Turussa uskotaan kristittyjen yhteisen rukouksen voimaan

Toivottavasti tulee herätys! Jouni Lehikoinen sanoo painokkaasti, kun häneltä tiedustelee ennusteita alkaneelle vuodelle.

– Suomi täyttää sata vuotta ja reformaatiosta tulee kuluneeksi viisisataa vuotta. Nyt olisi kansakunnan syytä herätä ja palata juurilleen. Tätähän reformaatio merkitsee, juurilleen palaamista.

Jykevän oloinen ja kuuloinen mies on Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra. Työtehtäviin kuuluu hallintoa ja pullakahvipalavereja, mutta niiden parissa mies ei oikein koe olevansa elementissään.

– Kirkollinen byrokratia ei kiinnosta. Mieluiten olen siellä, missä ihmiset ovat.

Erään kerran nämä ihmiset löytyivät parkkeeratusta autosta, josta kirkkoherralle huudeltiin tämän kävellessä töistä kotiin: ”Hei pappi, ollaanko me niin syntisiä, että kävelet meidän ohitse?”

Auton sisällä istui sakki nuoria miehiä. Kirkkoherra istui joukkoon mukaan. Uskonasioista keskusteltiin pitkä tovi. Lopuksi nuorukaiset pyysivät kirkkoherraa rukoilemaan puolestaan.

– Näin yllättävällä tavalla Jumala avaa tilanteita. Siksi käytän aina pantapaitaa kaupungilla liikkuessa.

Karismaattinen ”maltilliseen 80-luvun tyyliin”

Mikaelinseurakunta on kotikaupungissaan poikkeuksellisen näkyvä luterilainen yhteisö. Vähäosaisten parissa tehty ruokakassityö on kerännyt kiitosta. Karkotusuhan alla elävät turvapaikanhakijat ovat löytäneet suojan kirkon tiloista. Teinipoikien kanssa Lehikoinen on rassaillut mopoja.

Kirkkoherran innovaatioihin kuuluu muun muassa yleisöluisteluita ja nuorten aikuisten teatterikutsuja. Ovatpa Mikaelinseurakunnan papit joskus myös jalkautuneet liperit kaulassa perjantai-iltana baariväen sekaan. Työmuoto kulkee nimellä Papit baanalla.

Kirkon tärkeimmästä tehtävästäkään Lehikoinen ei tingi. Mikaelinseurakunnassa evankeliumi julistetaan palavasti, ja penkeistä kuuluu toisinaan ”aamen”.

Karismaattisuuttakaan ei kaihdeta. Lehikoisen kollega, kappalainen Pasi Jaakkola paljastaa tämän olevan karismaattinen ”maltilliseen 80-luvun tyyliin”. Kuvauksen kuullessaan kirkkoherra nauraa rehevästi.

– Seurakuntataustani on voimakkaasti viidesläisyydessä. Uskoontuloaikoinani karismaattisuus oli siellä todellisuutta. Se todellisuus on kulkenut mukanani koko ajan.

Työvuosiensa aikana Lehikoinen on nähnyt Suomen muuttuvan yhä enemmän lähetyskentäksi. Eikä hän ei tarkoita vain maahanmuuttajia.

– Maallistunut yhteiskunta nukkuu ja ihmiset täyttävät elämänsä muulla kuin sillä, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä. Samalla he ovat menettäneet toivonsa elämään. Joillakin sitä ei ole koskaan ollutkaan.

Juhlavuoden edessä Lehikoinen haastaa itsensä ja muut kristityt tavoittamaan niitä, ”jotka eivät pidä ääntä itsestään, mutta joita Jumala haluaa erityisellä tavalla puhutella ja kutsua”.

Kirkkoherra ei kuitenkaan odota, että kaikki kansa valuisi kirkkoon edes reformaation merkkivuonna.

– Meidän pitää jalkautua kansan keskelle. Mennään kaduille, kujille ja aitovierille.

