Suurperheessä opitaan jakamaan ja huolehtimaan

Kaikki lapset ovat erilaisia, ja kaikki ovat yhtä rakkaita, Miko Puustelli sanoo. Kuvassa vanhempien kanssa Nicholas (vas.), Jethro, Asher, Aaron, Lilian, Alissa, Angelina ja Jordan. Kuva: Sami Ruutiainen

Evankelista Miko Puustellin perheessä on kahdeksan lasta. Miko ja Nina Puustelli sekä lapset Angelina (16), Aaron (14), Nicholas (11), Alissa (10), Lilian (7), Jethro (5), Jordan (3) ja Asher (21 kk) asuvat Uuraisilla.

Kummasteluihin törmää silloin tällöin, vaikka ihmiset ovat tunnetusti kohteliaita. Ilmassa saattaa leijua ääneen lausumattomia kysymyksiä.

Aina välillä joku letkauttaa, että ”milloin sä Miko rauhoitut”, tai tiedustelee, että ”taasko teillä ollaan raskaana”.

– Varmaan jotkut ihmiset miettivät, että miksi meitä on niin paljon, ja onhan se ymmärrettävääkin, koska suurperheitä on nykyisin vähemmän kuin ennen, Miko sanoo.

Muistoissa Julia-tyttö

Puustellit asuvat sinisessä talossa Uuraisten keskustan tuntumassa.

Koti huokuu touhua ja elämää. Kotihoidossa olevat pienimmät katsovat iloisen uteliaina tulijaa. Eletään iltapäivää ja isommat lapset palaavat reippaina koulusta.

– Talvi pääsi yllättämään, Miko harmittelee pihalla lelujen, pyörien ja trampoliinin jäämistä lokakuisten lumisateiden alle.

Eteisessä on paljon kenkiä. Ruokapöytä on iso.

Ehdotan, että kysyn suurperheen isältä kaikki kysymykset, jotka pohdituttavat kirjoittajaa, kolmilapsisen keskivertoperheen isää. Evankelista Miko Puustelli on yhtä luonteva ja avoin kuin saarnalavoillakin, ja tuntuu, ettei hän halua pantata mitään.

Kun kysyn, miksi Puustellit halusivat suuren perheen, mennään nopeasti syviin vesiin.

Puustellit menettivät aikanaan ensimmäisen lapsensa Julian tytön ollessa seitsemänvuotias. Hän oli eräänä tavallisena tiistaina alkanut voida huonosti. Viikonloppuun mennessä kuihtunut tyttö oli siirretty sairaalaan, jossa hänellä todettiin diabetes.

Kaiken piti olla tilanteeseen nähden hyvin. Miko lähetettiin yöksi kotiin, ja seuraavana aamuna vanhempien oli tarkoitus saada opastusta diabeteksen hoitamiseen.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli puhelu: ”Tyttärenne on lakannut hengittämästä ja siirretty tehohoitoon. Tulkaa niin nopeasti kuin voitte.”

Julialla nousi aivopaine. Häntä yritettiin vielä tuloksetta hoitaa. Maanantaina tyttö todettiin aivokuolleeksi. Vanhemmat päättivät, että Julia irrotetaan tiistai-aamuna hengityskoneesta. Virallinen kuolinsyy oli aivoödeema, joka oli seurausta akuutisti puhjenneesta diabeteksesta.

Miko ja Nina päättivät ensimmäisinä suruvuosina, että he vastaanottavat kaikki lapset, jotka Jumala heille suo.

Nopeita ratkaisuja

Miko ja Nina tapasivat aikanaan Floridassa, jossa molempien vanhemmat olivat hengellisessä työssä paikallisten suomalaisten parissa. Nuoret sen sijaan eivät kumpikaan olleet uskossa.

– Olin ihan oikeasti maailmassa. 12-vuotiaana olin päättänyt, että Jeesus-asiat saavat nyt jäädä, Miko kertailee.

Iloisen pojan elämään tuli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuvioon kuuluivat bileet ja huono seura, myös huumausaineet. Ei Jumala koskaan mielestä lähtenyt ja jossain ajatusten syövereissä Miko mietti, että ehkä hänestäkin joskus tulee saarnaaja.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla Miko ja Nina tapasivat kaveriporukassa. Yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja aikaa ehti kulua vain kaksi kuukautta ja kuusi päivää, kun nuoripari sanoi toisilleen tahdon.

Samoihin aikoihin myös Jumalan kellossa tuli jokin aika täyteen. Molemmat nuoret tulivat palavasti uskoon. Alkoi uusi elämä, ensin Yhdysvalloissa, nyttemmin neljätoista vuotta Suomessa.

Luullaanko lestadiolaisiksi?

Siirrymme suurperheen isän haasteissa seuraavaan aiheeseen, liikkumiseen. Miten Puustellin perhe siirtyy paikasta toiseen?

Vastaus löytyy pihalta. Iso musta entinen tilataksi sopii isonkin porukan tarpeisiin.

Pyörimme kylällä auton kyydissä. Iso diesel hyrrää tasaisesti. Nahkapenkeissä on ryhti ja mukavuus tallella.

Samankaltaisten autojen tärkeä markkinapaikka on tunnetusti lestadiolaisten Päivämies-lehti. Onko Puustelleja luultu lestadiolaisiksi?

– En kyllä muista, että meitä olisi luultu. Uuraisilla on tosin melko paljon lestadiolaisiakin, Miko sanoo.

Yksi suurperheen elämänmatematiikkaan kuuluva nimittäjä on kodin sijainti. Puustellit ovat asettuneet keskustan tuntumaan, joten kouluun ja harrastuksiin pääsee helposti, eivätkä lapset tarvitse juuri kuljetuksia.

Herra kutsui evankelistaksi

Uurainen on kasvukunta. Se menestyy läheisen Jyväskylän imussa.

Helluntaiseurakunnassa on elämää ja temppeli sijaitsee hyvällä paikalla pääkadun varressa.

Mikolla on yhä avaimet temppelille, vaikka hän siirtyi pastorin työstä kiertäväksi julistajaksi pari vuotta sitten.

– Kaikki sanoivat, että nyt on huono aika lähteä evankelistaksi. En osaa oikein murehtia; se on yksi ominaisuuksistani.

– Aina kun olen miettinyt muihin hommiin siirtymistä, olen saanut rohkaisun Jumalalta jonkun ihmisen kautta. Hyvin on pärjätty.

Uuraisten Helluntaitemppeli on avara ja toimivan oloinen tila. Entisessä kauppa- ja baarikiinteistössä jaetaan nyt elävää vettä ja sanan leipää.

– Kun jäin pois pastorin tehtävästä, olen pyrkinyt olemaan poissa tieltä. Olemme nyt rivijäseniä. Alueen kouluihin olen pitänyt yhteyksiä yllä.

Uuraisten helluntaiseurakunnan pastorina toimii Timo Koivisto.

Riittääkö rakkaus?

Mennään takaisin perhe-elämään.

Suurperhe ei voi esimerkiksi matkustella aivan samalla tavalla kuin pienempi perhe. Ovatko lapset koskaan valitelleet sitä, että he jäisivät paitsi jostain, mitä kaverit kokevat?

Miko kertoo, ettei muista että heillä olisi käyty koskaan tämän tyyppisiä keskusteluja. Joitain heittoja on joskus ollut, mutta niin on varmaan jokaisessa perheessä.

Siunauksiakin on saatu kokea. Pari vuotta sitten koko perhe esimerkiksi pääsi käymään vanhempien vanhoilla kotikonnuilla Floridassa, kun reissulle löytyi sponsori.

Viimeiseksi otetaan esiin kysy myksistä kipein: riittääkö rakkaus? Kun lapsia on paljon, saako jokainen tarpeeksi rakkautta isältä?

– Kyllä täytyy sanoa, että rakastan jokaista meidän lapsista aivan yhtä paljon. Kaikki ovat erilaisia persoonia, mutta jokainen on yhtä rakas, Miko sanoo.

Pohdimme vanhemman rakkauden olemusta. Sehän ei ole kakku, josta jokaiselle jaetaan jonkinlainen pala. Rakkaus on ilmapiiri ja asenne, jonka sisään voi kätkeä kuinka monta lasta tahansa.

– Jos kodissa on rakkauden ilmanala, silloin homma toimii.

Miko kertoo myös, että suurperheessä perheenjäsenten yhteys ja keskinäinen rakkaus tulee kauniisti näkyviin.

– Kasiluokkalainen Aaron tulee koulusta kotiin, ja pikku-Asherin silmät alkavat loistaa. Isoveli nappaa pienen syliinsä ja hellii tätä. Sitä tuntuu mahtavalta katsoa, Miko-isä ilahtuu ja liikuttuu samanaikaisesti.

Liian tuttu vieras

Pari vuotta sitten Puustelleiden elämään ilmaantui liiankin tuttu vieras menneisyydestä. Jethrolla todettiin ykköstyypin diabetes, sama tauti, joka koitui Julian kohtaloksi.

Taudin ilmaantuminen oli tietysti järkytys. Miko teki sitä, mitä isät usein pelon hetkellä: huusi yksin autossa Jumalalle.

– Kysyin, että meinaatko viedä toisenkin lapsen.

Miko tunsi silti, että Jumalan huolenpito oli tilanteen yllä.

Taudin kanssa on opittu nyt elämään. Insuliinia täytyy pistää säännöllisesti. Tauti valvottaa joskus öisin, kun sokeritasot heittelevät ja Jethron vointia täytyy seurata.

Pohdimme vielä vanhempien rakkautta. Yksi rakkauden ilmentymä on se, että voi ja haluaa viettää lapsen kanssa aikaa kahdestaan.

– Tätä joudun välillä pohtimaan. Onko minulla riittävästi aikaa jokaiselle yksilönä. Sen kyllä huomaa, että hetket isän kanssa kahdestaan ovat lapselle tosi tärkeitä.

Miko ja Nina haluavat etenkin lasten kasvaessa huolehtia siitä, että kotona voi puhua kaikesta. Perhe myös rukoilee ja lukee Raamattua säännöllisesti.

– Kun olin itse nuori, häpesin uskoa. Oli kiusaamista ja kaikkea muuta ikävää.

– Nyt kun olen seurannut, niin omat lapset voivat olla ihan täysillä uskossa. Se tuntuu ihmeelliseltä. Ennen en ymmärtänyt, miten joku on voinut olla koko elämänsä uskossa, mikä on kuitenkin se kaikkein suurin Jumalan ihme. Toivottavasti voin isänä tukea lasten uskoa, Miko Puustelli sanoo.

Anssi Tiittanen