Nostalgiatapaamiset aktivoivat syvämuistoja

Muisteluksia, vanhoja kuvia ja lauluja, videotervehdys ja kuulumisten vaihtoa. Oulun helluntaiseurakunnan 1960-70-lukujen taitteen nuoret kokoontuivat syyskuussa Ouluun yli 80 henkilön voimin. Oikealla päivän seremoniamestarit Marja Simonen ja Arto Heinonen. Kuva: Kari Hämäläinen
Muisteluksia, vanhoja kuvia ja lauluja, videotervehdys ja kuulumisten vaihtoa. Oulun helluntaiseurakunnan 1960-70-lukujen taitteen nuoret kokoontuivat syyskuussa Ouluun yli 80 henkilön voimin. Oikealla päivän seremoniamestarit Marja Simonen ja Arto Heinonen. Kuva: Kari Hämäläinen

”En tiedä, kultaako aika muistot, mut­ta oli mahtavaa olla yhdessä. Oli ihana palata asioihin, jot­ka on kokenut tärkeinä ja siunat­tuina”, jyväskyläläinen Sirkku Mononen toteaa.

 

Helluntailiikkeen Katinalan raamattuopiston talvikurssin vuonna 1987 käynyt Mononen oli yksi niistä, jotka osallistuivat kurssin 30-vuotistapaamiseen viime kesänä Keuruulla. Helluntailiikkeen Juhannuskonferens­sin yhteydessä järjestettyyn ko­koontumiseen saapui 11 kurssin yhteensä 85 opiskelijasta.

 

Vielä laajemmalla joukolla ol­tiin koolla syyskuun lopulla Ou­lussa, kun Oulun helluntaiseura­kunnassa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella muka­na olleet nuoret ja nuoret aikui­set viettivät yhteistä teemapäivää. Nostalgiantäyteinen päivä kokosi peräti noin 80 osallistujaa eri puo­lilta maata.

 

Suosio oli yllätys tapahtuman suunnittelutiimiin kuuluneel­le oululaiselle Kari Pohjaselle. Ennen tämänvuotisia tapaami­sia Oulun ”entiset nuoret” olivat tavanneet toisiaan satunnaisesti esimerkiksi Juhannuskonferens­seissa. Niissä kohtaamisissa oli vi­rinnyt myös ajatus laajemmasta kokoontumisesta.

 

– Asiasta oli eri yhteyksissä pu­huttu pitkään, ja etenkin Oulusta pois muuttaneet olivat halukkai­ta tapaamaan entisiä ystäviä. Sil­ti osallistujamäärä oli myönteinen yllätys. Se, että ihmisiä tuli Lap­peenrantaa ja pääkaupunkiseu­tua myöten, oli selvä merkki sii­tä, että kohtaaminen koettiin tär­keäksi. Osan kanssa ei ollut nähty vuosikymmeniin, Kari Pohjanen kertoo.

 

Suunnittelutiimiin niin ikään kuuluneen Marja Simosen mu­kaan päivä oli palautteen perusteella monelle suoranainen kei­dashetki.

 

– Jännittävintä oli, tunnistam­meko yhä toisiamme. Yllätys oli suuri, että emme olleet kovinkaan paljon muuttuneet, mitä nyt iän tuomaa charmia oli havaittavissa.

 

 

Merkityksellinen ajanjakso

Erilaisia tapaamisia on viime vuosina järjestetty pelkästään helluntailiikkeen piirissä niin paljon, että voi puhua jopa ilmiös­tä. Usein koolla ovat olleet jonkin paikkakunnan tietyn ajan nuo­ret tai nuorisokuorolaiset, mut­ta oman kokoontumisensa ovat järjestäneet muun muassa leiri­legenda Alarik Sandbergin las­tenleireille 1950-luvulla osallis­tuneet.

 

Yhteistä tapahtumille näyt­tää olevan se, että ne liittyvät eri­tyisen merkittäviksi koettuihin ajanjaksoihin, jotka ovat suun­nanneet asianosaisten elämää ja jääneet vaikuttamaan monella ta­valla.

 

Katinalan raamattuopiston tal­vikurssi 1987 käytiin ennätyksel­listen paukkupakkasten keskel­lä, ja kurssi oli ensimmäinen, joka teki yhteisen ulkomaanmatkan. Silti kurssin pysyvin vaikutus syntyi todennäköisesti yhdessä olemisesta ja tiiviistä hengellisyy­destä – opetusta unohtamatta. Monet kurssilaiset suuntasivat myöhemmin kokoaikaiseen hen­gelliseen työhön evankelistoiksi, pastoreiksi, lähetystyöntekijöik­si ja järjestövaikuttajiksi hellun­tailiikkeen, baptistiseurakuntien ja Vapaakirkon piiriin.

 

Ja syntyipä kurssilaisten kes­kuudesta myöhemmin ainakin yksi avioparikin.

 

– Odotin siihen aikaan esikois­tamme, ja tiesin, että minulle se oli viimeinen mahdollisuus ko­kea ihanaa nuorten leirielämää ja reissata yhdessä. Aviomieheni Jukka oli aiemmin käynyt saman kurssin, ja hän rohkaisi minua. Se oli nuoruuteni viimeinen irtiotto, Sirkku Mononen muistelee.

 

Oulun 1970-luvun taitteen nuo­risoporukan yhdessäoloaika oli pidempi. Vuodet loivat perustan kristityn elämälle, ja moni löy­si ryhmän sisältä myös elämän­kumppanin. Hengellisen toimin­takentän eri tehtävien lisäksi jou­kosta tuli myöhemmin muun muassa ammattimuusikoita; seu­rakunnan musiikkitoiminta oli vireää kuoroineen ja torvisoitto­kuntineen.

 

– Se oli yhdessä olemisen ja tekemisen aikaa, Kari Pohjanen muotoilee.

 

Pohjanen on huomannut, kuinka lasten vartuttua ja ruuh­kavuosien vaihduttua eläkeläisen elämänrytmiin ajatukset askaroi­vat yhä enemmän menneessä.

 

– Kun ikää tulee lisää, asiat, jot­ka työvuosien aikana jäivät kat­veeseen, alkavat pulpahdella pin­taan. Lapsuus- ja nuoruusaika konkretisoituu aivan eri tavalla kuin työvuosien aikana.


Erilaista kuin maallisissa kokoontumisissa

Vaikka menneiden muistelu, van­hojen kuvien katsominen ja kuu­lumisten vaihtaminen on seura­kuntaympyröissä samanlaista kuin maallisissa luokkakokouk­sissa ja sukujuhlissa, hengellinen viitekehys tuo tapaamisiin tärke­än lisävivahteen.

 

Sielu virkistyy ja usko vahvis­tuu, kun kuulee, miten Jumala on pitänyt myös toisista huolta ja ol­lut uskollinen erilaisten elämän­vaiheiden keskellä.

 

Näin siitä huolimatta, että mo­nen elämäntaipaleelle on mah­tunut myös tummia sävyjä ja osa joukkoon kuuluneista on jäänyt seurakuntayhteyden ulkopuolelle.

 

– Oli ilo todeta, kuinka moni on vielä moni seurakuntien toi­minnassa mukana, Marja Simoen toteaa.

 

– Oli ihana nähdä vuosikym­menten jälkeen, miten aika oli kauniisti kasvattanut ja kypsyttänyt ihmisiä ja miten Jumalan rakkaus on elämässä vaikuttanut. Kun elämänpiiri on yhteinen, täl­laisten tapaamisten järjestämi­nen on luontevaa, Sirkku Mono­nen lisää.

Sekä Oulun entisten nuorten että Katinalan kurssiporukan nos­talgiapäivä sisälsi myös rukousta. Yhdessä kiitettiin Jumalaa hänen huolenpidostaan ja uskollisuu­destaan ja siunattiin toisia ja nii­tä, jotka eivät olleet päässeet tu­lemaan.

 

Jälkeenpäin oululaisten yhte­ydenpito on jatkunut yhteisessä Facebook-ryhmässä, ja myös uu­desta kokoontumisesta on ollut puhetta. Niin on myös Katinalan 1987-kurssilaisten keskuudessa.

 

Ja iso määrä uusia kyläilykut­suja on voimassa.

 

 

Heikki Salmela

 



Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan