza Home Craft Center -koulun käynnistämisessä sekä seurakuntien ja nuorisokeskusten istuttamisessa. Välillä he palvelivat kotiseurakuntaansa Espoossa. 

2000-luvun alussa pariskunnan työpanosta tarvittiin Espoonlahden ja Keski-Espoon alueseurakuntien istuttamishankkeeseen. 

Vuodesta 2002 Kyösti Frestadius toimi Espoon helluntaiseurakunnan johtavana pastorina eläkkeelle siirtymiseen saakka. Puoliso Irma palveli seurakuntatyössä ja monia vuosia myös Suomen Helluntaikirkon eettis-opillisessa toimikunnassa. 

– Eläkkeelle jäänti on hyppy tuntemattomaan. Se voi olla ahdistavaa, ja siksi eläkkeelle jäämistä saatetaan lykätä. Jossain vaiheessa mekin sitä pohdimme, mutta toisaalta ajatus eläköitymisestä tuntui hyvältä, Kyösti Frestadius toteaa. 

Irma-puolison mukaan eläköityjän ydinkysymys koskee usein omaa identiteettiä: jos en ole enää seurakunnan pastori tai lähetyssaarnaaja, niin kuka minä olen? 

– Tätä kysymystä on tullut pohdittua jo ennen eläkkeelle jäämistä. Onneksi identiteettimme Jumalan palvelijoina ei pohjaudu pelkästään tehtävään tai titteliin. 

 

Eläköitymiseen liittyneissä helluntaiseurakuntien pastorivaihdoksissa on nähty sekä onnistuneita että ongelmia synnyttäneitä esimerkkejä. Ratkaisevaa on usein ollut se, miten eläköitynyt pastori on löytänyt uuden roolinsa ja millaiseksi hänen suhteensa seurakuntaan on muotoutunut. 

– Tiedostamme vaaran, että entinen pastori pyrkii vaikuttamaan liikaa uuden pastorin työhön ja seurakunnan toimintaan. Luopumisen vaikeus ja luottamuksen puute voivat pahimmillaan johtaa siihen, että vanha pastori jää toteuttamaan omaa agendaansa eikä hyväksy uudistuksia. Siksi olemme tietoisesti halunneet antaa tilaa uusille työntekijöille, Frestadiukset sanovat. 

Heidän mukaansa myös pastoreiden vertailu on turhaa, koska jokaisella on oma erilainen armoituksensa. 

 

Eläköitymiskokemukset osoittavat, että työorientoituneelle helluntaipastorille vapauden kohtaaminen voi olla yhtä vaikea kuin pitkäaikaisvangille. Pelkkä vapauden tunne ilman merkitystä ei kanna pitkälle. 

Pastorille kutsumustyö on ollut osa suurta kokonaisuutta. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen toiminta jatkuu ja rattaat pyörivät, mutta nyt sitä katsotaan kuin peliä katsomosta käsin. Luopuminen kutsumustehtävästä voikin olla tavanomaista tuskallisempaa, jos eläkepastorin sielu on edelleen saarnapöntössä. 

Toisaalta kyse on myös siitä, miten hyvin seurakunnat osaavat hyödyntää senioreiden hengellistä pääomaa. 

 

Frestadiukset sanovat hämmästelevänsä sitä, miten nopeasti vuodet ovat vierineet. Eläköityminen on merkinnyt heille myös sisäistä tilintekoa omasta elämäntyöstä. 

– Mieleen nousee kysymys, oliko kaikki nyt tässä? Samalla sydämessä on suuri kiitollisuus siitä, että olemme saaneet palvella Herraa vuosikymmenien ajan. 

– Vaikka koemmekin, että paljon jäi tekemättä ja olisimme halunneet olla vielä voimallisemmin Jumalan käytössä, pitää vain hyväksyä, että tähän eväämme riittivät. On myös tärkeää, että osaa terveellä tavalla arvostaa omaa työpanostaan, pariskunta pohtii. 

Frestadiukset ovat työkuntoisina edelleen avoimia Jumalan suunnitelmille ja johdatukselle. 

– Uskomme siihen, että jotain uutta on vielä edessä. Siksi kyselemmekin päivittäin: Herra, mitä vielä? 

 

Help ry järjestää seminaarin Eläköityvän elämänvaiheessa – senioripastoreiden hyvinvointi muutoksen keskellä. Seminaari pidetään Evankelistakodilla 28.–29. maaliskuuta. 



Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan