”Odotan kesää ja näkövammaisten leiriä”

Jouko Varjonen on näkövammastaan huolimatta aktiivinen vastuunkantaja omassa kotiseurakunnassaan. Hän palvelee musiikissa yhdessä puolisonsa Tarjan kanssa.

Elämäni mukavimpia kokemuksia on se, kun nuoruudessani kohtasin vaimoni Tarjan. Hänen kanssaan olemme saaneet elää tyynet ja myrskyt. Tällä hetkellä iloitsemme entistä enemmän toinen toisistamme.

Kun kaipaan piristystä arkipäivääni, etsin sopivaa musiikkia, joka voi olla esimerkiksi Hammond-urkumusiikkia, kantrimusiikkia tai iloista hengellistä musiikkia.

Pelkään sitä, että en pelkää mitään. Lieneekö minulla väärää rohkeutta? Ja ehkä suljen silmäni totuudelta ja pistän pääni pensaaseen kuin jänis, joka luulee olevansa turvassa.  Sitten tulee kettu ja nappaa hännästä kiinni. Ken elää, se näkee.

En koskaan unohda ensimmäistä asuntoamme Helsingin Pajamäessä Poutamäentie 8:ssa. Olimme vasta menneet naimisiin. Teimme yhdessä kävelyretkiä ympäristöön ja rakkaani opetti minulle lintujen ääniä. En nimittäin erottanut edes varista harakasta.

Vaimoni Tarjan kanssa on ihana keväisin, kesäisin ja syksyisin istua pihallamme käsi kädessä ja kuunnella puiden suhinaa ja luonnon ääniä. Vaimoni kyselee minulta: ”Olemmeko onnellisia?” Ja minä vastaan, että me olemme tosi onnellisia.

Olen huomannut, että näkövammaisuuteni herättää monissa uskovissa parantamisen halua. Se pistää ihmiset lähestymään minua erikoistapauksena ja toimimaan myös sangen erikoisesti. Annan anteeksi heille, koska Jeesuskin antoi anteeksi sillä perusteella, että ihmiset eivät tienneet, mitä he tekivät.

Kun soitamme ja laulamme vaimoni kanssa seurakunnan tilaisuuksissa, haluamme, että Pyhän Hengen läsnäolo olisi lauluissamme. Emme ole suuria taiteilijoita, vaan haluamme mieluummin olla Pyhän Hengen kanavia, joista Jeesus saa tulla esiin. Tietenkin kanavan seinämistä tihkuu savea mukaan.

Elämässä olen oppinut, että ei kannata syöksyä joka tuulen mukaan eikä muodikkaimman virtauksen perään, vaan on parempi pysyä omalla lujalla perustallaan. Jesajan kirjassa sanotaan, että luottamus ja rauhallisuus on teidän väkevyytenne.

Jumalan armo merkitsee minulle sitä, että saan heittäytyä hänen huomaansa aivan sellaisena kuin olen eikä minun tarvitse näytellä sen hengellisempää tai osaavampaa kuin olen. Armosta eläminen luo vapautta ja todellista iloa.

Nykyinen asuinpaikkamme on maailman paras. Tämä ympäristö ja sen rauhallisuus on vailla vertaa. Jos näkisin, en ehkä ajattelisi ihan samalla tavoin, mutta kuulomaisema on verraton.

Jeesus on minulle ihana Vapahtaja, herrojen Herra ja koko maailman Kuningas. Hän on ystävä ja esirukoilja, puolustaja ja armahtaja. Hänen kanssaan on turvallista olla.

Jos saisin yhtäkkiä tarkan näön, lähtisin luontoon jonnekin tunnetusti kauniille paikalle ja hiljentyisin siellä kiittämään taivaallista Isää suuresta lahjasta. Mukaani ottaisin vain rakkaan Tarjani.

Odotan kovasti tulevaa ensimmäistä eläkekesää, jolloin ei tarvitse murehtia mistään pakollisesta tekemisestä tai menemisestä. Tulevana kesänä odotan näkövammaisten leiriä Evankelistakodilla ja niitä hyviä hetkiä, joita aikaisemmillakin leireillä olemme saaneet kokea.

Toivon, että kaikki Ristin Voiton lukijat, jotka lukevat tätä vammaisteemanumeroa,  heräisivät huomaamaan, että vammainenkin voi elää tervettä ja iloista tavallista elämää.