Raamattu merkitsee Nina Åströmille jokapäiväistä ravintoa, joka kasvattaa ja muuttaa häntä. Se vaikuttaa siihen, miten hän ajattelee, puhuu ja toimii.
– Koen, että Jeesus on kanssani koko ajan, mutta lukiessani Raamattua hän on läsnä erityisen voimallisesti. En voi olla ilman Elämän leipää, Åström kiteyttää.
Laulaja-evankelistan mukaan Raamatun lukeminen on kuin käymistä aarrekammiossa.
– Mitä enemmän lukee Raamattua, sitä enemmän sieltä löytyy syvyyttä. Se ei koskaan ehdy. Jeesus on meidän uskovien kallein aarre, ja Raamatussa hän on keskiössä.
Luukkaan tekstit puhuttelevat
Syksyllä ilmestyi äänikirja, joka sisältää Luukkaan evankeliumin ja Apostolien teot Nina Åströmin lukemina.
– Kyseisistä Raamatun kirjoista muodostui yhtenäinen ja kronologinen kokonaisuus. Ensin on kerrontaa siitä, mitä Jeesus sanoi ja teki ollessaan maan päällä, ja sitten kerrotaan, mitä tapahtui Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen.
Luukkaan evankeliumissa on monia Åströmille tärkeitä kohtia. Esimerkiksi Marian kiitosvirrellä on Ninalle iso merkitys.
– Maria näkee oman pienuutensa ja Herran suuruuden. Hän sanoo nöyrästi: ”Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.” Se on hyvin kaunis teksti, joka saa minut aina liikuttumaan, Åström toteaa.
– Apostolien teoissa minua puhuttelee erityisesti se, kun Pietari puhuu Corneliuksen kodissa pelastuksen tiestä. Ennen kuin hän on saanut kaikkea sanottua, Pyhä Henki laskeutuu kuulijoihin. Pysähdyn joka kerta pitkäksi aikaa sen tekstin äärelle.
Tehtävän suuruus motivoi
Nina Åström valmistautui äänikirjan tekoa varten käymällä Valtter Luodon kanssa läpi kummankin kirjan henkilöiden ja paikkojen nimiä.
– Olen tottunut lukemaan Raamattua lähinnä englanniksi, vaikka olen lukenut sen suomeksikin pari kertaa läpi. Monet Raamatun nimet lausutaan suomeksi eri lailla kuin muilla kielillä. Sen takia kysyin Valtterilta esimerkiksi sitä, onko jossakin sanassa lyhyt vai pitkä vokaali.
Äänikirjan lukijana Åströmille oli etua siitä, että hän on pitkän linjan laulaja ja äänityöläinen. Studiotyöskentely on hänelle hyvinkin tuttua.
– En ole ammattilausuja, mutta se voi olla hyväkin asia. Lukemisen tulee tietenkin olla selkeää mutta ei turhan dramaattista, Åström miettii.
– Ennen jokaista äänityssessiota rukoilin äänittäjänä toimineen Bjarne Beckmanin kanssa. Kun huomasin väsyväni, pidin taukoa ja join vähän vettä. Minua motivoi tehtävän suuruus ja vakavuus.
Nina Åström koki Jumalan Sanan tekevän työtään hänessä samalla, kun hän luki Luukkaan tekstejä.
– Oli hienoa lukea esimerkiksi joitakin matkakuvauksia Apostolien tekojen loppupäästä. Pystyin samaistumaan moniin kertomuksiin ja kokemuksiin, koska Pyhä Henki antoi minulle ymmärrystä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...