Klassikon maineen saavuttaneessa Ketonen ja Myllyrinne -sketsissä kaksi pappia hämmästelee ilmoitustaululta lähetyskäskyä: ”No onko siinä yhtään, että millä aikataululla tämä pitäisi tehdä?” Jos sketsi on vielä näkemättä, se kannattaa etsiä katsottavaksi. Kuten hyvän huumorin pitääkin, se osuu myös kohteeseen. Herran töissä unelmointi on helppoa, suunnittelu ja toteutus vaikeampaa. Tavoittelijaansa loputtomasti pakeneva tavoite lannistaa takuuvarmasti.
”Menkää kaikkeen maailmaan” ja ”tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni” on toimeksianto. Se on päämäärä ja lopullisen tavoitteen ytimekäs kiteytys. Sellainen tarvitaan, jotta tiedetään, mistä ylipäätään on kyse. Lähetyskäskyä käsitteleviä saarnoja on vähintään kirjastollinen, joten aivan yksiselitteinen sen luoma visio ei ole. Iskevyydestään huolimatta pelkkä lähetyskäsky ei toimi työn tavoitteena.
Oikein asetettu tavoite suuntaa voimavaroja oikein.
Hyvä tavoite on saavutettavissa, mitattavissa ja hallittavissa.
Lähetyskäsky on visio – suunta – mutta tähän mennessä siihen suuntaan on kuljettu noin kaksi tuhatta vuotta. Jonain päivänä projekti on valmis, mutta silloin sitä ei saavuttanut yksikään yksilö, yhteisö eikä sukupolvi. Työ tarvitsee tuekseen tavoitteen, jonka voi saavuttaa.
Hyvä tavoite on myös mitattavissa. Monia asioita voikin mitata, jos vain keksitään sopiva mittari. Perinteisesti helluntailaiset ovat tavoitelleet ”herätystä”. Usein ei kuitenkaan osata sanoa, mistä herätyksen tunnistaa. Hyvästä ilmapiiristä kenties – kunhan määritellään ensin ”ilmapiiri” ja ”hyvä” sekä se, miten ilmapiirin hyvyys mitataan. Lyhytkin mielipidekysely minkä tahansa tilaisuuden jälkeen osoittaa, että ainakaan kokemus ilmapiiristä ei ole yhteinen.
Mitattavaksi tavoitteeksi asetetaan joskus esimerkiksi tietty määrä uskoontuloja vuoden aikana. Tällainen tavoite on ilmapiiriä helpompi mitata yksinkertaisella matematiikalla. Tavoitteena sen heikkous on kuitenkin hallitsemattomuus.
Suurimman osan työstä tekee Jumala – omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Keskeisen ratkaisun tekee uskoon tuleva itse.
Uskoon tulleiden määrä on tärkeä mittari kertomaan seurakunnan tavoittavuudesta, ainakin pitkällä aikavälillä. Se ei kuitenkaan ole osoittautunut kovin tehokkaaksi työtä ohjaavaksi tavoitteeksi, koska tavoitteena se ei ole työntekijän hallittavissa.
Näihin aikoihin seurakunnissa valmistellaan toimintasuunnitelmia ensi vuodelle. Sen yhteydessä on mahdollista keskustella tavoitteista. Mistä huomaamme vuoden kuluttua, että teimme riittävän määrän oikeita asioita ja saavutimme sen, mitä saavutettavissa oli?
Kannustan ulottamaan pohdinnan mahdollisimman lähelle ruohonjuuria. Oikein asetettu tavoite suuntaa voimavaroja oikein. Saavutettava tavoite motivoi. Hallittavissa oleva tavoite auttaa hallitsemaan myös työn kuormaa, ja mitattavan tavoitteen saavuttaminen palkitsee.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...