Kristuksen ja ihmisten haavojen äärellä

Myös Mikaelinkirkkoon sisälle on viime aikoina uskaltautunut kristillisyydestä vieraantuneita ihmisiä. Yksi syy on ollut ”Haavani on lahjani” -illat. Elämän kolhimia kohtaloita kokoavia iltoja koordinoi seurakunnan musiikkievankelistana työskentelevä laulaja Jippu, joka tunnetaan räväkkänä ja kantaaottavana persoonana.

– Näihin iltoihin tulevilla ihmisillä on taustallaan erilaista epäonnistumisen häpeää ja ihmissuhdeongelmia. Arkoja aiheita kohdataan armon, musiikin ja esirukouksen kautta, Lehikoinen kuvailee iltojen sisältöä.

Herätyksen avaimena Turussa pidetään ennen kaikkea kristittyjen yhteistä rukousta. Vaikka tavallisesti luterilaisessa messussa saa ”hiljentyä” niin hyvin, ettei vierustoverille tarvitse sanoa sanaakaan, Mikaelinseurakunnan Turun palo -rukousilloissa ihmiset laitetaan rukoilemaan pienissä ryhmissä eri aiheiden puolesta.

Rukousyhteyttä vaalitaan eri kirkkokuntien kesken. Kristittyjen yhteisessä uudenvuoden tapahtumassa luterilaisten, helluntailaisten ja vapaakirkollisten edustajia seisoi rinnakkain Mikaelinkirkon lavalla anoen Jumalalta herätyksen sateita.

Myös maahanmuuttajatyö on viime aikoina yhdistänyt seurakuntia.

– Pakolaisvirran alkuvaiheessa järjestettiin diakonista apua, ja yhteinen toiminta jatkui aktiviteettien järjestämisenä ja henkilökohtaisena vierellä kulkemisena.

Erityisen iloinen kirkkoherra on siitä, että monet turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi ja löytäneet paikkansa Turun seurakunnissa.

– Jumalan kiitos! mies sanoo kuin vahvistaakseen, kenelle kuuluu kunnia hyvän yhteistyön hedelmistä.

Rahat loppuvat – siis katse Kristukseen

Suomen satavuotissynttärit eivät ole alkaneet taloudellisesti juhlavissa merkeissä. Myös luterilaisuuden merkkivuotta varjostaa kansankirkon jäsenkato. Luterilaisten osuus suomalaisista on kymmenessä vuodessa tippunut kymmenen prosenttia.

– Koettelemuksen aika pakottaa turvautumaan oikeisiin asioihin, etenkin meidät luterilaiset, Lehikoinen toteaa.

– Nyt kun taloudelliset resurssit viedään pois, joudutaan turvautumaan Kristukseen enemmän kuin mihinkään muuhun.

Tilastollisesti kristinuskolla ylipäätään menee Suomessa vähän niin ja näin. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan yli puolet suomalaisista kyllä uskoo Jumalaan joko kirkon opin mukaisesti tai siitä poikkeavasti, mutta etenkin nuoren kaupunkilaisväestön keskuudessa ateismi on nousussa, eivätkä kirkonmenot yksinkertaisesti kiinnosta.

Kirkkoherra kuitenkin vakuuttaa olevansa optimisti.

– Mittarit näyttävät alaspäin. Siis nyt on aika tehdä työtä, ei antaa periksi!

– Olemme liian kauan nukkuneet Ruususen unta. Nyt jos koskaan on kirkon tehtävä julistaa rohkeasti evankeliumia.

Kuka

Jouni Lehikoinen
» Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra vuodesta 2003
» Syntynyt 1961, pappina vuodesta 1984
» juuret viidesläisessä herätysliikkeessä
» valittiin Turun positiivisimmaksi henkilöksi vuonna 2015
» harrastaa jääkiekon seuraamista ja pelaamista
» naimisissa, viiden lapsen isä ja kahden lapsen ukki


Lari Launonen