Nostalgiatapaamiset aktivoivat syvämuistoja

”En tiedä, kultaako aika muistot, mut­ta oli mahtavaa olla yhdessä. Oli ihana palata asioihin, jot­ka on kokenut tärkeinä ja siunat­tuina”, jyväskyläläinen Sirkku Mononen toteaa.

Helluntailiikkeen Katinalan raamattuopiston talvikurssin vuonna 1987 käynyt Mononen oli yksi niistä, jotka osallistuivat kurssin 30-vuotistapaamiseen viime kesänä Keuruulla. Helluntailiikkeen Juhannuskonferens­sin yhteydessä järjestettyyn ko­koontumiseen saapui 11 kurssin yhteensä 85 opiskelijasta.

Vielä laajemmalla joukolla ol­tiin koolla syyskuun lopulla Ou­lussa, kun Oulun helluntaiseura­kunnassa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella muka­na olleet nuoret ja nuoret aikui­set viettivät yhteistä teemapäivää. Nostalgiantäyteinen päivä kokosi peräti noin 80 osallistujaa eri puo­lilta maata.

Suosio oli yllätys tapahtuman suunnittelutiimiin kuuluneel­le oululaiselle Kari Pohjaselle. Ennen tämänvuotisia tapaami­sia Oulun ”entiset nuoret” olivat tavanneet toisiaan satunnaisesti esimerkiksi Juhannuskonferens­seissa. Niissä kohtaamisissa oli vi­rinnyt myös ajatus laajemmasta kokoontumisesta.

– Asiasta oli eri yhteyksissä pu­huttu pitkään, ja etenkin Oulusta pois muuttaneet olivat halukkai­ta tapaamaan entisiä ystäviä. Sil­ti osallistujamäärä oli myönteinen yllätys. Se, että ihmisiä tuli Lap­peenrantaa ja pääkaupunkiseu­tua myöten, oli selvä merkki sii­tä, että kohtaaminen koettiin tär­keäksi. Osan kanssa ei ollut nähty vuosikymmeniin, Kari Pohjanen kertoo.

Suunnittelutiimiin niin ikään kuuluneen Marja Simosen mu­kaan päivä oli palautteen perusteella monelle suoranainen kei­dashetki.

– Jännittävintä oli, tunnistam­meko yhä toisiamme. Yllätys oli suuri, että emme olleet kovinkaan paljon muuttuneet, mitä nyt iän tuomaa charmia oli havaittavissa.

Merkityksellinen ajanjakso

Erilaisia tapaamisia on viime vuosina järjestetty pelkästään helluntailiikkeen piirissä niin paljon, että voi puhua jopa ilmiös­tä. Usein koolla ovat olleet jonkin paikkakunnan tietyn ajan nuo­ret tai nuorisokuorolaiset, mut­ta oman kokoontumisensa ovat järjestäneet muun muassa leiri­legenda Alarik Sandbergin las­tenleireille 1950-luvulla osallis­tuneet.

Yhteistä tapahtumille näyt­tää olevan se, että ne liittyvät eri­tyisen merkittäviksi koettuihin ajanjaksoihin, jotka ovat suun­nanneet asianosaisten elämää ja jääneet vaikuttamaan monella ta­valla.

Katinalan raamattuopiston tal­vikurssi 1987 käytiin ennätyksel­listen paukkupakkasten keskel­lä, ja kurssi oli ensimmäinen, joka teki yhteisen ulkomaanmatkan. Silti kurssin pysyvin vaikutus syntyi todennäköisesti yhdessä olemisesta ja tiiviistä hengellisyy­destä – opetusta unohtamatta. Monet kurssilaiset suuntasivat myöhemmin kokoaikaiseen hen­gelliseen työhön evankelistoiksi, pastoreiksi, lähetystyöntekijöik­si ja järjestövaikuttajiksi hellun­tailiikkeen, baptistiseurakuntien ja Vapaakirkon piiriin.

Ja syntyipä kurssilaisten kes­kuudesta myöhemmin ainakin yksi avioparikin.

– Odotin siihen aikaan esikois­tamme, ja tiesin, että minulle se oli viimeinen mahdollisuus ko­kea ihanaa nuorten leirielämää ja reissata yhdessä. Aviomieheni Jukka oli aiemmin käynyt saman kurssin, ja hän rohkaisi minua. Se oli nuoruuteni viimeinen irtiotto, Sirkku Mononen muistelee.

Oulun 1970-luvun taitteen nuo­risoporukan yhdessäoloaika oli pidempi. Vuodet loivat perustan kristityn elämälle, ja moni löy­si ryhmän sisältä myös elämän­kumppanin. Hengellisen toimin­takentän eri tehtävien lisäksi jou­kosta tuli myöhemmin muun muassa ammattimuusikoita; seu­rakunnan musiikkitoiminta oli vireää kuoroineen ja torvisoitto­kuntineen.

– Se oli yhdessä olemisen ja tekemisen aikaa, Kari Pohjanen muotoilee.

Pohjanen on huomannut, kuinka lasten vartuttua ja ruuh­kavuosien vaihduttua eläkeläisen elämänrytmiin ajatukset askaroi­vat yhä enemmän menneessä.

– Kun ikää tulee lisää, asiat, jot­ka työvuosien aikana jäivät kat­veeseen, alkavat pulpahdella pin­taan. Lapsuus- ja nuoruusaika konkretisoituu aivan eri tavalla kuin työvuosien aikana.

Erilaista kuin maallisissa kokoontumisissa

Vaikka menneiden muistelu, van­hojen kuvien katsominen ja kuu­lumisten vaihtaminen on seura­kuntaympyröissä samanlaista kuin maallisissa luokkakokouk­sissa ja sukujuhlissa, hengellinen viitekehys tuo tapaamisiin tärke­än lisävivahteen.

Sielu virkistyy ja usko vahvis­tuu, kun kuulee, miten Jumala on pitänyt myös toisista huolta ja ol­lut uskollinen erilaisten elämän­vaiheiden keskellä.

Näin siitä huolimatta, että mo­nen elämäntaipaleelle on mah­tunut myös tummia sävyjä ja osa joukkoon kuuluneista on jäänyt seurakuntayhteyden ulkopuolelle.

– Oli ilo todeta, kuinka moni on vielä moni seurakuntien toi­minnassa mukana, Marja Simoen toteaa.

– Oli ihana nähdä vuosikym­menten jälkeen, miten aika oli kauniisti kasvattanut ja kypsyttänyt ihmisiä ja miten Jumalan rakkaus on elämässä vaikuttanut. Kun elämänpiiri on yhteinen, täl­laisten tapaamisten järjestämi­nen on luontevaa, Sirkku Mono­nen lisää.

Sekä Oulun entisten nuorten että Katinalan kurssiporukan nos­talgiapäivä sisälsi myös rukousta. Yhdessä kiitettiin Jumalaa hänen huolenpidostaan ja uskollisuu­destaan ja siunattiin toisia ja nii­tä, jotka eivät olleet päässeet tu­lemaan.

Jälkeenpäin oululaisten yhte­ydenpito on jatkunut yhteisessä Facebook-ryhmässä, ja myös uu­desta kokoontumisesta on ollut puhetta. Niin on myös Katinalan 1987-kurssilaisten keskuudessa.

Ja iso määrä uusia kyläilykut­suja on voimassa.

Heikki Salmela