Näky sai siivet

Taiwanilla pyhäkoulun pitäminen vaati monia käytännön töitä, kuten kuljetuspalvelun hoitamista.
Taiwanilla pyhäkoulun pitäminen vaati monia käytännön töitä, kuten kuljetuspalvelun hoitamista.

Kun lähetystyönte­kijä Pirkko Kau­-hanen purkaa tarinaansa, hän itsekin on aidon ihmetyksen vallassa. Hänen ker­tomuksensa on todellinen ku-vaus sinapinsiemenestä, kipi­nästä, joka kosketti suomalaisen lähetin sielua ja josta on kasva­nut melkoinen roihu.

 

– Joidenkin laskelmien mu­kaan Kyyhky-materiaalin avulla on koulutettu yksistään Kiinas­sa jo noin 300 000 pyhäkoulun­opettajaa ja lapsityöntekijää, ko­kenut lapsityökouluttaja kertoo.

 

Vastikään eläkkeelle jäänyt ja Savoon juurilleen palannut Pirk­ko Kauhanen kertaa kokemaan­sa harkituin sanakääntein. Muis­tojen muuttokuorman purkami­nen hämmästyttää häntä siinä, mitä kaikkea elämä on tuonut tullessaan. Jokaisella palalla on ollut paikkansa ja tarkoituksen­sa Jumalan suuressa palapelissä.

 

Ensin valmistuminen lasten­tarhanopettajaksi ja erityisopet­tajaksi. Uskoontulo ja lähinnä ikääntyneistä ihmisistä koos­tunut rukouspiiri, jonka keskel­lä nuori uskova sai itkeä itkunsa, kun piti tehdä valintoja tärkeän ihmissuhteen ja Kristuksen seu­raamisen välillä. Tarkoituksen löytää nyt sekin, miksi piti hank­kia vuosien kokemus päiväkodin ja erityiskoulun perustamisesta ja johtamisesta. Myös se oli tar­peen, että sielua kaihertavaa lähetyskutsua kantava nainen jou­tui odottamaan Jumalan aikaa.

 

– Noina odotuksen vuosina kipuilin sitäkin, ettei minulla ol­lut mitään erityistä rakkautta kiinalaisia kohtaan, Pirkko Kauha­nen tunnustaa.

 

Vuosien myötä kiinalaiset ovat todistaneet nähneensä asi­an toisin. He ovat antaneet Pirkolle nimen Aihua Huang – ”Keltainen, joka rakastaa Kiinaa”.



Pienten alkujen päivät

Pirkko Kauhasella on takanaan 28 vaiheikasta vuotta Kiinassa. Aktiiviuran päättymisen jälkeen hän on asettunut Kuopioon, lä­helle lapsuutensa maisemia. Kan­natuksen lähetyskentälle hän sai Kristiinankaupungin ja Vaasan helluntaiseurakunnilta.

 

– Siihen aikaan tehtiin sellai­nenkin päätös, että yli 35-vuoti­aita ensikertalaisia ei lähetettäi­si kentälle. Minun onnekseni Ete­lä-Pohjanmaan seurakunnat eivät tuota linjausta kai tunteneet, ja niin ne lähettivät minut.

 

Kauhanen työskenteli ensin Taiwanilla reilut kuusi vuotta, mutta tähyili samalla jo kaiken aikaa Manner-Kiinan puolelle. Tai­wan oli hänelle oppimisen aikaa niin työn kuin kielenkin osalta. Kansainvälinen lapsityöura alkoi pyhäkoulun avustajana eräässä Taiwanin seurakunnassa.

 

– Kun en vielä voinut opettaa, järjestin lapsille askartelua ja ope­tukseen liittyvää tekemistä pyhä­koulujen tueksi. Sain seurakseni naapurissa asuvan narkomaani­äidin lapset. He katsoivat luona­ni hengellisiä lastenvideoita ja tu­livat uskoon!

 

Sittemmin suunnattoman he­rätyksen keskellä elänyt lähetti on säilyttänyt sydämessään ymmär­ryksen jokaisen ihmisen arvosta ja puhuu edelleen lämmöllä ”nois­ta kahdesta pikkuisesta”.



Manner-Kiinan herätyksen keskellä

Taiwanin jakson jälkeen Pirkko Kauhasen työ Manner-Kiinassa alkoi suomalaisten rahoittamis­sa kehitysyhteistyöprojekteissa. Asemapaikaksi muodostui Kun­ming, josta käsin Kauhanen koor­dinoi viisi vuotta Kiinan ja Suo­men keskinäisiä terveys- ja kou­lutusprojekteja. Noilta vuosilta ovat mieleen jääneet lämpimäs­ti lähetyskonkarit Raili ja Jukka Harjula.

 

– Ohjelmaan kuului koulujen ja klinikoiden rakentamista hy­vin köyhille alueille, opettajien, maanviljelijöiden, äitien ja ”pal­jasjalkalääkäreiden” koulutusta sekä muutamia vesi- ja siltapro­jekteja, Kauhanen muistelee.

 

Niin mielenkiintoista ja haas­tavaa kuin työ näiden projek­tien parissa olikin, se oli lopulta vain kouluttautumista tulevaan. Vuonna 1999 Pirkkoa pyydettiin avustamaan Kiinan maanalais­ta seurakuntaa lapsityössä. Vaik­ka Kiinassa oli meneillään valtava herätys, seurakuntien lapsityö oli vielä maassa lastenkengissä.

 

– Joku pastori tunnustikin, että heillä oli kokouksissaan erikseen valtuutettu henkilö, joka ajoi lap­set piiskan kanssa pois häiritse­mästä aikuisten kokouksia, Kau­hanen hymähtää.

Lapsilla oli kuitenkin omat kei­nonsa. He hiipivät kokoushuo­neiden ikkunoiden alle kuuntelemaan ja opettelemaan hengel­lisiä lauluja, joita sisällä laulettiin. Niinpä vanhempien yllätykseksi lapset osasivat kotona laulut pa­remmin kuin he itse.



Suuren kynnyksellä

Lapsityön tärkeä merkitys alkoi vähitellen avautua kiinalaisten seurakuntien johtajille.

 

– Kun pidimme ensimmäi­siä koulutuksia, huomasin, kuin­ka täydellisesti Kiinan kulttuurivallankumous oli tuhonnut maan kristillisen lasten- ja nuortenkir­jallisuuden ja opetusmateriaa­lin. Seurakuntien johtajat havah­tuivat kuitenkin näkemään, että nuoret ja lapset ovat niitä johta­jia, jotka tulevat saattamaan lop­puun Kiinan seurakunnalle anne­tun näyn: viedä evankeliumi ta­kaisin Jerusalemiin.

 

Kun Pirkko Kauhasen kehitys­yhteistyöprojekti tuli päätökseen vuonna 2001, hän muutti Hong Kongiin ja alkoi sieltä käsin pa­nostaa yhä enemmän Kiinan lap­sityöhön.

 

– Toimimme alusta alkaen yh­teistyössä paikallisten seurakun­tien kanssa. Valmistimme opetus­materiaalin lapsityöntekijöiden koulutusta varten vuonna 2003, ja se sai nimekseen Kyyhky. Ru­kouksemme oli, että opetusai­neisto voisi olla Jumalan käytössä ja että se lentäisi kyyhkysen lailla Kiinan jokaiseen kolkkaan.

 

Pian lapsityökoulutus saikin siivet alleen. Pirkko Kauhanen on kouluttanut työtovereiden­sa kanssa Kiinassa noin 300 000 pyhäkoulunopettajaa, joille kou­lutuksen jälkeen on annettu hy­vätasoista opetusmateriaalia py­häkoulujen pitämiseen.



Kiinasta kaikkeen maailmaan

Lähetysuransa aikana Kauha­nen on saanut olla todistamas­sa kristillisen kentän maailmanlaajuista muutosta. Entisil­tä lähetyskentiltä lähetetään nyt uusia lähetystyöntekijöitä. Kii­nan maanalaisissa seurakunnis­sa alkaneesta lapsityöstä ovat ki­pinät lentäneet kauas muuallekin maailmaan. Kiinan herätyksen keskellä vierailleet eri maiden lä­hetysjohtajat löysivät Kyyhky-koulutusmateriaalin, ja aineisto käännettiin vuonna 2009 englan­niksi. Tähän mennessä se on il­mestynyt jo 14 kielellä.

 

– Joskus pienten alkujen päivi­nä, kun valmistimme kiinankie­listä lapsityöaineistoa, emme voi­neet kuvitellakaan, että työstäm­me voisi olla hyötyä myös muissa maissa – jopa Suomessa, Pirkko Kauhanen ihmettelee.



Kyyhky osana lähetysstrategiaa

Kiinalaisilla on näky viedä evanke­liumi läpi buddhalaisen, hindulai­sen ja muslimimaailman takaisin Jerusalemiin. Näissä maissa ni­menomaan lapset ovat sille avoi­mia, joten Kiinasta lähetystyöhön lähteneet voivat käyttää Kyyhky-materiaalia omassa työssään.

 

Suomalaisena lähettinä Pirkko Kauhanen on nähnyt, kuinka kii­nalaiset seurakunnat ovat kasvat­taneet oman lähettiarmeijansa.

 

– Olemme kansainvälisenä tii­minä saaneet kouluttaa yli 20 maassa lapsityöntekijöitä. Viimeisin hankkeemme oli Ka-bodzassa, jossa toimii 12 kiina­laista lähetystyöntekijää. Yhdessä paikallisten kanssa he hoitavat nyt Kyyhky-materiaalin kääntämistä paikalliselle kielelle.

 

Viime syyskuussa Kauhasen tiimi piti Kyyhky-koulutuksen Pe­kingissä. Sinne oli tullut ihmisiä Amerikasta ja Englannista tutus­tuakseen aineistoon sen alkupe­räisillä syntysijoilla.

 

Suomenkielinen Kyyhky-ma­teriaali valmistui vuonna 2012, ja ensimmäinen koulutustapahtu­ma järjestettiin Seinäjoella seuraa­van vuoden alussa. Kolme vuotta myöhemmin IK-opiston lapsityö­valiokunta pyysi Pirkko Kauhas­ta tiimeineen järjestämään vastaa­van koulutuksen kaikissa Suomen maakunnissa.

 

 

Heimo Enbuska

 

 

 

 

 

Kyyhky-koulutuksen järjestäminen

 

- seurakunta järjestää tilat sekä vastaa koulutuksen ilmoittelusta ja ruokailusta
- Avainmedia toimittaa Kyyhky-koulutusmateriaalit
- materiaali maksaa osallistujalle 10 euroa; se maksetaan seurakunnalle, joka välittää maksun edelleen Avainmedialle
- koulutuksesta vastaa Pirkko Kauhanen yhdessä tiiminsä kanssa.

 

Pirkko Kauhasen sähköposti:

 

 




3/2018

UutisetViime vuoden täydet kirkkokonsertit tarjosivat mahdollisuuden kertoa evankeliumi maallistuneelle yleisölle.
PääkirjoitusOlemme varmaan joskus kuulleet lupauksia siitä, että he­rätys on tulossa Suomeen ja myös omalle paikkakunnallemme. Yleensä se on tulossa pian – ehkä jo seuraavan konferenssin, seminaarin tai rukoust...
Miten onHyvä Sanoma ry vastaa helluntaiseurakun­tien järjestönä kotimaan evankelioinnista ja tekee monimuotoista työtä muun muassa kouluissa, vankiloissa ja diakonian parissa.



...
UutisetHelsingin NMKY:n ja kuntien Yökoris vastasi osaltaan kahden vuoden takaiseen pakolaisvirtaan järjestämällä yli 20 viikkotuntia vapaa-ajan aktiviteetteja eri vastaanottokeskuksissa Espoossa,...
UutisetEi lapsityötä aina tarvitse järjestää perinteisen mallin mukaan, vaan miettiä, mitä paikkakunta ja sen ihmiset tarvitsevat, vapaakirkol­lisen JunnuHOPE-lehden päätoi­mittaja Marika Hakola eh...
UutisetLuterilaisen herätysliikeväen olisi luennoitsijan mielestä hyvä perustaa oma tunnustusohjautuva kirkko.
UutisetHelsingin Saalemissa lokakuun alussa järjestettävillä helluntai­seurakuntien Syyspäivillä pysäh­dytään miettimään suuria kysy­myksiä. Tapahtuman tulevai­suusfoorumilla hahmotetaan sitä, mill...
UutisetSuomen ortodoksisen kirkon pääpyhättö Uspenskin katedraa­li täyttää tänä vuonna 150 vuot­ta. Katedraali on Pohjois- ja Län­si-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko. Se on myös suosittu turis­t...
UutisetKun kurssilaiset ovat Suomessa olleet pääosin helluntailaisia, ulkomailla mukana on ollut monien muidenkin kirkkokuntien kristittyjä.
UutisetJerusalemista löydetyt saviset sinetit olivat yksi viime vuoden tärkeimmistä raamatullisen arkeologian löy­döistä, arvioi alan lehden, Artifaxin, toimittaja Gordon Govier Christianity Todayn...
UutisetYhdysvaltalainen baptistivai­kuttaja Russell Moore toppuut­telee niitä maanmiehiään, jot­ka haikailevat maansa kristillisen menneisyyden perään. Mooren mukaan amerikkalainen yhteis­kunta ei...
UutisetKun länsimaiset kristityt rukoile­vat globaalin etelän vainottujen kristittyjen puolesta, heidän tuli­si keskittyä pyytämään näille kes­tävyyttä ja rohkeutta puhua roh­keasti Jeesuksesta, sa...
MuutKemia, perinnöllisyystie­de, tilastotiede ja informaa­tioteoria puhuvat kaikki sitä vastaan, että elämä olisi läh­töisin elottomasta.


Tähän tapaan voisi tiivis­tää...
KolumniKristityn työpaikka on murroksessa. Toimitusjohtaja ajaa tiimiin uutta työtapaa, ja kristittyä ahdistaa. Hän kokee itsensä men­neen ajan dinosaurukseksi, jonka toimintatavoilla ja toiveilla...
MuutSanoilla on paljon suurempi merkitys kuin yleensä ajatellaan. Ne vaikuttavat elinympäristöömme ja paljastavat todellista olemustamme.
MuutPresidenttiehdokkailta pyydetään kannanottoja moniin asioihin. Mitkä niistä ovat olennaisimpia?
MuutLapsenkaltaisuus nousee esiin useimmiten lapsen siunauksen yhteydessä. Siinä muistutamme toisiamme Jeesuksen sanoista, joissa hän sa­noo, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen ja että se, jo...
ArtikkelitPohjoismaisen helluntailähe­tystyön voima on ollut vahvassa paikallisseurakunta-ajatuksessa. Jokainen seurakunta on nähnyt tehtävänään olla osa Jeesuksen antaman lähetystehtävän lop­puun saa...
UutisetKiinan seurakuntien lapsityökoulutus on ollut maailmanlaajuinen siunaus.
Pikavisiitti”Kasettimies” Jouni Kontulainen on kuunnellut ammattilaiskorvalla tuhansia puheita.
MuutTaina Aho viettää lähes päi­vittäin rukouksessa useita tunteja (Sana 1/18).


– Kun ihminen ei jaksa enää rukoilla, otan hänen ikeensä hetkeksi päälleni. Se on taiste­lua, joss...
MielipideOn aika kiittää tei­tä, rakkaat ystä­vät ja romanilä­hetystyön tukijat.
Turun Syys­päiviltä startannut Toivon kipinä -kampanja nousi seurakuntien ja suuren yleisön tietoisuuteen, ja...
MielipideOlen viime aikoina pannut mer­kille, miten varsinkin musiikki­ryhmät melko estottomasti kehu­vat itseään. Raamattu kuitenkin sanoo: ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi, vieras, eikä omat hu...
MielipideMeillä Suomessa kiertää ympä­ri maata paljon saarnaajia, evan­kelistoja, profeettoja ja ylistäjiä. Riennämme mielellämme heitä kuulemaan ja heidän käsiensä alle rukoiltavaksi. Tapahtuu ihme...
MuutEvankeliumin muuttava voima on aina yhtä innostavaa katseltavaa.
MuutLukemalla historiallisia romaaneja voi kurkistaa toiseen maailmaan ja todeta, että aikakaudesta riippumatta ihminen on aina samanlainen.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan