Nostalgiatapaamiset aktivoivat syvämuistoja

Muisteluksia, vanhoja kuvia ja lauluja, videotervehdys ja kuulumisten vaihtoa. Oulun helluntaiseurakunnan 1960-70-lukujen taitteen nuoret kokoontuivat syyskuussa Ouluun yli 80 henkilön voimin. Oikealla päivän seremoniamestarit Marja Simonen ja Arto Heinonen. Kuva: Kari Hämäläinen

”En tiedä, kultaako aika muistot, mutta oli mahtavaa olla yhdessä. Oli ihana palata asioihin, jotka on kokenut tärkeinä ja siunattuina”, jyväskyläläinen Sirkku Mononen toteaa.

Helluntailiikkeen Katinalan raamattuopiston talvikurssin vuonna 1987 käynyt Mononen oli yksi niistä, jotka osallistuivat kurssin 30-vuotistapaamiseen viime kesänä Keuruulla. Helluntailiikkeen Juhannuskonferenssin yhteydessä järjestettyyn kokoontumiseen saapui 11 kurssin yhteensä 85 opiskelijasta.

Vielä laajemmalla joukolla oltiin koolla syyskuun lopulla Oulussa, kun Oulun helluntaiseurakunnassa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella mukana olleet nuoret ja nuoret aikuiset viettivät yhteistä teemapäivää. Nostalgiantäyteinen päivä kokosi peräti noin 80 osallistujaa eri puolilta maata.

Suosio oli yllätys tapahtuman suunnittelutiimiin kuuluneelle oululaiselle Kari Pohjaselle. Ennen tämänvuotisia tapaamisia Oulun ”entiset nuoret” olivat tavanneet toisiaan satunnaisesti esimerkiksi Juhannuskonferensseissa. Niissä kohtaamisissa oli virinnyt myös ajatus laajemmasta kokoontumisesta.

– Asiasta oli eri yhteyksissä puhuttu pitkään, ja etenkin Oulusta pois muuttaneet olivat halukkaita tapaamaan entisiä ystäviä. Silti osallistujamäärä oli myönteinen yllätys. Se, että ihmisiä tuli Lappeenrantaa ja pääkaupunkiseutua myöten, oli selvä merkki siitä, että kohtaaminen koettiin tärkeäksi. Osan kanssa ei ollut nähty vuosikymmeniin, Kari Pohjanen kertoo.

Suunnittelutiimiin niin ikään kuuluneen Marja Simosen mukaan päivä oli palautteen perusteella monelle suoranainen keidashetki.

– Jännittävintä oli, tunnistammeko yhä toisiamme. Yllätys oli suuri, että emme olleet kovinkaan paljon muuttuneet, mitä nyt iän tuomaa charmia oli havaittavissa.

Merkityksellinen ajanjakso

Erilaisia tapaamisia on viime vuosina järjestetty pelkästään helluntailiikkeen piirissä niin paljon, että voi puhua jopa ilmiöstä. Usein koolla ovat olleet jonkin paikkakunnan tietyn ajan nuoret tai nuorisokuorolaiset, mutta oman kokoontumisensa ovat järjestäneet muun muassa leirilegenda Alarik Sandbergin lastenleireille 1950-luvulla osallistuneet.

Yhteistä tapahtumille näyttää olevan se, että ne liittyvät erityisen merkittäviksi koettuihin ajanjaksoihin, jotka ovat suunnanneet asianosaisten elämää ja jääneet vaikuttamaan monella tavalla.

Katinalan raamattuopiston talvikurssi 1987 käytiin ennätyksellisten paukkupakkasten keskellä, ja kurssi oli ensimmäinen, joka teki yhteisen ulkomaanmatkan. Silti kurssin pysyvin vaikutus syntyi todennäköisesti yhdessä olemisesta ja tiiviistä hengellisyydestä – opetusta unohtamatta. Monet kurssilaiset suuntasivat myöhemmin kokoaikaiseen hengelliseen työhön evankelistoiksi, pastoreiksi, lähetystyöntekijöiksi ja järjestövaikuttajiksi helluntailiikkeen, baptistiseurakuntien ja Vapaakirkon piiriin.

Ja syntyipä kurssilaisten keskuudesta myöhemmin ainakin yksi avioparikin.

– Odotin siihen aikaan esikoistamme, ja tiesin, että minulle se oli viimeinen mahdollisuus kokea ihanaa nuorten leirielämää ja reissata yhdessä. Aviomieheni Jukka oli aiemmin käynyt saman kurssin, ja hän rohkaisi minua. Se oli nuoruuteni viimeinen irtiotto, Sirkku Mononen muistelee.

Oulun 1970-luvun taitteen nuorisoporukan yhdessäoloaika oli pidempi. Vuodet loivat perustan kristityn elämälle, ja moni löysi ryhmän sisältä myös elämänkumppanin. Hengellisen toimintakentän eri tehtävien lisäksi joukosta tuli myöhemmin muun muassa ammattimuusikoita; seurakunnan musiikkitoiminta oli vireää kuoroineen ja torvisoittokuntineen.

– Se oli yhdessä olemisen ja tekemisen aikaa, Kari Pohjanen muotoilee.

Pohjanen on huomannut, kuinka lasten vartuttua ja ruuhkavuosien vaihduttua eläkeläisen elämänrytmiin ajatukset askaroivat yhä enemmän menneessä.

– Kun ikää tulee lisää, asiat, jotka työvuosien aikana jäivät katveeseen, alkavat pulpahdella pintaan. Lapsuus- ja nuoruusaika konkretisoituu aivan eri tavalla kuin työvuosien aikana.

Erilaista kuin maallisissa kokoontumisissa

Vaikka menneiden muistelu, vanhojen kuvien katsominen ja kuulumisten vaihtaminen on seurakuntaympyröissä samanlaista kuin maallisissa luokkakokouksissa ja sukujuhlissa, hengellinen viitekehys tuo tapaamisiin tärkeän lisävivahteen.

Sielu virkistyy ja usko vahvistuu, kun kuulee, miten Jumala on pitänyt myös toisista huolta ja ollut uskollinen erilaisten elämänvaiheiden keskellä.

Näin siitä huolimatta, että monen elämäntaipaleelle on mahtunut myös tummia sävyjä ja osa joukkoon kuuluneista on jäänyt seurakuntayhteyden ulkopuolelle.

– Oli ilo todeta, kuinka moni on vielä moni seurakuntien toiminnassa mukana, Marja Simoen toteaa.

– Oli ihana nähdä vuosikymmenten jälkeen, miten aika oli kauniisti kasvattanut ja kypsyttänyt ihmisiä ja miten Jumalan rakkaus on elämässä vaikuttanut. Kun elämänpiiri on yhteinen, tällaisten tapaamisten järjestäminen on luontevaa, Sirkku Mononen lisää.

Sekä Oulun entisten nuorten että Katinalan kurssiporukan nostalgiapäivä sisälsi myös rukousta. Yhdessä kiitettiin Jumalaa hänen huolenpidostaan ja uskollisuudestaan ja siunattiin toisia ja niitä, jotka eivät olleet päässeet tulemaan.

Jälkeenpäin oululaisten yhteydenpito on jatkunut yhteisessä Facebook-ryhmässä, ja myös uudesta kokoontumisesta on ollut puhetta. Niin on myös Katinalan 1987-kurssilaisten keskuudessa.

Ja iso määrä uusia kyläilykutsuja on voimassa.

Heikki Salmela