Kieltenopettajana työskennelleen Raunion työnkuva vaihtui samoihin aikoihin kotoutumiskoulutusten järjestämiseen. Elämän suunta alkoi muotoutua.

Parikymmentä viime vuotta Raunio on työskennellyt Satakunnan koulutuskuntayhtymän koulutuspäällikkönä vastuualueenaan muun muassa kotoutumiskoulutukset ja niiden kehittämishankkeet. Vapaa-ajallaan hän toimii Helluntaikirkon monikulttuurisuustoimikunnan puheenjohtajana ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston turvapaikka-asiantuntijatyöryhmän jäsenenä. 

– Monikulttuurisuus on seurannut mukanani niin työelämässä kuin vapaallakin. Ajattelen, että se on lapsityön ohella kutsumukseni. 

Edes vakavan sairauden läpikäyminen ei ole pysäyttänyt toimeliasta naista. Raunio sairasti rintasyövän, jonka paranemisesta tuli hiljattain kuluneeksi viisi vuotta. Viime vuoden aikana hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan. 

– Sairastaminen vahvisti ymmärrystäni ihmiselämän rajallisuudesta. Asioihin täytyy tarttua hetkessä eikä jäädä odottelemaan, sillä ei voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä. 

Viime aikoina Raunio on ottanut oivalluksestaan vaarin ja tarttunut toimeen. Hän koordinoi Sydämellä Sastamalasta -keräystä, jossa kootaan tavaraa Suomeen tuleville pakolaisille sekä myös vietäväksi Ukrainaan. Mukana ovat Vammalan ja Kiikoisten helluntaiseurakunnat, muutama muu paikallinen toimija sekä lukuisia yksityishenkilöitä. Suurin osa on helluntaiseurakunnan ulkopuolelta. 

– Koin jokin aika sitten vahvasti, että pitäisi ruveta varautumaan ukrainalaisten tuloon. Kysyin kaupungilta tiloja avustustavaroiden keräyspaikaksi. Ajattelin, että saisin soittaa monta kertaa perään, mutta tilat järjestyivätkin päivässä. Pian meillä oli jo neljä keräyspistettä ja kymmeniä vapaaehtoisia, Raunio kertoo. 

– Myös muut asiat ovat järjestyneet ihmeellisesti. Löysimme esimerkiksi ihmisen, joka järjesti avustuskuorman kuljetuksen Ukrainaan. 

Raunio mainitsee, ettei hän ole koskaan aiemmin ollut mukana projektissa, jossa kaikki olisi sujunut yhtä helposti. 

– Minun ei ole tarvinnut kuin tuupata asioita vähän eteenpäin, niin ne ovat jo hoituneet. Koen tämän Jumalan ihmeeksi, Raunio iloitsee. 

Ensimmäiset Suomeen-tulijat ovat jo saaneet hakea itselleen tavaraa, ja ensimmäinen kuorma Ukrainaan lähtee matkaan pian. Se toimitetaan Puolan kautta Länsi-Ukrainan seurakunnille, jotka jakavat tavarat eteenpäin. 

– Saamme reaaliaikaista tietoa siitä, mitä tarvitaan, ja keräämme vain niitä tavaroita. Ei siis ole vaaraa, että jotain jäisi perillä homehtumaan tienvarteen. 

Pirjo Raunio näkee, että seurakuntien kannattaisi viimeistään nyt valmistautua ukrainalaispakolaisten tuloon. Hän pitää vapaaehtoisten seurakuntalaisten kouluttamista tärkeänä. 

– Moni haluaa auttaa mutta ei tiedä, miten tukea pakolaisia. Tarvitaan koulutusta siihen, mitä vapaaehtoisena voi tehdä ja miten viranomaisten kanssa toimitaan. 

– Seurakunnilla on valtavasti mahdollisuuksia tukea viranomaisten työtä. Ne voivat esimerkiksi järjestää kotoutumista tukevia kieli- ja läksykerhoja sekä auttaa pakolaisia alkuun asumisessa. Näin syntyy yhteistyösuhteita kaupungin ja kunnan kanssa. 

– Kaupungeilla on omat kotouttamisohjelmansa, joihin on mahdollista saada seurakunta mukaan, kunhan on ensin luotu luottamukselliset suhteet. Tässä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. 

Vaikka seurakunnan tehtävä on julistaa evankeliumia, se ei ole ensimmäinen asia sodan keskeltä tulleiden kanssa. 

– Ensisijaista on kohdata pakolainen ihmisenä ja auttaa häntä uuden elämän alkuun. Myöhemmin voi tulla se vaihe, jolloin hän kiinnostuu siitä, miksi häntä autetaan, Raunio sanoo. 

Vuoden 2015 pakolaisaalto sysäsi usean seurakunnan vahvistamaan monikulttuurisuustyötään, mutta sen jälkeen osassa on passivoiduttu. Monikulttuurisuus on kuitenkin tullut jäädäkseen – myös seurakuntiin. 

– Tavoitteena on, että kaikki kansat voisivat kokea seurakunnan kodikseen. Ihmisiä ei pitäisi lokeroida eri ryhmiin, vaan ihanne on, että voisimme yhdessä kaikki huomioon ottaen palvella Jumalaa. 

– Monesti muualta tulleiden huomioiminen on pieniä asioita. Meillä esimerkiksi luetaan ehtoollisen asetussanat niillä kielillä, joiden edustajia tiedetään olevan paikalla. Tärkeää on myös ottaa maahanmuuttajat mukaan kaikkeen toimintaan ja kutsua heitä koteihin. 

Raunio vinkkaa, että neuvoja monikulttuurisuuden rakentamiseksi seurakunnassa on esimerkiksi Kaikkien kansojen koti -kirjassa ja KotoDia-hankkeen materiaaleissa. 

– Myös minut tai jonkun muun Helluntaikirkon monikulttuurisuustoimikunnasta voi pyytää opettamaan aiheesta. 

Palataan hetkeksi vielä 1990-luvulle. Pirjo Raunio tutustui tuolloin vastaanottokeskuksessa albaaninaiseen, jonka pyysi mukaansa seurakuntaan. 

– Kun jumalanpalveluksessa tuli mahdollisuus mennä esirukoiltavaksi, nainen kysyi, voiko hänkin mennä. Menimme yhdessä, mutta mietin, mahtoiko hän ymmärtää pastorin rukouksesta mitään. 

Kului vuosia, ja Raunion yhteys naiseen katkesi. Pitkän ajan jälkeen nainen otti yhteyttä ja kertoi kuuluvansa helluntaiseurakuntaan toisella paikkakunnalla. 

– Ihmettelin, milloin hän oli tullut uskoon. Nainen vastasi: ”Etkö muista, kuinka itse talutit minut Vammalan helluntaiseurakunnan alttarille?” En ollut silloin saanut tietää, mitä Jumala oli tehnyt hänen sydämessään. 

– Samoin kuin lapsityössä, monikulttuurisuustyön hedelmää ei välttämättä aina näe tässä ajassa, mutta viimeistään ikuisuus paljastaa sen, Raunio sanoo. 

Kuka? 

Pirjo Raunio 

* filosofian tohtori 

* koulutuspäällikkö Sataedussa 

* Sydämellä Sastamalasta -keräyksen koordinaattori 

* perheessä puoliso ja 24- ja 11-vuotiaat pojat 

* ollut mukana kirjahankkeessa Kaikkien kansojen koti – seurakunta monikulttuurisessa Suomessa (Aikamedia 2019) 

* kirjoittanut kirjan Saa hengittää – viisi vuotta rintasyövästä (Aikamedia 2022).