Turussa uskotaan kristittyjen yhteisen rukouksen voimaan

Kirkkoherra Jouni Lehikoinen valittiin vuonna 2015 Turun positiivisimmaksi henkilöksi, joka on raadin mukaan synnyttänyt myönteistä ilmapiiriä kirkkoa kohtaan. Turun Sanomien mukaan
Kirkkoherra Jouni Lehikoinen valittiin vuonna 2015 Turun positiivisimmaksi henkilöksi, joka on raadin mukaan synnyttänyt myönteistä ilmapiiriä kirkkoa kohtaan. Turun Sanomien mukaan
Toivottavasti tulee herätys! Jouni Lehikoinen sanoo painokkaasti, kun häneltä tiedustelee ennusteita alkaneelle vuodelle.

– Suomi täyttää sata vuotta ja reformaatiosta tulee kuluneeksi viisisataa vuotta. Nyt olisi kansakunnan syytä herätä ja palata juurilleen. Tätähän reformaatio merkitsee, juurilleen palaamista.

Jykevän oloinen ja kuuloinen mies on Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra. Työtehtäviin kuuluu hallintoa ja pullakahvipalavereja, mutta niiden parissa mies ei oikein koe olevansa elementissään.

– Kirkollinen byrokratia ei kiinnosta. Mieluiten olen siellä, missä ihmiset ovat.

Erään kerran nämä ihmiset löytyivät parkkeeratusta autosta, josta kirkkoherralle huudeltiin tämän kävellessä töistä kotiin: ”Hei pappi, ollaanko me niin syntisiä, että kävelet meidän ohitse?”

Auton sisällä istui sakki nuoria miehiä. Kirkkoherra istui joukkoon mukaan. Uskonasioista keskusteltiin pitkä tovi. Lopuksi nuorukaiset pyysivät kirkkoherraa rukoilemaan puolestaan.

– Näin yllättävällä tavalla Jumala avaa tilanteita. Siksi käytän aina pantapaitaa kaupungilla liikkuessa.

Karismaattinen ”maltilliseen 80-luvun tyyliin”

Mikaelinseurakunta on kotikaupungissaan poikkeuksellisen näkyvä luterilainen yhteisö. Vähäosaisten parissa tehty ruokakassityö on kerännyt kiitosta. Karkotusuhan alla elävät turvapaikanhakijat ovat löytäneet suojan kirkon tiloista. Teinipoikien kanssa Lehikoinen on rassaillut mopoja.

Kirkkoherran innovaatioihin kuuluu muun muassa yleisöluisteluita ja nuorten aikuisten teatterikutsuja. Ovatpa Mikaelinseurakunnan papit joskus myös jalkautuneet liperit kaulassa perjantai-iltana baariväen sekaan. Työmuoto kulkee nimellä Papit baanalla.

Kirkon tärkeimmästä tehtävästäkään Lehikoinen ei tingi. Mikaelinseurakunnassa evankeliumi julistetaan palavasti, ja penkeistä kuuluu toisinaan ”aamen”.

Karismaattisuuttakaan ei kaihdeta. Lehikoisen kollega, kappalainen Pasi Jaakkola paljastaa tämän olevan karismaattinen ”maltilliseen 80-luvun tyyliin”. Kuvauksen kuullessaan kirkkoherra nauraa rehevästi.

– Seurakuntataustani on voimakkaasti viidesläisyydessä. Uskoontuloaikoinani karismaattisuus oli siellä todellisuutta. Se todellisuus on kulkenut mukanani koko ajan.

Työvuosiensa aikana Lehikoinen on nähnyt Suomen muuttuvan yhä enemmän lähetyskentäksi. Eikä hän ei tarkoita vain maahanmuuttajia.

– Maallistunut yhteiskunta nukkuu ja ihmiset täyttävät elämänsä muulla kuin sillä, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä. Samalla he ovat menettäneet toivonsa elämään. Joillakin sitä ei ole koskaan ollutkaan.

Juhlavuoden edessä Lehikoinen haastaa itsensä ja muut kristityt tavoittamaan niitä, ”jotka eivät pidä ääntä itsestään, mutta joita Jumala haluaa erityisellä tavalla puhutella ja kutsua”.

Kirkkoherra ei kuitenkaan odota, että kaikki kansa valuisi kirkkoon edes reformaation merkkivuonna.

– Meidän pitää jalkautua kansan keskelle. Mennään kaduille, kujille ja aitovierille.

Kristuksen ja ihmisten haavojen äärellä

Myös Mikaelinkirkkoon sisälle on viime aikoina uskaltautunut kristillisyydestä vieraantuneita ihmisiä. Yksi syy on ollut ”Haavani on lahjani” -illat. Elämän kolhimia kohtaloita kokoavia iltoja koordinoi seurakunnan musiikkievankelistana työskentelevä laulaja Jippu, joka tunnetaan räväkkänä ja kantaaottavana persoonana.

– Näihin iltoihin tulevilla ihmisillä on taustallaan erilaista epäonnistumisen häpeää ja ihmissuhdeongelmia. Arkoja aiheita kohdataan armon, musiikin ja esirukouksen kautta, Lehikoinen kuvailee iltojen sisältöä.

Herätyksen avaimena Turussa pidetään ennen kaikkea kristittyjen yhteistä rukousta. Vaikka tavallisesti luterilaisessa messussa saa ”hiljentyä” niin hyvin, ettei vierustoverille tarvitse sanoa sanaakaan, Mikaelinseurakunnan Turun palo -rukousilloissa ihmiset laitetaan rukoilemaan pienissä ryhmissä eri aiheiden puolesta.

Rukousyhteyttä vaalitaan eri kirkkokuntien kesken. Kristittyjen yhteisessä uudenvuoden tapahtumassa luterilaisten, helluntailaisten ja vapaakirkollisten edustajia seisoi rinnakkain Mikaelinkirkon lavalla anoen Jumalalta herätyksen sateita.

Myös maahanmuuttajatyö on viime aikoina yhdistänyt seurakuntia.

– Pakolaisvirran alkuvaiheessa järjestettiin diakonista apua, ja yhteinen toiminta jatkui aktiviteettien järjestämisenä ja henkilökohtaisena vierellä kulkemisena.

Erityisen iloinen kirkkoherra on siitä, että monet turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi ja löytäneet paikkansa Turun seurakunnissa.

– Jumalan kiitos! mies sanoo kuin vahvistaakseen, kenelle kuuluu kunnia hyvän yhteistyön hedelmistä.

Rahat loppuvat – siis katse Kristukseen

Suomen satavuotissynttärit eivät ole alkaneet taloudellisesti juhlavissa merkeissä. Myös luterilaisuuden merkkivuotta varjostaa kansankirkon jäsenkato. Luterilaisten osuus suomalaisista on kymmenessä vuodessa tippunut kymmenen prosenttia.

– Koettelemuksen aika pakottaa turvautumaan oikeisiin asioihin, etenkin meidät luterilaiset, Lehikoinen toteaa.

– Nyt kun taloudelliset resurssit viedään pois, joudutaan turvautumaan Kristukseen enemmän kuin mihinkään muuhun.

Tilastollisesti kristinuskolla ylipäätään menee Suomessa vähän niin ja näin. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan yli puolet suomalaisista kyllä uskoo Jumalaan joko kirkon opin mukaisesti tai siitä poikkeavasti, mutta etenkin nuoren kaupunkilaisväestön keskuudessa ateismi on nousussa, eivätkä kirkonmenot yksinkertaisesti kiinnosta.

Kirkkoherra kuitenkin vakuuttaa olevansa optimisti.

– Mittarit näyttävät alaspäin. Siis nyt on aika tehdä työtä, ei antaa periksi!

– Olemme liian kauan nukkuneet Ruususen unta. Nyt jos koskaan on kirkon tehtävä julistaa rohkeasti evankeliumia.


Kuka

Jouni Lehikoinen
» Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra vuodesta 2003
» Syntynyt 1961, pappina vuodesta 1984
» juuret viidesläisessä herätysliikkeessä
» valittiin Turun positiivisimmaksi henkilöksi vuonna 2015
» harrastaa jääkiekon seuraamista ja pelaamista
» naimisissa, viiden lapsen isä ja kahden lapsen ukki


Lari Launonen

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan