Raamattuja tarvitaan koko ajan lisää - Syvännön Raamattutyötä tehdään yhä juutalaisille ensin -periaattella, mutta se on laajentunut kansainväliseksi

Vaikka Raamattuja jaetaan paljon, Jonatan Syvännön mukaan on tärkeää, että Sanan lahjoittamiseen liittyy aina henkilökohtaisuus. - Jeesukseen uskovat Ukrainan juutalaiset kertovat oman tarinansa maahanmuuttajille. (Syvännön Raamattutyö)
Vaikka Raamattuja jaetaan paljon, Jonatan Syvännön mukaan on tärkeää, että Sanan lahjoittamiseen liittyy aina henkilökohtaisuus. - Jeesukseen uskovat Ukrainan juutalaiset kertovat oman tarinansa maahanmuuttajille. (Syvännön Raamattutyö)

Anssi Tiittanen 

(15.4.2023) Jonatan Syväntö nostelee Raamattuja pakettiautoon. Monet Syvännön Raamattutyön välittämien kirjojen kansista ovat vuodesta 2022 alkaen olleet sinikeltaisia. 

Ukrainan juutalaisia on kotiutunut Israeliin sodan vuoksi yli 15 000. Monet pitävät ensimmäistä kertaa elämässään ukrainankielistä Raamattua käsissään. 

– Koko Raamattu, jossa on myös Uusi testamentti, on monille juutalaisille vieras kirja, kuin Koraani kristityille, Syväntö vertaa. 

Ukrainan värein koristetut Raamatut ovat olleet haluttuja. Niitä on toimitettu Raamattutyön kautta, jota Jonatan Syväntö johtaa yhdessä Aviel ja Nirit Gershin (o.s. Syväntö) kanssa. Ukrainankielisiä Raamattuja on jaettu tähän mennessä pari tuhatta. 

– Emme tyrkytä Raamattua kenellekään, eikä niitä lähetetä johonkin satunnaiseen osoitteeseen. Ihmisen täytyy itse pyytää saada Raamattu. 

 

Syväntö on myös huomannut, että paperille painetulla Raamatulla on äppien aikakaudella yhä suuri merkitys. 

– Raamattu on pyhä kirja. Ortodoksijuutalaiset esimerkiksi ajattelevat, ettei sitä voi lukea tabletin ruudulta. 

Usein paperinen Raamattu on myös käytännöllisin vaihtoehto. 

– Osa toimittamistamme Raamatuista viedään esimerkiksi Afrikkaan sinne, minne ei edes posti kulje. Ei siellä ole sähköä eikä kännyköitäkään. 

Raamattutyön puitteissa Raamattuja on toimitettu yli 30 kielellä kaikkialle maailmaan. Kaikkiaan kirjoja – Raamattuja, Uusia testamentteja ja eri evankeliumeja – on vuosikymmenien saatossa toimitettu arviolta muutama miljoona. 

 

Israel on nykyisin tyyris maa asua ja kotiutua. Tel Aviv kuuluu maailman kalleimpien kaupunkien joukkoon. 

Kerrostaloasunnosta kohtuullisella sijainnilla saa maksaa 500 000 euroa, omakotitalon hinta kipuaa 800 000:sta miljoonaan euroon. 

– Israel on hightec-maa, ja se vaikuttaa kaikkeen. 

Startup-kulttuurissa Israeliin on syntynyt kymmenkunta vanhan Nokian veroista menestyjää. Niiden ekosysteemeissä on satoja pienempiä huippuyrityksiä. 

– Täällä on kasvava määrä ihmisiä, joilla on paljon rahaa. Toisaalta monilla Israelissa on talousvaikeuksia, jotka johtuvat hintojen rajusta noususta ja palkkojen heikkenemisestä. 

Israelin talous on noussut parikymmentä vuotta ilman suurempia häiriöitä. Maahan muuttaa myös jatkuvasti varakkaita ihmisiä esimerkiksi Ranskasta ja Yhdysvalloista. 

– Monille ei ole mitään väliä, maksaako koti miljoonan vai viisi miljoonaa. 

 

Jonatan Syvännön perheeseen kuuluvat amerikkalainen Melissa-vaimo sekä tytär Naomi. Syvännöt asuvat monille suomalaisille tutulla Jad Hashmonan alueella Jerusalemin lähistöllä. 

Kun Syväntö aloittaa opastuksen alueella vierailevalle suomalaiselle turistiryhmälle, kiinnostuneita korvia riittää. Syvännön opastuksessa kuuluu sukupolvien mittainen syvä kokemus ja tieto pyhästä maasta. 

Syväntöjen opastukset ovat olleet osa suomalaisten matkailijoiden yhteistä Israel-kokemusta jo vuosikymmenien ajan. Oppaina ovat toimineet Jonatan Syvännön isä Olavi, setä Kalervo tai isoisä Kaarlo Syväntö, joka saapui Israeliin vuonna 1947 – siis jo ennen maan itsenäistymistä – ja aloitti Raamattutyönä yhä tunnetun palvelun, jonka tehtävänä on toimittaa Raamattuja Roomalaiskirjeen hengessä ”juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille”. 

Tärkeänä tukijana työssä on läpi historian ollut Lempäälän helluntaiseurakunta ja sen ylläpitämä Lempäälän Israel-kassa. Muita tärkeitä tukijoita ovat olleet muun muassa Raamattuopisto Kauniaisissa sekä medialähetysjärjestö Avainmedia. 

 

Jonatan Syväntö, 53, on yksi harvoista kolmannen polven Israelin suomalaisista. Suomessa hän on asunut yhtäjaksoisesti aikanaan vain parin vuoden ajan ollessaan töissä rakennusalalla ja varusmiespalveluksessa. Syväntö palveli raivaajasukeltajana, jonka tehtävänä on muun muassa purkaa merimiinoja. 

Kasvaminen Israelissa sisältää jännitystä, josta tulee myös tiedostamatonta.  

– Ulkopuolisen silmin meno on hullua. Illalla raketit lentävät ja aamulla mennään taas töihin. 

Israelin puolustusvoimien vahva ohjuspuolustus on luonut luottavaisen ilmapiirin. 

– Toisaalta, mitä vaihtoehtoja meillä on? Elämän on aina jatkuttava, eivätkä ihmiset halua luovuttaa. 

Perheen muuttoa vuonna 2016 Yhdysvalloista takaisin Israeliin ihmeteltiin. 

– Moni täällä kysyi, miksi ihmeessä tulitte. Israelilaiset ystävät ja työtoverit sanoivat, että asuisivat paljon mieluummin itse Amerikassa, jos vain sinne pääsisi. 

Syväntö toteaa, että elämä Yhdysvalloissa oli monella mittapuulla helpompaa kuin Israelissa. 

– Meillä oli omakotitalo ja kaksi autoa. Fysioterapeutin klinikkaa oli siellä ihan hyvä vetää. 

Israeliin Syvännön toi kutsu tehdä jotain Jumalan valtakunnan hyväksi. Ei ollut itsestään selvää, että se jokin olisi jatkaa isän ja isoisän Raamattutyötä. 

– Edelleen olen sitä mieltä, että tämä ei voi olla mikään oma pakkomielle. Teemme tätä työtä niin kauan kun on olemassa näky ja tukijoita, jotka pitävät tätä työtä tärkeänä. 

Valtaosa Raamattutyön vastaanottamista lahjoituksista menee Raamattujen painamiseen, varastointiin ja jakeluun. Sekä Syväntö että Aviel ja Nirit Gershin palvelevat omien ammattiensa ohella. 

 

Uudet maahantulijat, muutkin kuin ukrainalaiset, ovat Raamattutyön keskeistä kohderyhmää.  

– Kun uusi siirtolainen tulee, alkuvaiheessa on yleensä paremmat mahdollisuudet myös puhua hengellisistä asioista. Ihminen kotiutuu tänne kolmessa–viidessä vuodessa, ja avoimuus usein karisee pois. 

Silti koko ajan eri taustoista tulevia juutalaisia löytää Jeesuksen messiaana. 

– Olen tavannut ortodoksijuutalaisia, jotka ovat löytäneet Jeesuksen Vanhasta testamentista, esimerkiksi lukemalla Jesajan kirjasta kärsivästä messiaasta. 

Monille uskonnollisille juutalaisille Vanha testamentti on sivuroolissa. Tilalle ovat tulleet myöhemmät juutalaisuuden pyhät tekstit, kuten Mishna ja Talmud. 

Jonatan Syväntö pitää tärkeänä sitä, että Raamattuja ja evankeliumia välittävät ne, joilla on omakohtainen kokemus asiasta ja jotka puhuvat samaa kieltä juutalaisten kanssa. 

– Siksi ukrainankieliset Raamatutkin menevät nopeasti. Jeesukseen uskovat Ukrainan juutalaiset kertoivat oman tarinansa ja sen, mihin heidän uskonsa nyt perustuu. 

– On hienoa tukea heitä. Autamme kaikenlaisia ihmisiä ja järjestöjä, jotka vain tarvitsevat Raamattuja.  



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan