Sama kutsumus, eri aikakausi - Lähetystyön dokumentoija ja lähetystyöhön valmistautuva videoammattilainen kertovat kutsumuspoluistaan

Mauri Päivinen (vas.) on tehnyt pitkän uran tv:n ja elokuvan parissa. Kuvassa hän keskustelee toimittaja Keijo Leppäsen kanssa. Teemu Raassina on 29-vuotias videoalan yrittäjä, joka rohkaisee muitakin kokeilemaan uusia asioita. - Jos ei ikinä yritä, ei mitään myöskään tapahdu. Joskus voi olla arvokas kokemus myös todeta, ettei jokin asia olekaan oma juttu. (Teemu Raassinan arkisto)
Mauri Päivinen (vas.) on tehnyt pitkän uran tv:n ja elokuvan parissa. Kuvassa hän keskustelee toimittaja Keijo Leppäsen kanssa. Teemu Raassina on 29-vuotias videoalan yrittäjä, joka rohkaisee muitakin kokeilemaan uusia asioita. - Jos ei ikinä yritä, ei mitään myöskään tapahdu. Joskus voi olla arvokas kokemus myös todeta, ettei jokin asia olekaan oma juttu. (Teemu Raassinan arkisto)

31.1.2024 | Elina Rautio 


Mauri Päivinen: 

Avainhenkilöiden kautta uralle 

Olen sisimmältäni taiteilija. Opettajani kannustivat ottamaan lahjani käyttöön, ja ensimmäisen kerran sain niistä tunnustusta 14-vuotiaana voittaessani oman sarjani koulujen välisessä piirustuskilpailussa. 

Opiskelin mainosgraafikoksi ja aloin tehdä graafikon, radiojuontajan ja kuvaajan freelancetöitä. Ensimmäisen veivattavan videokameran ostin 1960-luvun lopussa, mutta seurakunnan suhtautuminen esti etenemästä uralla. 

Muistan esimerkiksi, kun vuonna 1963 Joensuun helluntaiseurakunta erotti erään vanhimmistoveljen, joka oli hankkinut television. Viisi vuotta myöhemmin olin kuuntelemassa Niilo Ylivainiota Helsingin Paasitalossa ja kuulin hänen sanovan: ”Vain minun kuolleen ruumiini yli tulee helluntailaisiin koteihin televisio.” 

 

En tiedä, olisiko minusta tullut elokuvantekijää ilman lähetystyöntekijä Åke Söderlundia. Tapasin hänet ensimmäisen kerran jo vuonna 1961, jolloin hän alkoi puhua minulle ”kotien elävistä kuvista” ja kutsui luokseen Keniaan. 

Åke sytytti minuun kipinän. Kun myöhemmin tein useita kuvauskeikkoja Afrikkaan, hän oli korvaamaton apu. Eräänkin kerran hän sai puhuttua lentokentän virkailijat antamaan takavarikoidut kameramme takaisin. 

Afrikan lisäksi olen tehnyt dokumentteja eri puolilta maailmaa. Näkemättä ovat ainoastaan Australia sekä Etelä- ja Pohjoismanner. Videoiden kuvaamisen, ohjaamisen ja leikkaamisen lisäksi olen toiminut valokuvaajana sekä tehnyt piirroksia ja maalauksia, muun muassa exlibrikset 327 henkilölle.

 

 

      Seurakunnan suhtautuminen esti etenemästä uralla.

 

Toinen tärkeä ihminen urallani on YLEn entinen ohjelmajohtaja Pekka Silvola. Tapasin hänet vuonna 1968 Pieksämäellä, jonne oli juuri perustettu YLEn aluetoimisto. Tarjosin hänelle kyydin Helsinkiin, ja siitä alkoi tuttavuutemme. 

Ensimmäinen dokumenttini Pyhän maan arkeologi syntyi Silvolan ansiosta. Työskentelin vuosina 1970–1974 Ison Raamatun tietosanakirjan parissa ja sain houkuteltua hänet kirjasarjan mainosmieheksi. Ehdotin tapaamisessa, että YLE tekisi dokumentin professori Aapeli Saarisalosta, ja Pekka vastasi, että ”rupea tekemään”. Sen jälkeen olen tehnyt kaikkiaan 70 dokumenttielokuvaa, joista 50 olen tehnyt YLElle. 

Joku sanoisi, että Silvolan kohtaaminen oli onnenpotku, mutta minun pitäisi varmasti puhua johdatuksesta. 

 

Olen saanut paljon rikkaamman elämän kuin olisin osannut odottaa. Olen saanut toteuttaa luovuuttani, nähdä maailmaa ja tehdä sitä, mistä pidän. 

Taito ilmaista asioita kuvilla on varmaankin syntymälahjaa. Kerran YLEllä minulta kysyttiin, mistä olen oppinut tekemään draaman kaaren. Sanoin, että helluntailaisten kokouksista. Tulkaa sinne oppimaan. 

Myöhemmin olen saanut helluntaipiireissä myös tunnustusta työlleni. Mieleenpainuvin on se, kun vuonna 1978 olin Niilo Ylivainion lehdistötilaisuudessa Lapualla ja muistutin häntä kymmenen vuoden takaisista sanoista. Niilo vastasi: ”Kuule Mauri, näin voi ihminen erehtyä.” Miehen osoittama nöyryys puhutteli minua, ja myöhemmin teinkin hänestä kaksi elokuvaa. 

 

 

Teemu Raassina:

Luopumisen prosessissa 

Maurin tarina kuulostaa minusta hyvällä tavalla vieraalta: olen itse saanut kipinän mediatyöhön nimenomaan seurakuntaympäristössä. 

Kiinnostuin videoiden tekemisestä jo yläkoulu- ja lukioikäisenä, kun kuvasin ja leikkasin videopelejä. Tampereelle muutettuani pääsin seurakunnan mediatiimiin ja kosketuksiin videokameran kanssa. Seurakunnassa oli myös yrittäjiä, jotka sparrasivat ja ottivat mukaan keikoille avustamaan. 

Ostin ensimmäisen järjestelmäkameran kesällä 2014, ja oman toiminimen perustin vuonna 2015. Aluksi tein kuvauskeikkoja freelancerina matematiikan opintojeni ohella, mutta pikkuhiljaa kiinnostus opiskelualaa kohtaan väheni ja mielenkiinto kuvaukseen kasvoi. Viimeiset neljä vuotta olenkin toiminut päätoimisena kuvausalan yrittäjänä. Kuvaaminen on ykkösjuttuni, mutta minulla on osaamista kaikista muistakin videotuotannon vaiheista projektisuunnittelusta leikkaukseen.

 

 

      Aloin kokea sanoin kuvaamatonta kutsua Jumalan työhön.

 

Yrittäjyydessä viehättää sekä vastuu että loputtomat mahdollisuudet. Kuvausalalla ei ole kahta samanlaista päivää. Keikoilla näkee mielenkiintoisia paikkoja ja tapaa kiinnostavia ihmisiä. On myös palkitsevaa, kun näkee kätensä jäljen sekä pääsee toteuttamaan itseään ja Jumalasta kumpuavaa luovuutta. 

Audiovisuaalisella kokonaisuudella voi olla tärkeä tehtävä evankeliumin välittämisessä. On iso asia, jos saa kaiken tämän hälyn keskellä jonkun pysähtymään hetkeksi materiaalin äärelle pohtimaan tärkeitä kysymyksiä. 

Minulle videokuvauksen ja evankeliumin yhdistäminen on oikeastaan itsestäänselvyys. Ainut asia, jota kristittynä kuvaajana joutuu ajoittain pohtimaan, on se, että mihin projektiin ja ketä edustamaan lähtee. Onneksi Jumala on toiminut niin hyvänä ”sihteerinä”, ettei minun ole tarvinnut joustaa omista arvoistani. 

 

Erityisesti kaksi projektiani ovat olleet mieleenpainuvia. Ensimmäinen niistä on JP ja murtovaras, jossa pääsin tekemään laadukasta kristillistä elokuvaa hyvällä porukalla. 

Toinen tärkeä projekti oli vapaaehtoisvoimin tehty dokumentti Lähetyksen uusi aalto. Koostimme kesällä 2021 toteutetuista aktiomatkoista tunnin elokuvan, joka inspiroi katsojaa löytämään paikkansa lähetystyössä ja näkemään, miten Jumala voi käyttää meitä tavallisia ihmisiä. 

Jälkimmäinen projekti oli sysäys myös oman kutsumukseni löytämiseen: aloin kokea sanoin kuvaamatonta kutsua Jumalan työhön. 

 

Kutsun vastaanottaminen on ollut luovuttautumisen prosessi. Aiemmin ajattelin, että kasvatan hienoa videotoimistoa ja hankin parhaita asiakkaita. Sitten koin Jumalan kysyvän, että mitä jos rakentaisinkin hänen unelmiaan. 

Luopuminen ei ole ollut aina helppoa, mutta Jumalan ylitsevuotava hyvyys on muistuttanut, mihin vaakakuppi on kallellaan. Luotan siihen, että Jumala tietää pienimmätkin haaveeni ja että edessä on kuitenkin parempaa kuin mihin olisin itse pystynyt. 

Nyt asiat ovat menneet eteenpäin niin kovalla vauhdilla, etten ole meinannut pysyä kyydissä: olen lähdössä ensi kesänä pitkäaikaiseen medialähetystyöhön Japaniin. Sen kansasta kristittyjä on vain alle prosentti, joten mediatyökin on vielä hyvin pientä. Unelmani on, että paikallisseurakunnat voisivat voimaantua ja tehdä omannäköistään sisältöä omaan kulttuuriinsa sopivalla tavalla.

 

 

Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan